Stay with us -pilotilla pitovoimaa kansainvälisiin opiskelijoihin
Lapin ja Pohjois-Savon korkeakouluissa on käynnistynyt Stay with us -palvelupilotti, jonka tavoitteena on lisätä kansainvälisten opiskelijoiden halua ja mahdollisuutta jäädä alueille.

Mukana Stay with us -pilotissa ovat Lapin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Lapin ammattikorkeakoulu ja Savonia ammattikorkeakoulu. Pilotin tarkoitus on vahvistaa Pohjois-Savon ja Pohjois-Suomen pitovoimaa korkeakoulujen kansanvälisten osaajien silmissä.
Pilotin ensimmäinen vaihe eli pitovoimavalmennus korkeakoulujen henkilöstölle on parhaillaan käynnissä. Valmennuksessa korkeakoulut kuvaavat nykytilan kansainvälisten opiskelijoiden palveluissa hakuvaiheesta alueella saapumiseen asti ja kirjaavat tarvittavat kehittämistoimenpiteet.
- Pitovoimavalmennuksen tavoitteena on osoittaa, että korkeakoulut voivat omilla valinnoillaan vahvistaa rooliaan kansainvälisten osaajien houkuttelijana. Valmennus antaa korkeakouluille konkreettiset keinot tehdä tavoitteellista kehittämistyötä pitovoiman suhteen, kertoo Vilja Laaksonen, valmennuksen tuottavan Aava & Bang -markkinointitoimiston toimitusjohtaja.
Ennakoivaa koulutusta yritys- ja sidosryhmätyössä
Pilotin toisessa vaiheessa korkeakoulut suunnittelevat ja toteuttavat ennakoivan lähtömaakoulutuksen kansainvälisille opiskelijoille. Koulutuksessa hyödynnetään opiskelijoiden odotusaikaa kotimaassa suomen kielen alkeiden opiskeluun, työelämäyhteyksien luomiseen, yhteiskuntaan sekä alueisiin tutustumiseen.
- Ennakoiva koulutus vahvistaa opiskelijoiden valmiuksia muun muassa suomen kielen alkeissa ja alueen työelämätuntemuksessa ja -yhteyksissä. Suomen kielen alkeiden hallitseminen parantaa opiskelijoiden työllistymistä ja toimeentuloa opintojen aikana, sanoo maahanmuuttoasiantuntija Kirsi-Maria Nieminen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta.
Korkeakoulut suunnittelevat toimenpiteitä yhdessä alueen työnantajien ja yritysten kanssa. Toimien tavoitteena on parantaa osaavan työvoiman saatavuutta, tukea yritysten kansainvälistymistä sekä vahvistaa alueiden tutkimus- ja kehitystyötä.
- On tärkeä lisätä koulutukseen oikeaa tietoa alueen pitovoimatekijöistä, palveluista sekä mahdollisista puoliso- ja perheohjelmista. Tämä edellyttää tiivistä ja aktiivista yhteistyötä kuntien, työllisyysalueiden, työnantajien ja kolmannen sektorin kanssa, toteaa Lapin ELY-keskuksen maahanmuuttoasiantuntija Jaana Tapalinen.
Stay with us -pilotin tavoitteena on luoda korkeakouluille pysyvä toimintamalli, jonka avulla voidaan edistää Lapin ja Pohjois-Savon pitovoimaa kansainvälisten opiskelijoiden silmissä. Toimintamallilla parannetaan myös avointen työpaikkojen ja työntekijöiden kohtaamista, osaavan työvoiman saatavuutta työmarkkinoilla sekä pilottialueiden yritysten kansainvälistymistä.
Pilotin toteutusta, jatkuvuutta ja jatkokehitystarpeita arvioidaan alueittain. Pilotti kestää vuoden 2026 loppuun. Pilotti on Lapin ja Pohjois-Savon ELY-keskuksen yhdessä ideoima, ja sitä rahoitetaan osana alueellisia ohjelmia työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lapin ELY-keskus:
Maahanmuuttoasiantuntija Jaana Tapalinen, p. 0295 037 078, jaana.tapalinen@ely-keskus.fi
Pohjois-Savon ELY-keskus:
Maahanmuuttoasiantuntija Kirsi-Maria Nieminen, p. 0295 026140, kirsi-maria.nieminen@ely-keskus.fi
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 30.12.202531.12.2025 09:28:15 EET | Tiedote
Kallaveden vedenpinta asteikolla on N2000+ 82,28. Taso on 18 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon. Pinta on noussut kuukaudessa 35 cm. Lisäjuoksutus Naapuskosken padosta on aloitettu 2 viikkoa sitten. Juoksutusta jatketaan ennalta arvioiden ainakin toiset 2 viikkoa. Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä virtaamat ovat myös kasvaneet ja Onki- ja Poroveden pinnat saavuttivat tasakorkeudet kevään vähäisten tulvahuippujen kanssa. Nilsiän reitin vedenpinnat ovat noin 5 cm ajankohdan keskimääräistä korkeammat ja voimalaitokset käyvät täysillä. Juojärvessä on vastaavanlainen tilanne. Varkauden alapuolella Haukiveden pinta on 37 cm alle ajankohdan keskimääräisen tason, kun verrataan 30 viimeisen vuoden tilastoihin. Lukema on nyt N2000+ 75.72. Haukiveden pinta on noussut joulukuussa 11 cm. Saimaan juoksutus seuraa luonnollista virtaamaa. Säännöstelemättömällä Rautalammin reitillä etelästä päin virtaava Suontee on jo saavuttanut ajankohdan keskimääräisen.
Pohjois-Savossa marraskuussa 13 796 työtöntä työnhakijaa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Pohjois-Savossa oli marraskuun lopussa 13 796 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 230 työtöntä työnhakijaa enemmän kuin vuosi sitten (9,8 %). Näistä lomautettuja oli 1 212, mikä on 332 lomautettua vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan (-21,5 %).
ELY-keskuksen rahoituskatsaus: Yli 200 miljoonaa euroa Pohjois-Savon kehittämiseen vuonna 202516.12.2025 09:37:44 EET | Tiedote
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) kanavoi yli 200 miljoonaa euroa vuonna 2025. Rahoituksella edistettiin Pohjois-Savon elinvoimaisuutta ja tuettiin koko Itä-Suomen julkista henkilöliikennettä, maantieverkon ylläpitoa ja hoitoa sekä yksityisteiden perusparantamista. Nyt julkaistussa tiedotteessa rahoituksen tarkastelujakso on 1.1.-30.11.2025.
Pohjois-Savon ELY-keskus edistää kestävää liikkumista11.12.2025 12:12:39 EET | Tiedote
Kestävällä liikkumisella tarkoitetaan ympäristön ja yhteiskunnan kannalta suotuisia kulkutapoja, jotka ovat taloudellisia, turvallisia sekä usein myös liikkujan terveyttä kohentavia. Pohjois-Savon ELY-keskus edistävää kestävää liikkumista muun muassa parantamalla jalankulku- ja pyöräilyolosuhteita sekä hankkimalla joukkoliikennettä.
Pohjois-Savon ELY-keskus päivitti työlupalinjaustaan1.12.2025 09:56:49 EET | Tiedote
Alueellisen työlupalinjauksen tarkoituksena on tukea työvoiman saatavuutta Pohjois-Savon ELY-keskuksen alueella huomioiden alueen työmarkkinoiden erityispiirteet. ELY-keskuksen laatima alueellinen työlupalinjaus linjaa ne ammattialat, joilla työvoiman saatavuus on vaikeutunut ja joihin on mahdollista rekrytoida työvoimaa EU:n ulkopuolelta ilman, että työpaikka on julkisesti haussa. Päivitetty linjaus on voimassa 31.5.2026 asti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme