Vihreiden Hopsu vaatii: Tavion kehitysyhteistyön järjestörahoitusta koskevan päätöksen laillisuus tulee tarkistaa
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu paheksuu kehitys- ja ulkomaankauppaministeri Tavion päätöstä leikata järjestöjen avustuksia ilman perustetta.

Tavion kerrotaan tehneen Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus Saskin rahoitukseen lähes 40 prosentin kertaleikkauksen. Ministerin päätös vähentää avustusta yli 6 miljoonaa euroa enemmän kuin virkamiesten alkuperäisessä esityksessä oli. Hopsu pitää päätöstä ja Saskin avustukseen kohdistunutta leikkausta selvästi poliittisena.
– On kestämätöntä, että ministeri muuttaa hakemusten ja kriteeristön pohjalta laadittua, virkamiesten perusteltua esitystä ilman selkeää syytä ja vielä näin radikaalisti. Nyt tämä näyttää siltä, että perussuomalaiskokoomuslainen hallitus leikkaa ay-liikettä lähellä olevalta toimijalta, koska taho ei miellytä, Hopsu toteaa.
– Järjestötoimijoiden tulee voida luottaa päätösten taustalla olevan puolueeton ja perusteellinen valmistelu, joka perustuu etukäteen julkaistuihin arviointikriteereihin. Poikkeamisille tulee olla selkeä peruste ja tässäkin tilanteessa tulee turvata eri toimijoiden yhdenvertainen kohtelu, mitä hallintolaki vaatii. SASK:n avustusleikkauksen laillisuus pitäisi tarkistaa, Hopsu jatkaa.
Hopsun mukaan avoimuus päätöksenteossa on erityisen tärkeää silloin, kun jaetaan valtionavustuksia. Hän muistuttaa, että ministerillä on aina myös hallinnollinen vastuu johtamassaan ministeriössä. Siihen lukeutuu myös yhdenvertaiseen kohteluun ja hallinnon avoimuuteen sitoutuminen.
– Hallituksen hurjat kehitysyhteistyön rahoituksen leikkaukset ovat tähän asti osuneet pääasiassa muuhun kuin kotimaisten kansalaisjärjestöjen tekemään työhön. Suomalaisten järjestöjen työ on ollut tuloksellista ja tulosten seuraamista pitää jatkaa ja tämä aiempi vaikuttava toiminta huomioida aina uusia rahoituksia jaettaessa.
– Hallitus haluaa löyhentää yritysten vastuullisuutta myös EU-tasolla. Tämä tapahtuu samaan aikaan, kun se haluaa kuitenkin vahvistaa kansainvälistä yhteistyötä kehittyvien maiden kanssa juuri kaupan kautta. Tähän painopisteeseen tulisi rinnalle kytkeä vahvasti yritysvastuun kehittyminen ja työntekijöiden oikeuksien vahvistuminen. Se olisi suomalaistenkin yritysten etu. Tällä saralla SASK on asiantunteva järjestö, jonka työstä on hyviä tuloksia, Hopsu kuvaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Inka HopsuVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:09 432 3054inka.hopsu@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Tynkkynen tukee Orpoa – ja tyrmää Mäkelän välinpitämättömyyden saamelaisten kokemista vääryyksistä5.12.2025 13:35:32 EET | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen tyrmää PS:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jani Mäkelän kylmäkiskoiset lausunnot saamelaisten kokemista vääryyksistä. Tynkkynen tukee pääministeri Orpon esitystä anteeksipyynnöstä saamelaisille.
Sofia Virralta vaatimus: Ylen hallituksen hätäkokous koolle – osallistumispäätös Euroviisuihin peruttava5.12.2025 08:58:15 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii Ylen hallitusta koolle hätäkokoukseen kumoamaan johtoryhmän tekemän päätöksen osallistua Euroviisuihin.
Pitko: Ylen on tehtävä uusi päätös – Israelin osallistuminen Euroviisuihin on kestämätöntä4.12.2025 20:59:06 EET | Tiedote
Euroopan yleisradiounioni EBU on päättänyt sallia Israelin osallistumisen Euroviisuihin. Vihreiden varapuheenjohtajan ja kansanedustaja Jenni Pitkon mukaan Suomen olisi pitänyt ilmoittaa, että se ei osallistu Euroviisuihin.
Sofia Virta hallituksen ilmastosuunnitelmasta: jos tämä on sinivalkoista ilmastopolitiikkaa, värisävyt ovat pahasti haalistuneet4.12.2025 14:29:37 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta syyttää hallitusta täysin riittämättömistä ilmastotoimista.
Kansanedustaja Jenni Pitko Petteri Orpolle: Anteeksipyyntö saamelaisilta ei riitä, jos ei ole konkreettisia tekoja4.12.2025 13:53:20 EET | Tiedote
Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio on julkaissut loppuraporttinsa. Raportissaan komissio käy läpi saamelaisten kokemia oikeudenloukkauksia, kuten suomalaistamistoimia ja antaa listan suosituksia toimenpiteistä, joilla saamelaisten oikeuksia Suomessa parannetaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme