STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Työntekijöiden oikeudet historiallisen heikolla tasolla

ITUC on ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö, joka tekee työtä ihmisoikeuksien ja reilun työelämän puolesta koko maailmassa. Järjestö edustaa 191 miljoonaa palkansaajaa yli 169 maassa ja sillä on noin 340 jäsenjärjestöä.
ITUC:n hallituksen kokous järjestetään 2.–4.12. Addis Abebassa, Etiopiassa. Järjestön strategian ja uudistamistyön pohjalta linjataan maailmanjärjestön tulevien vuosien toiminnan painotuksia. Kokouksen ytimessä on ITUC:n rooli työelämän rajussa muutoksessa, työntekijöiden oikeudet sekä turvallisuus, rauha ja demokratiakehitys koko maailmassa.
ITUC:n tavoite on edistää työlainsäädännön kehitystä kansainvälisen työjärjestö ILOn puitteissa ja osallistua aktiivisesti globaaliin keskusteluun, joka liittyy yhteistyöhön johtavien teollisuusmaiden, YK:n, Maailman kauppajärjestö WTO:n, Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n välillä. ITUC myös koordinoi palkansaajajärjestöjen apua vaikeissa oloissa perusoikeuksia puolustaville ammattiliitoille.
STTK:n puheenjohtaja Antti Palola on vuodesta 2018 ollut ITUC:n hallituksen jäsen ja vuodesta 2022 sen työvaliokunnassa pohjoismaiden yhteisenä edustajana. Hän on huolissaan siitä, että työelämäoikeusindeksi GRI:n mukaan työntekijöiden oikeudet ovat sekä Euroopassa että muualla maailmassa historiallisen heikolla tasolla.
- Heikko taso selittyy ennen kaikkea lakko-oikeuden rajoittamisella ja ammattiliittojen toiminnan hankaloittamisella useissa maissa. Suomi on mainittu erikseen vuosina 2024–2025 niiden maiden joukossa, jossa työelämän oikeuksia on heikennetty muun muassa rajoittamalla merkittävästi lakko-oikeutta, Palola toteaa.
Suomen sijoitus tippui GRI:n asteikossa viime vuonna Orpon hallituksen toimien takia ryhmään kaksi. Tänä vuonna Suomen sijoitus on pysynyt samana.
- Työelämän mallimaana aikaisemmin pidetty Suomi kuuluu nykyään samaan ryhmään kuin muun muassa Tšekki, Baltian maat, Singapore ja Uruguay.
Se mitä maailmassa tapahtuu, vaikuttaa myös Suomeen ja suomalaisiin työntekijöihin.
- Ammattiyhdistyliikkeen kansainvälinen työ on välttämätöntä. Meidän on oltava mukana keskusteluissa, joissa globaalisti linjataan tulevaa ja joiden kautta voimme vaikuttaa tulevaisuuden työelämän kehitykseen myös Suomessa, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola linjaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Palolapuheenjohtaja
Puh:040 509 6030antti.palola@sttk.fiTietoja julkaisijasta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.
Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
STTK vähimmäispalkkadirektiivistä: Tuomiostuimen päätös vahvistaa työehtosopimusten tärkeän roolin11.11.2025 14:32:53 EET | Tiedote
Euroopan unionin tuomioistuin antoi päätöksen vähimmäispalkkadirektiivistä. Suomen näkökulmasta on erittäin tärkeää, että työehtosopimusneuvottelujen edistämistä koskevat osiot direktiivistä jäivät voimaan.
STTK:n hallitus: Työterveyshuollon heikentäminen johtaisi vakuutuspohjaiseen järjestelmään10.11.2025 13:11:21 EET | Tiedote
Työnantajan järjestämän työterveyshuollon piirissä on yli kaksi miljoonaa työntekijää. Vuonna 2022 työterveyshuollon käyntejä oli yhteensä yli kuusi miljoonaa. STTK:n hallitus korostaa, että lakisääteinen työterveyshuolto kuuluu kaikille työssä käyville eikä tätä perusperiaatetta saa rikkoa. - Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ennalta ehkäiseminen sekä työntekijöiden työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen. Työterveyshuolto on parhaimmillaan työpaikkojen tärkeä kumppani työolojen, työkyvyn ja työhyvinvoinnin kehittämisessä. Jos työterveyshuoltoa alettaisiin nakertaa, samalla saataisiin heittää hyvästit työntekijöiden toimintakyvylle ja sen myötä pidemmille työurille, puheenjohtaja Antti Palola korostaa. Työterveyshuoltoon tehtävät heikennykset merkitsisivät STTK:n hallituksen mielestä todennäköisesti siirtymistä kohti vakuutuspohjaista järjestelmää. - Siinä voittajia olisivat vain yksityinen terveysbisnes
STTK Naisten palkkapäivänä: Palkka-avoimuusdirektiivi paljastaa Suomen todellisen tasa-arvotahdon31.10.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Naisten palkkapäivää vietetään tänä vuonna sunnuntaina 2. marraskuuta. Se tarkoittaa, että naiset tekevät töitä lähes kaksi kuukautta ilman palkkaa, jos heidän vuosiansionsa suhteutetaan miesten keskiansioihin.
Irtisanomisen helpottamiselle ei ole perusteita23.10.2025 14:17:57 EEST | Tiedote
Irtisanomisen helpottaminen heikentäisi työntekijän asemaa entisestään ja lisäisi työelämän ennakoimattomuutta.
Kansallinen velkajarru on virhe14.10.2025 15:19:39 EEST | Tiedote
Tänään solmittu parlamentaarinen sopimus kansallisesta velkajarrusta edellyttää alentamaan julkista velkasuhdetta 0,75 prosenttiyksikköä vuosittain. STTK:n mielestä velkajarru on virhe ja haitallinen talouskasvun kannalta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme