Rinki-ekopiste poistetaan Riihimäellä
Ekopiste poistetaan maanomistajan pyynnöstä. Poistettavaa pistettä lähin ekopiste sijaitsee vajaan kilometrin päässä K-Market Ruokasaaren yhteydessä.

Riihimäellä osoitteessa Erkyläntie 76 / Teerimäenkatu sijaitseva ekopiste tullaan poistamaan tammikuun alkupuolella. Voit tarkistaa sinulle kätevimmän Rinki-ekopisteen sijainnin Ringin verkkosivuilta.
Mitä Rinki-ekopisteelle voi tuoda?
Kotitalouksille tarkoitetuille Rinki-ekopisteille voi tuoda maksutta kodin pakkausjätettä. Useissa Rinki-ekopisteissä kerätään myös paperia, hyväkuntoisia vaatteita ja kodin tekstiilejä. Lisäksi harrastekalastajat voivat kierrättää käytöstä poistetut muovia sisältävät kalaverkot, merrat ja katiskat 75 keräyspisteellä.
Lajitteluohjeet löytyvät osoitteesta rinkiin.fi. Ohjeet ovat myös keräyssäiliöihin kiinnitetyissä tarroissa.
Muut jätteet, esimerkiksi huonekalut ja vaarallista jätettä sisältävät pakkaukset on vietävä kunnan ohjeistamaan paikkaan.
Lajittelu kannattaa – Rinki-ekopisteeseen oikein lajiteltuna materiaali saadaan kiertoon. Kierrätys säästää energiaa ja luonnonvaroja, sillä sen ansiosta vähenee tarve käyttää täysin uutta materiaalia tuotteiden valmistamiseen. Kierrätetyistä muovipakkauksista voidaan tehdä esimerkiksi muovipusseja, kartonkipakkauksista monenlaisia hylsyjä, lasipakkauksista lasipulloja ja metallista polkupyörän runkoja.
Anna palautetta
Palaute ekopisteiden toiminnasta on tärkeää. Rinki seuraa pisteiden täyttymistä ja siisteyttä päivittäin valvonnalla ja punnituksilla.
Osoitteessa rinkiin.fi/ekopisteet on saatavilla arviot useista Rinki-ekopisteistä tyhjennys- ja siivousajoista, joihin esimerkiksi pyhäpäivät ja muut poikkeukset voivat vaikuttaa.
Jos ekopisteen keräyssäiliö on täynnä, siitä kannattaa ilmoittaa heti. Jätteitä ei saa jättää maahan. Roskaaminen vähentää kaikkien viihtyvyyttä ja sotkujen siivoaminen on kallista.
Palautetta ekopisteistä voi antaa maksutta asiakaspalveluun
- viestillä Whatsappissa numeroon 040 9402 112
- soittamalla numeroon 0800 133 888 (ark. 7–21 ja la 9–18)
- sähköpostilla osoitteeseen asiakaspalvelu@rinkiin.fi
- osoitteessa rinkiin.fi/asiakaspalvelu.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari KoivunenAluepäällikköSuomen Pakkauskierrätys RINKI Oy
jari.koivunen@rinkiin.fiKuvat

Linkit
Suomen Pakkauskierrätys Rinki on voittoa tavoittelematon, Suomen teollisuuden ja kaupan vuonna 1997 perustama ja omistama palveluyhtiö. Tuotamme tuottajayhteisöille tehokkaita ja kestäviä ratkaisuja tuottajavastuun toteutukseen. Kuluttajille tarjoamme valtakunnallisen Rinki-ekopisteverkoston, jonne voi tuoda maksutta käytöstä poistetut pakkaukset ja kalastusvälineet kierrätettäviksi. Rinki-ekopisteitä on yhteensä 1500 kappaletta ympäri Suomen, aina Hangosta Utsjoelle asti: rinkiin.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy
Återvinning av gamla fiskeredskap blir permanent28.11.2025 11:36:59 EET | Tiedote
Mottagning av spöfiskeutrustning som innehåller plast, såsom spö- och pilkredskap, drag och håvar, blir permanent i Motonets och Ruotos butiker. Från och med den 1 december kan redskap lämnas in till insamlingsställena i butikerna.
Vanhojen kalastusvälineiden kierrätyksestä jatkuvaa28.11.2025 11:35:35 EET | Tiedote
Muovia sisältävien vapakalastusvälineiden, kuten vapa- ja pilkkivälineiden, uistimien ja haavien vastaanotto muuttuu pysyväksi tavaksi Motonetin ja Ruodon myymälöissä. Välineitä voi palauttaa myymälöiden keräyspisteisiin 1.12. alkaen.
Uusi Rinki-ekopiste on avattu Rovaniemellä25.11.2025 10:55:25 EET | Tiedote
K-Market Ylikylän yhteyteen on avattu Rinki-ekopiste, jonne voi tuoda kodin pakkausjätteet.
Rukanriutalla voi nyt lajitella muovipakkaukset30.10.2025 11:29:09 EET | Tiedote
Rukanriutan Rinki-ekopisteelle on lisätty puristin muovipakkauksille.
Rinki-ekopiste on avattu Levillä30.10.2025 11:28:25 EET | Tiedote
Uusi piste on nyt käytössä ja sieltä löytyy puristin sekä muovi- että kartonkipakkauksille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme