Virtuaalinen akkumalli avaa tietä sähköautosimulaatioille
Sähköautojen mallintamiseen liittyvä laskennallinen monimutkaisuus on hidastanut tutkimustyötä sähköautojen liittämisestä paikallisiin energiamarkkinoihin. Seyed Mahoor Ebrahimin Vaasan yliopistoon tekemässä väitöskirjassa ratkaisuna esitellään virtaviivaistettu virtuaaliakkumalli ja kustannustehokas laturien jakamismenetelmä.

Sähköverkon toiminta on kuin nuoralla tanssimista: jos tuotanto ja kulutus eivät ole jatkuvasti tasapainossa, koko järjestelmä voi romahtaa. Viimeaikaiset sähkökatkot Euroopassa ja Yhdysvalloissa ovat osoittaneet, kuinka herkkä tämä tasapaino on.
Seyed Mahoor Ebrahimin sähkötekniikan väitöstyö tarkastelee, miten paikalliset energiamarkkinat voivat tehostaa jakeluverkkojen toimintaa. Tämä lähestymistapa antaisi jakeluverkonhaltijoille mahdollisuuden hallita ruuhkia ja jänniteongelmia tehokkaammin, mikä lopulta vähentäisi verkon vahvistamisesta aiheutuvia investointikustannuksia.
– Perinteisesti suuret voimalaitokset ovat pystyneet pitämään järjestelmän tasapainossa. Kun uusiutuvan energian osuus kasvaa ja sähköautojen lataus yleistyy, tarvitsemme huomattavasti enemmän joustoa sähköjärjestelmään kysynnän ja tarjonnan tasapainon ylläpitämiseksi, sanoo Seyed Mahoor Ebrahimi.
Sähköautojen ja muiden paikallisten resurssien aktiivinen osallistuminen paikallisiin energiamarkkinoihin tekee järjestelmästä tehokkaamman. Tämä parantaa verkon vakautta, tuo taloudellisia säästöjä sekä tukee samalla siirtymää pois fossiilisista polttoaineista.
Uusia ratkaisuja latausinfrastruktuuriin
Sähköautojen latauskysynnän kasvu voi luoda uusia haasteita, kuten ruuhkautumista jakeluverkkoon. Kääntääkseen tämän haasteen mahdollisuudeksi Ebrahimi hyödyntää työssään sähköautojen älykkäitä lataus- ja purkustrategioita sähkönjakelujärjestelmän tukemiseksi. Ehdotettu virtuaaliakkumalli auttaa mallintamaan jakeluverkkoon integroidun sähköautojen pysäköintialueen.
– Sen sijaan, että jokainen auto mallinnettaisiin erikseen, virtuaaliakkumalli mahdollistaa koko pysäköintialueen käsittelyn yhtenä energiavarastona. Tämä vähentää laskennallista monimutkaisuutta.
Ebrahimin ehdottama latauslaitteiden jakamismenetelmä (usean sähköauton lataaminen yhdellä laturilla) toimii mallina tulevaisuudelle, mutta vaatii käytännön pilotteja ennen laajamittaista käyttöönottoa.
– Seuraava askel on validoida nämä mallit pilottihankkeissa, jollaisia on jo käynnissä EU:n alueella. Tutkimukseni tulokset voivat edistää vaihtelevan uusiutuvan energiantuotannon integrointia, sähköautojen hallintaa ja luotettavan, vähähiilisen sähköjärjestelmän rakentamista, Ebrahimi tiivistää.
Väitöskirja
Ebrahimi, Seyed Mahoor (2025) Future Electricity Network Management: Effects and Possibilities of Local Markets and Electric Vehicles. Acta Wasaensia 575. Väitöskirja. Vaasan yliopisto.
Väitöstilaisuus
M.Sc. Seyed Mahoor Ebrahimin väitöstutkimus ”Future Electricity Network Management: Effect and Possibilities of Local Markets and Electric Vehicles” tarkastetaan maanantaina 8.12.2025 klo 12 Vaasan yliopiston Nissi-auditoriossa.
Väitöstilaisuutta on mahdollista seurata myös etäyhteyden kautta:
https://uwasa.zoom.us/j/67423825645?pwd=ZnUaYBasodutamrAJaSbjL4mnytU0R.1
Password: 362182
Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii Associate Professor Anh Tuan Le (Chalmers University of Technology) ja kustoksena professori Hannu Laaksonen.
Lisätiedot
Seyed Mahoor Ebrahimi on syntynyt vuonna 1993 Sarissa, Iranissa. Hän valmistui Amirkabirin teknillisestä yliopistosta sähkötekniikan diplomi-insinööriksi vuonna 2018. Tällä hetkellä hän työskentelee Wärtsilässä nimikkeellä Senior Power System Analyst.
Avainsanat
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Avoin vuoropuhelu viranomaisten ja järjestöjen välillä voisi purkaa ympäristökiistojen vastakkainasetteluja15.1.2026 09:44:17 EET | Tiedote
Ympäristöjärjestöjen rooli Suomessa on siirtynyt paikallisista ympäristökiistoista kohti globaaleja ilmasto- ja luontokysymyksiä. Vaikka järjestöille on avautunut uusia virallisia osallistumisen tapoja, niiden potentiaali jää silti osin hyödyntämättä. Terhi Raikkaan Vaasan yliopistoon tekemän väitöstutkimuksen mukaan lainsäädännön uudistaminen hyödyttäisi sekä viranomaisia että järjestöjä.
Vaasan yliopisto sai 2,5 miljoonaa euroa tutkimuksen strategiseen profiloitumiseen – kansainvälisen huippuosaajan rekrytointi vahvistaa kestävän rahoituksen ja liiketoiminnan tutkimusta9.1.2026 12:05:35 EET | Tiedote
Suomen Akatemia on myöntänyt Vaasan yliopistolle 2,5 miljoonaa euroa tutkimuksen strategiseen profiloitumiseen. Rahoitus mahdollistaa kansainvälisen korkean tason tutkijan rekrytoinnin sekä jatkaa ja vahvistaa tutkimusta kestävän rahoituksen ja liiketoiminnan alueella. Toteutettavan tutkimuskokonaisuuden keskeisimpänä tavoitteena on nopeuttaa energiasiirtymää sekä edistää kestävää ja resilienttiä taloutta.
Jätteiden keräyksen tehostaminen voi hillitä maksujen nousua – selvitys tarjoaa ratkaisuja tehokkaampaan jätelogistiikkaan15.12.2025 15:39:48 EET | Tiedote
Vuodenvaihteen aikaan elämä vilkastuu, kun perheet kokoontuvat viettämään aikaa yhdessä. Juhlapyhien myötä myös jätettä syntyy tavallista enemmän. Valtakunnallisten tilastojen mukaan kuitenkin kotitalouksien arjessa jätettä syntyy vuosi vuodelta vähemmän, mikä vaikuttaa myös jätelogistiikan järjestämiseen. Tämä herättää kysymyksen siitä, miten jätehuolto voidaan toteuttaa kestävästi ja edullisesti, erityisesti haja-asutusalueilla, kun jätevirrat pienenevät. Vaasan yliopiston julkaisema raportti tarjoaa tähän ratkaisuja.
Terveydenhuollon kyberturvallisuuden heikoin lenkki ei usein ole ohjelmisto, vaan sen käyttäjät8.12.2025 09:58:25 EET | Tiedote
Vaasan yliopistossa tarkastettavan väitöskirjan mukaan terveydenhuollon kyberturvallisuus pysyy haavoittuvana niin kauan, kun teknologiaa, ihmisiä ja organisaation prosesseja ei käsitellä yhtenä kokonaisuutena. Pius Ewoh painottaa, että ala tarvitsee pelkkien teknisten suojausten sijaan sosioteknisiä ratkaisuja potilastietojen ja luottamuksen turvaamiseksi.
Tohtoriksi nopeammin, joustavammin ja vaikuttavammin25.11.2025 14:15:34 EET | Tiedote
Vaasan yliopiston yritysintegroitunut CoDoc-tohtorikoulutusmalli laajenee yhteistyössä Vaasan ja Seinäjoen ammattikorkeakoulujen kanssa. Strateginen tohtoripolku yhdistää yliopiston tutkimusvoiman ja ammattikorkeakoulujen työelämälähtöisyyden, tarjoten resurssiviisaan ratkaisun, joka vahvistaa Suomen kilpailukykyä kohti 6 % T&K-tavoitetta, nopeuttaa tohtorikoulutusta ja kehittää TKI-osaamista. Uutena elementtinä joustava PreDoc-väylä laajenee nyt myös ammattikorkeakouluopinnoista aina tohtoriksi asti. PreDoc ja CoDoc avaavat ovet huippututkimukseen, verkostoihin ja uramahdollisuuksiin jo opintojen alkuvaiheessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme