Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten

Lokakuun työllisyyskatsaus: Työttömyys kasvaa ja avoimet työpaikat vähenevät (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)

Jaa

Pohjanmaan ELY-keskusalueella oli lokakuun lopussa yhteensä 8 491 työtöntä työnhakijaa. Se on 635 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömiä oli lokakuussa kuitenkin 16 vähemmän kuin syyskuussa. Pohjanmaan ELY-keskusalueen työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on Manner-Suomen alhaisin (7,4 %). Syyskuuhun verrattuna työttömyysaste pysyi samana Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella ja kasvoi koko maassa 0,2 prosenttiyksikköä. Lokakuun aikana avoinna oli yhteensä 1 281 työpaikkaa, mikä oli 616 paikkaa (-32,5 %) vähemmän kuin vuosi sitten. Kokoaikaisesti lomautettuja oli 636 eli 83 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin (-11,5 %). Tiedot ilmenevät KEHA-keskuksen Työnvälitystilastosta. 

Nainen asiakaspalvelussa.
Lokakuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 2 873, mikä on 576 enemmän kuin vuotta aikaisemmin, mutta 53 vähemmän kuin edellisessä kuussa. Yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 1 363, mikä on 240 enemmän kuin vuosi sitten.

Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi useimmissa alueen seutukunnissa vuoden takaiseen verrattuna

Koko maassa työttömiä oli keskimäärin 10,0 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella työttömyys kasvoi 8,1 % vuodentakaisesta. ELY-keskusalueista työttömyys kasvoi suhteellisesti eniten Etelä-Pohjanmaalla (+ 14,3 %).

Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi useimmissa Pohjanmaan ELY-keskusalueen seutukunnissa vuoden takaiseen verrattuna. Työttömien määrä kasvoi Vaasan seudulla 373 henkilöllä (+ 10 %), Suupohjan rannikkoseudulla 77 henkilöllä (+ 24 %), Kaustisen seutukunnassa 49 henkilöllä (+ 13 %) ja Kokkolan seutukunnassa 169 henkilöllä (+ 8 %). Työttömyys vähentyi ainoastaan Pietarsaaren seudulla, jossa oli työttömänä 33 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten (- 2 %). Pohjanmaan ELY-keskusalueen seutukunnista alhaisin työttömyysaste oli Suupohjan rannikkoseudulla, 5,3 %.

Lokakuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 2 873, mikä on 576 enemmän kuin vuotta aikaisemmin, mutta 53 vähemmän kuin edellisessä kuussa. Yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 1 363, mikä on 240 enemmän kuin vuosi sitten.

Työttömyys kasvoi eniten 25–29-vuotiaiden ikäryhmässä

Lokakuun lopussa alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 1 039, mikä on 39 enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan ja 4 enemmän kuin edellisessä kuussa. Työttömien määrä kasvoi 25–29-vuotiaiden ikäryhmässä 101 henkilöllä vuoden takaisesta 916:een työttömään.

Yli 50-vuotiaita oli työttömänä 2 968 eli 196 enemmän kuin vuotta aikaisemmin (35 % kaikista työttömistä työnhakijoista). 60–64-vuotiaiden ikäryhmässä oli eniten työttömiä työnhakijoita eli kaikkiaan 1 165 työtöntä.

Avointen työpaikkojen määrä pienentyi vuotta aiempaan verrattuna

Kuntien työllisyyspalveluihin ilmoitettiin Pohjanmaan ELY-keskusalueella uusia avoimia työpaikkoja lokakuun aikana 725, mikä on 360 paikkaa vähemmän (- 33,2 %) kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Lokakuun aikana avoinna oli yhteensä 1 281 työpaikkaa, mikä oli 616 paikkaa (- 32,5 %) vähemmän kuin vuosi sitten.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Pohjanmaan ELY-keskus tukee aluekehittämistä, kehittää kestävästi elinkeino-, innovaatioympäristö-, maaseutu- ja työvoimapolitiikkaa sekä edistää osaamista, koulutusta, työperäistä maahanmuuttoa sekä maahanmuuttajien työllistymistä ja kotouttamista. Toimialueeseemme kuuluvat Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat.

Valtion aluehallinto uudistuu 1.1.2026

Vuoden 2026 alussa Suomeen perustetaan kymmenen uutta elinvoimakeskusta nykyisten 15 ELY-keskuksen pohjalta. Samalla perustetaan valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto, johon siirtyvät ELY-keskusten ympäristön lupa-, valvonta- ja ohjaustehtävät. Pohjanmaan elinvoimakeskus aloittaa toimintansa 1.1.2026.

Lue lisää: https://www.ely-keskus.fi/valtion-aluehallinnon-uudistus

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Österbotten

Sysselsättningsöversikt för november: Ökningen av arbetslösheten avtog under november (Österbotten, Mellersta Österbotten)23.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande

Inom området för NTM-centralen i Österbotten fanns det i slutet av november sammanlagt 8 597 arbetslösa arbetssökande. Det är 581 fler än för ett år sedan. Antalet arbetslösa var i november 106 fler än i oktober. Andelen arbetslösa arbetssökande av arbetskraften inom Österbottens NTM-centrals område är den lägsta i Fastlandsfinland (7,5 %). Jämfört med oktober månad ökade arbetslöshetsgraden inom Österbottens NTM-centrals område med 0,1 procentenheter och i hela landet med 0,2 procentenheter. Under november fanns det totalt 1 105 lediga arbetsplatser, vilket var 541 platser (-32,9 %) färre än för ett år sedan. Antalet heltidspermitterade var 630 dvs. 69 färre (-9,9 %) än för ett år sedan. Uppgifterna framgår av UF-centrets Arbetsförmedlingsstatistik.

Marraskuun työllisyyskatsaus: Työttömyyden kasvu hidastui marraskuussa (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote

Pohjanmaan ELY-keskusalueella oli marraskuun lopussa yhteensä 8 597 työtöntä työnhakijaa. Se on 581 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömiä oli marraskuussa 106 enemmän kuin lokakuussa. Pohjanmaan ELY-keskusalueen työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on Manner-Suomen alhaisin (7,5 %). Lokakuuhun verrattuna työttömyysaste kasvoi Pohjanmaa ELY-keskuksen alueella 0,1 prosenttiyksikkö ja koko maassa 0,2 prosenttiyksikköä. Marraskuun aikana avoinna oli yhteensä 1 105 työpaikkaa, mikä oli 541 paikkaa (-32,9 %) vähemmän kuin vuosi sitten. Kokoaikaisesti lomautettuja oli 630 eli 69 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin (-9,9 %). Tiedot ilmenevät KEHA-keskuksen Työnvälitystilastosta.

En ny regional riktlinje för arbetstillstånd i de österbottniska landskapen har nu publicerats1.12.2025 09:00:43 EET | Pressmeddelande

Den gemensamma regionala riktlinjen för anlitande av utländsk arbetskraft i Södra Österbotten, Mellersta Österbotten och Österbotten för tiden 1.12.2025 – 31.5.2026 har nu utarbetats av NTM-centralerna. Riktlinjen grundar sig på utlänningslagen och den stöder beslutsfattandet gällande uppehållstillstånd hos Migrationsverket särskilt ur perspektivet av tillgången på arbetskraft.

Mika Palosaari utnämnd till överdirektör för Livskraftscentralen i Österbotten27.11.2025 13:52:01 EET | Pressmeddelande

Ekonomie magister Mika Palosaari har utnämnts till tjänsten som överdirektör för Livskraftscentralen i Österbotten. Statsrådet utnämnde 27.11.2025 överdirektörerna för de tio livskraftscentralerna för tiden 1.1.2026–31.12.2030. Genom reformen av statens regionförvaltning inrättas 10 regionala livskraftscentraler och de nuvarande 15 NTM-centralerna läggs ner. Livskraftscentralerna inleder sin verksamhet 1.1.2026 och de blivande överdirektörerna inleder sitt arbete i december 2025 med uppgifter inom beredningen av livskraftscentralerna vid arbets- och näringsministeriet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye