Työttömyys kasvoi lokakuussa, lomautukset vähenivät
25.11.2025 08:00:00 EET | KEHA-keskus | Tiedote
Työttömien työnhakijoiden määrä nousi 28 500 henkilöllä viime vuoden lokakuusta. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin 31 400, eli 4 100 enemmän kuin edellisen vuoden lokakuussa. Kaikkiaan lokakuussa oli avoinna 54 800 työpaikkaa, mikä on 3 400 enemmän kuin vuosi sitten.

Työttömiä työnhakijoita oli lokakuun lopussa yhteensä 313 600, mikä on 28 500 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömyysjaksoja alkoi kuitenkin 2 700 vähemmän kuin vuosi sitten. Tiedot ilmenevät ELY-keskusten kehittämis- ja hallintokeskuksen (KEHA-keskus) Työllisyyskatsauksesta.
- Työttömien työnhakijoiden lukumäärä sisältää kuntien työllisyyspalveluiden asiakkaat sekä kokoaikaisesti lomautetut, KEHA-keskuksen tutkija Sebastian Adolfsson taustoittaa. Kokoaikaisesti lomautettuja oli lokakuussa yhteensä 17 000 henkilöä, mikä on 4 700 vähemmän kuin vuosi sitten, mutta 1 900 enemmän kuin syyskuussa. Kaikkiaan lomautettuja (lyhennettyä työviikkoa tekevät mukaanluettuna) oli lokakuun lopussa koko maassa 27 800, mikä on 4 500 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Pitkäaikaistyöttömyyden kasvu jatkui, työttömyys lisääntyi kaikissa ikäryhmissä
- Pitkäaikaistyöttömiä, eli yhtäjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli lokakuussa 132 600. Määrä on 31 600 suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 65 200, mikä on 13 100 enemmän kuin viime vuoden lokakuussa, toteaa Adolfsson.
Työttömyys kasvoi vuoden takaiseen verrattuna kaikissa ikäryhmissä. Nuoria, alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 35 900, eli 4 600 enemmän kuin vuosi sitten lokakuussa. Nuorten työttömyyksistä 48,3 prosenttia päättyi tammi-lokakuussa ennen kolmen kuukauden työttömyyttä. Osuus laski 8,4 prosenttiyksikköä vuoden takaisesta. Työttömistä työnhakijoista 81 800 oli yli 55-vuotiaita, mikä on 6 700 enemmän kuin vuosi sitten. Yli 55-vuotiaiden työttömyyksistä ennen kolmen kuukauden työttömyyttä päättyi tammi-lokakuussa 44,1 prosenttia. Muutos vuoden takaiseen on -5,3 prosenttiyksikköä.
Uusien avoimien työpaikkojen määrä kasvoi hieman*
- Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin lokakuun aikana 31 400, mikä on 4 100 enemmän kuin vastaavaan aikaan edellisenä vuonna. Lukumäärällisesti kasvu oli suurinta rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden ammattiryhmässä, jossa uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin 8 300, eli 3 600 (74 prosenttia) enemmän kuin viime vuoden lokakuussa. Eniten laskua oli puolestaan asiantuntijoiden ammattiryhmässä, jossa uusia työpaikkoja ilmoitettiin lokakuussa 2 000, mikä on 2 300 (54 prosenttia) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kaikkiaan lokakuussa oli avoinna 54 800 työpaikkaa, mikä on 3 400 enemmän kuin vuosi sitten, Adolfsson summaa.
Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli lokakuun lopussa 89 700 henkilöä, mikä on 20 400 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Aktivointiasteeseen laskettavia palveluita ovat muun muassa palkkatuki, työvoimakoulutus, kuntouttava työtoiminta ja omaehtoinen opiskelu työttömyysetuudella.
* Avoimien työpaikkojen vuoden 2024 kesä-joulukuun luvuista puuttuvat ne työpaikat, joiden siirtämisen työvoimaviranomaisille työnantajat olivat kieltäneet. Vuoden 2025 luvuissa tällaiset työpaikat ovat mukana. Tämä korostaa avoimien työpaikkojen määrän muutosta edellisestä vuodesta.
Tilastokeskus: Työttömyysasteen trendi 10,3 prosenttia
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli lokakuussa 25 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysasteen trendi oli 71,4 prosenttia, eli 0,2 prosenttiyksikköä matalampi kuin edellisen vuoden lokakuussa. Työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli 276 000, mikä oli 48 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysasteen trendi oli 10,3 prosenttia, eli 1,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin.
Työnvälitystilaston ja työvoimatutkimuksen keskeiset erot
Tiedot perustuvat KEHA-keskuksen Työnvälitystilastoon sekä Tilastokeskuksen työvoimatutkimukseen. KEHA-keskuksen Työnvälitystilaston lähteenä on kuntien työllisyyspalveluiden asiakasrekisteri, kun taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on otostutkimus.
KEHA-keskuksen Työnvälitystilastossa työttömyyden määritelmänä on, ettei henkilöllä ole työsuhdetta eikä hän työllisty yritystoiminnassa. Lisäksi Työnvälitystilastossa kokoaikaisesti lomautetut luetaan työttömiin, mutta päätoimisia opiskelijoita ei. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen työttömyyden määritelmä on tiukempi: se edellyttää työttömiltä aktiivista työnhakua edeltävien 4 viikon aikana ja valmiutta ottaa työtä vastaan seuraavien 2 viikon aikana. Kansainvälisesti vertailukelpoisena Tilastokeskuksen työvoimatutkimus tuottaa viralliset työttömyysluvut.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sebastian AdolfssonTutkija, ELY-keskusten kehittämis- ja hallintokeskus
Puh:0295 020 056sebastian.adolfsson@keha-keskus.fiLinkit
KEHA-keskus – Valtakunnallinen asiantuntija hallinnon, digitalisaation ja työllisyyden kehittämisessä
ELY-keskusten kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus) on valtion asiantuntijavirasto. Tehtävämme ja palvelumme ovat laaja-alaiset aina tiedolla johtamiseen, digitalisaation, työllisyyden ja kotoutumisen edistämiseen, osaamisen kehittämiseen sekä kehittämis- ja hallintopalveluihin.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KEHA-keskus
Bedömning: Arbetskraftsbarometern betjänar experter – kännedomen är ännu begränsad bland medborgare och arbetsgivare18.5.2026 13:49:09 EEST | Pressmeddelande
UF-centrets Arbetskraftsbarometer producerar i huvudsak relevant information för att analysera efterfrågan och utbud av arbetskraft samt till stöd för beslutsfattande. En färsk utvärdering visar att tjänsten i synnerhet betjänar experter, men att den ännu upplevs som relativt avlägsen för medborgare och arbetsgivare.
Arviointi: KEHA-keskuksen Työvoimabarometri palvelee hyvin asiantuntijoita – kansalaisille ja työnantajille palvelu jää vielä etäiseksi18.5.2026 13:49:09 EEST | Tiedote
KEHA-keskuksen työvoimabarometri tuottaa pääosin relevanttia tietoa työvoiman kysynnän ja tarjonnan analysointiin sekä päätöksenteon tueksi. Tuore arviointi osoittaa, että palvelu palvelee erityisesti asiantuntijoita, mutta sen koetaan vielä olevan suhteellisen etäinen kansalaisille ja työnantajille.
Regionala utvecklingsutsikter våren 2026: Återhämtningen är långsam och ojämn6.5.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Utvecklingen i Finlands regioner är våren 2026 osäker och präglas av betydande regionala skillnader. Vissa regioner gynnas av investeringar inom den rena omställningen, energi, dataekonomi samt säkerhets- och försvarsindustrin, medan svag konjunktur, befolkningsminskning och långvarig arbetslöshet bromsar utvecklingen i många andra områden.
Alueelliset kehitysnäkymät keväällä 2026: Elpyminen on hidasta ja epätasaista – investoinnit ratkaisevat alueiden suunnan6.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomen alueiden taloudellinen ja toiminnallinen kehitys on keväällä 2026 edelleen jakautunutta ja epävarmaa. Osa alueista hyötyy puhtaan siirtymän, energian, datatalouden sekä turvallisuus- ja puolustusteollisuuden investoinneista, kun taas osalla Suomea kehitystä jarruttavat heikko suhdanne, vähenevä väestö ja pitkittyvä työttömyys.
Sysselsättnings-, utvecklings- och förvaltningscentret (UF-centret) inleder samarbetsförhandlingar28.4.2026 14:10:00 EEST | Pressmeddelande
UF centret har i dag den 28 april 2026 lämnat en förhandlingsframställan till personalorganisationerna om att inleda samarbetsförhandlingar av ekonomiska och produktionsrelaterade orsaker. Behovet av att anpassa UF centrets verksamhet kan medföra att antalet årsverken för personal som finansieras med verksamhetsanslag minskas med högst 88 årsverken. Av dessa riktar sig 16 årsverken till uppgifter inom den allmänna förvaltningen och 72 årsverken till uppgifter inom arbets- och näringsministeriets förvaltningsområde.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme