Vihreiltä lakialoite lähisuhdeväkivallan esitutkinnan toimittamisesta kiireellisenä – Fatim Diarra: “Yksikin menetetty henki on liikaa”
Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarran jättämän lakialoitteen tarkoituksena on säätää lähisuhdeväkivaltarikosten esitutkinta toimitettavaksi kiirellisesti.

Viranomaisten tietoon tuli viime vuonna 13 000 pari- ja lähisuhdeväkivaltarikosta. Lähisuhdeväkivaltarikoksilla tarkoitetaan rikoksia, joissa epäiltynä tekijänä on uhrin nykyinen tai entinen puoliso taikka seurustelukumppani, lähisukulainen tai muu läheinen.
– Naisvihan ja naisiin kohdistuvan väkivallan kasvu on maailmanlaajuinen trendi. On arvioitu, että viidestätoista kolmeenkymmeneen naista kuolee Suomessa vuosittain nimenomaan lähisuhdeväkivallan seurauksena, joskin lukua on vaikea todentaa, sillä kaikki lähisuhdeväkivaltatapaukset eivät koskaan tule poliisin tietoon, Diarra toteaa.
THL on arvioinut, että kaikesta Suomessa tapahtuvasta lähisuhdeväkivallasta vain korkeintaan 20 % päätyy koskaan viranomaisten selvitettäväksi. Syitä uhrien vaikenemiselle on lukuisia aina yhteiskunnan asenteista taloudellisiin haasteisiin, häpeään ja pelkoon.
– Samaan aikaan lähisuhdeväkivaltatapausten tutkintaan Suomessa liittyy merkittäviä puutteita. Lähisuhdeväkivaltatapauksissa syytteitä jää liian usein nostamatta ja väkivallan uhrit jäävät vaille suojaa, Diarra perustelee.
– Lähisuhdeväkivaltaa koskevien rikosten esitutkinnan kohdalla ilmitulleet epäkohdat osoittavat, että näiden rikosten kohdalla esitutkintalain edellyttämä viivytyksettömyys ei ole aina toteutunut. Tehokas esitutkinta ja sen loppuun saattaminen ilman aiheetonta viivästystä on lähisuhdeväkivallan uhrien oikeusturvan toteutumisen kannalta keskeisessä asemassa, Diarra toteaa.
Vaikka yleisesti oikeusministeriön tilastoselvityksen mukaan parisuhdeväkivaltatapaukset käsitellään hieman muita väkivaltatapauksia nopeammin, on mediaani parisuhdeväkivaltatapauksissa rikosilmoituksen jättämisestä käräjäoikeuden ratkaisuun kuitenkin noin 13 kuukautta.
– Lähisuhdeväkivaltarikoksissa nopean käsittelyn merkitys on korostunut. Uhrien toipumisen kannalta asian selvittäminen, prosessi ja sen päättyminen ilman aiheetonta viivytystä on keskeistä, jotta uhrit voivat toipua traumaattisesta kokemuksesta mahdollisimman pian ja jatkaa elämäänsä, Diarra huomauttaa.
– Kuuleminen pitkän ajan kuluttua epäillystä tapahtumasta voi myös heikentää muistikuvien tarkkuutta ja siten näytön luotettavuutta. Vaikka myös esitutkintaan kohdistuvilla resursseilla tutkinnan etenemistä voidaan tehostaa, se ei yksinään riitä. Siitä syystä lähisuhdeväkivaltarikosten esitutkinnan toimittaminen tulisi säätää laissa nimenomaisesti kiireelliseksi. Yksikin menetetty henki on liikaa, Diarra päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Fatim DiarraKansanedustaja
Puh:09 432 3132fatim.diarra@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreät esittää rakennusalaa tukevia toimia, joilla saadaan koteja, koulurauhaa ja työpaikkoja14.1.2026 11:02:50 EET | Tiedote
Rakennusalan elpyminen on ollut tuskallisen hidasta ja rakennusalan ammattilaisia vaihtaa jopa pois alalta. Vihreät esittää neljää keinoa, joilla lisätään kohtuuhintaisia asuntoja, tehdään kodeista energiatehokkaita, parannetaan koulujen viihtyvyyttä ja saadaan rakennus- ja korjaustoiminta kestävällä tavalla käyntiin.
Vihreiden Tynkkynen: Suomen ilmasto- ja luontotavoitteet sopivat yhteen vahvan metsäteollisuuden kanssa14.1.2026 10:05:00 EET | Tiedote
Ilmasto- ja luontopaneelien tänään julkaisema selvitys osoittaa, että Suomen on täysin mahdollista saavuttaa ilmasto- ja luontotavoitteet hakkuumääriä maltillisesti kohtuullistamalla. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen peräänkuuluttaa nyt hallitukselta ripeitä toimia, kuten veroa teollisen mittakaavan puunpoltolle ja metsälain päivittämistä.
Ex-ympäristöministeri Mikkonen järkyttyi: “Ei kai hallitus aio seuraavaksi heikentää saimaannorpan suojelua?”8.1.2026 17:23:34 EET | Tiedote
Vuoden alusta hallitus päätti sallia Suomessa erittäin uhanalaisen suden metsästyksen. Onko se seuraavaksi heikentämässä erittäin uhanalaisen saimaannorpan suojelua, kysyy entinen ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr).
Vihreiden Krista Mikkonen: Selkeästi pätevämmän hakijan ohitti ministerin suosikki – vielä viime kaudella Talvitie piti poliittisia virkanimityksiä korruptiona8.1.2026 16:15:53 EET | Tiedote
Kansanedustaja ja entinen ministeri Krista Mikkonen kritisoi tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitien (kok) tekemää virkanimitystä räikeänä poliittisena nimityksenä.
Sofia Virta: Työttömyystilastot ja kasvun puute kertovat totuuden kokoomuksen talousosaamisesta8.1.2026 14:48:14 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan Suomen historiallinen kärkisija EU:n työttömyystilastoissa on vakava osoitus hallituksen johtajuuden puutteesta sekä kokoomuksen talousosaamisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme