Rakennusliike Lapti aloittanut uuden RS-kohteen rakentamisen Helsingin Oulunkylään – yhtiön neljäs gryndialoitus 2025
10.12.2025 09:00:00 EET | Rakennusliike Lapti Oy | Tiedote
Lapti on aloittanut uuden omaperusteisen asuntokohteen rakentamisen Helsingin Oulunkylässä. Asunto Oy Helsingin Kruununvoutiin valmistuu 21 asuntoa loppuvuodesta 2026.

Asunto Oy Helsingin Kruununvouti rakentuu Oulunkylään Ruutanantielle. Viisikerroksisessa taloyhtiössä on yhteensä 21 asuntoa kaksioista suurempiin neljän huoneen perheasuntoihin. Ylimpien kerroksien asunnoissa on lasitettu parveke ja katutason asunnoissa lasitettu terassi.
Kerrostalo rakennetaan A-energialuokkaan, ja taloyhtiön kiinteistösähkön kulutuksessa hyödynnetään katolle asennettavaa aurinkovoimalaa.
Kaikissa asunnoissa on älykotivalmius ja mahdollisuus lisätä älylaitteita eli arkea helpottavaa teknologiaa, jolla voi esimerkiksi ohjelmoida kännykällä valaistusta ja pistorasioita tilanteen, kellonajan tai vaikka pörssisähkön hinnan mukaan.
– Helsingin Kruununvouti nousee aivan huippupaikalle Oulunkylään niin palveluiden, liikenneyhteyksien kuin ulkoilumahdollisuuksien näkökulmasta. Taloyhtiö on mukavan pieni, mutta sieltä löytyy monipuolinen asuntojakauma. Asuntojen tilaratkaisuihin ja tunnelmaan on mahdollista tutustua jo nyt VR-lasien avulla, vinkkaa aluejohtaja Jarkko Pakkala Laptilta.
Asunto Oy Helsingin Kruununvoudin myötä Lapti on käynnistänyt kuluvana vuonna yhteensä neljä uutta omaperustaista asuntokohdetta: Helsingin Kruununvoudin lisäksi Asunto Oy Oulun Graadin, Asunto Oy Tampereen Hatanpään Botanican ja Asunto Oy Oulun Valoisan. Lapti oli syksyn 2025 markkinaosuusmittauksessa koko maan kolmanneksi suurin RS-asuntojen myyjä (STH Group).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarkko Pakkala, aluejohtaja, Rakennusliike Lapti, puh. 040 830 7204, jarkko.pakkala@lapti.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Lapti lyhyesti
Lapti on monipuolinen ja vakavarainen kotimainen rakennusliike. Rakennamme yhdessä asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kanssa koteja, toimitiloja, päivä- ja hoivakoteja, kouluja sekä sairaaloita ympäri Suomea. Meillä työskentelee noin 400 alan ammattilaista. Vaikuttavasta jäljestämme kertovat niin viimeistelty kädenjälki kuin yhteistyöstämme syntyvä lämmin muistijälki. www.lapti.fi
Vaikuttavaa jälkeä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy
Rakennusliike Laptille myönnetty kolme ISO-sertifikaattia18.6.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Rakennusliike Laptille on myönnetty kolme kansainvälistä ISO-sertifikaattia: ISO 9001 -laatusertifikaatti, ISO 14001 -ympäristösertifikaatti sekä ISO 45001 -työterveys- ja työturvallisuussertifikaatti.
Ata Gears laajentaa toimitilojaan Tampereen Linnainmaalla26.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Metalliteollisuusyritys ATA Gears investoi merkittävästi tuotantonsa kehittämiseen Tampereen Linnainmaalla. Rakennusliike Lapti on aloittanut laajennustyöt kiinteistöyhtiö Kielon omistamassa Hautalankadulla sijaitsevassa tehdaskiinteistössä. Uusien tilojen myötä ATA Gears laajentaa tuotantoaan ja siirtää Atalassa sijaitsevan pääkonttorinsa Linnainmaalle alkuvuodesta 2027 alkaen.
Tammelan koulun ja Sara Hildén -akatemian perusparannus ja rakentaminen alkavat Tampereella26.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tammelan koulun ja Sara Hildén -akatemian perusparannus ja uudisrakentaminen alkavat kesäkuussa Tampereella. Tampereen tilapalvelut ja Rakennusliike Lapti allekirjoittivat urakkasopimuksen 25.5.2026. Urakassa Tammelan koulun ns. tiilikoulu uudistuu: huonokuntoinen osa puretaan ja korvataan uudisrakennuksella ja suojeltu osa perusparannetaan. Uudistettu koulu avautuu käyttöön elokuussa 2028.
Kastellin uuden liikekeskuksen rakentaminen on alkanut Oulussa28.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Liikekeskus Kastellinkartanon rakentaminen on alkanut Oulun Kastellin kaupunginosassa, vanhan ostoskeskuksen viereisellä tontilla. Kastellinkartano on suunniteltu avattavaksi asiakkaille keväällä 2027.
Joensuuhun rakentuu kahteen uuteen asumisyksikköön yhteensä 120 asuntoa ikääntyneille13.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Rakennusliike Lapti suunnittelee ja rakentaa Pohjois-Karjan hyvinvointialueen – Siun soten käyttöön kaksi ikäihmisten asumispalveluyksikköä Joensuuhun. Rantakylään toteutettavien kohteiden rakentaminen alkoi huhtikuun alussa, ja asumispalveluyksiköt valmistuvat kesällä 2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

