Maaseutumatkailuyritykset aikovat murtaa kasvun esteet – odotukset vilkkaasta joulusesongista korkealla
12.12.2025 08:15:00 EET | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
Maaseutumatkailuyrityksissä on vahva halu kasvaa sekä kotimaan markkinoilla että kansainvälisesti. Kasvun saavuttaminen vaatii kuitenkin uusia käytännön keinoja, tukea ja rohkeaa kehittämistä. Tiedot käyvät ilmi maaseutumatkailuyrityksille suunnatun kyselyn ennakkotuloksista. Maaseutumatkailussa joulu on erityisen suosittua aikaa. Moni hakeutuu maalle hiljentymään ja kokemaan perinteisen juhlan tunnelman.

Tutkimus julkistetaan kokonaisuudessaan 14. tammikuuta 2026 järjestettävässä Matkalla kasvuun -tapahtumassa. Tapahtuma kokoaa yhteen maaseutumatkailuyrittäjiä ja alan asiantuntijoita eri puolilta Suomea. Sen järjestää maaseutumatkailua valtakunnallisesti kehittävä Lomalaidun ry yhteistyökumppaneineen, muun muassa MTK:n kanssa.
– Tavoitteena on murtaa kasvun esteitä. Tilaisuudessa tuodaan esille käytännön neuvoja ja yritysesimerkkejä muun muassa myynnistä, digitaalisesta markkinoinnista ja liiketoiminnan kehittämisestä. Käytännön vinkit, uudet ideat ja yhteistyö ovat tärkeitä, jotta kasvu voi toteutua. Tahto on tietenkin tärkeintä, sanoo Lomalaidun ry:n toiminnanjohtaja Kimmo Aalto.
Suomessa toimii noin 45 000 matkailualan yritystä, joista arviolta 5 000 on maaseutumatkailuyrityksiä. Suurin osa tarjoaa majoituspalveluita: mökkejä, huoneistoja ja hotellitasoista majoitusta. Palveluvalikoimaan kuuluu laajasti myös ruoka- ja aktiviteettipalveluita. Maaseutumatkailu nojaa vahvasti kestävän ja vastuullisen luontomatkailun kasvavaan kysyntään.
Matkailuala myy Suomessa lähes 17 miljardin euron edestä vuodessa, joten maaseutumatkailun kasvu olisi merkittävä piristysruiske maakunnille.
– Kerrannaisvaikutukset ovat huomattavat muun muassa vähittäiskauppaan, rakennusalalle ja yleisesti alueiden elinvoimaan, Aalto kertoo.
Maaseutumatkailussa on paljon kasvupotentiaalia, sillä Suomi kiinnostaa ulkomaisia turisteja. Lisäksi alan yritysten on tärkeää markkinoida aktiivisemmin palveluitaan kotimaassa. Kysynnän kasvu perustuu nimenomaan laadukkaisiin palveluihin.
Kasvun merkkejä on jo nähtävissä. Ajankohtaisena esimerkkinä Aalto nostaa lähestyvän joulusesongin.
– Joulun ajan matkailutuotteille ja tapahtumille maaseudulla on ollut jo vuosia enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Esimerkiksi täysihoitolomat maatilaympäristössä ovat hyvin suosittuja. Tänä jouluna maaseutumatkailuyritykset eri puolilla Suomea vastaavat kysyntään lisäämällä lomapaketteja, ohjelmia ja tapahtumia.
-----------
Matkalla kasvuun -tapahtuma maaseutumatkailuyrityksille 14.1.2026
Tapahtuma järjestetään uudessa maaseutumatkailukohteessa Terwassa, Lopella.
Toimittajat ovat lämpimästi tervetulleita. Ilmoittautuminen: anne.mikkola@lomalaidun.fi
Tapahtuman ohjelma: https://www.lomalaidun.fi/etusivu/matkalla-kasvuun-kick-off-2026/
Maaseutumatkailuyrityksiä ja niiden joulutarjontaa valtakunnallisesti: www.matkamaalle.fi
Lisätiedot:
Kimmo Aalto, toiminnanjohtaja, Lomalaidun ry / maaseutumatkailun asiantuntija, MTK, kimmo.aalto@mtk.fi, 040 179 1618
Anne Mikkola, projektipäällikkö, Lomalaidun ry, anne.mikkola@lomalaidun.fi, 040 576 8982
Kuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Luomupeltoala kasvaa, vaikka tilojen määrä vähenee23.9.2026 08:36:00 EEST | Tiedote
Suomessa luomutilojen määrä on vähentynyt viimeisen viiden vuoden aikana noin kymmenellä prosentilla. Samaan aikaan luomupeltoala on kuitenkin jatkanut kasvuaan. Kehitys kertoo siitä, että luomutuotanto säilyttää vahvan asemansa suomalaisessa maataloudessa ja että sitä harjoitetaan yhä laajemmalla peltoalalla tilamäärän supistuessa.
Kenen ehdoilla kuntia rakennetaan? Yhdyskuntakehittämislaki tarvitsee vahvemman maanomistajanäkökulman17.9.2026 10:49:43 EEST | Tiedote
Valtioneuvosto lähetti tiistaina 15. syyskuuta eduskunnalle esityksen uudeksi yhdyskuntakehittämislaiksi. MTK katsoo, että esitys painottaa edelleen liikaa kuntien maapoliittista itsevaltiutta.
Ruokaa roskiin miljoonia kiloja – Hävikkiviikko kannustaa hyödyntämään satokauden tuotteita16.9.2026 09:03:00 EEST | Tiedote
Valtakunnallista Hävikkiviikkoa vietetään 21.–27.9.2026. Tänä vuonna kampanja kannustaa hyödyntämään satokauden kasviksia ja pohtimaan, miten sesongin tuotteiden käyttö voi vähentää ruokahävikkiä. MTK muistuttaa, että ruokahävikin vähentäminen alkaa jo alkutuotannossa ja jatkuu kuluttajien arjen valinnoissa.
Seitsemän järjestön yhteinen viesti: kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus turvattava myös 2030-luvulla15.9.2026 10:03:09 EEST | Tiedote
Ruokahuollon turvaamiseksi kasvu- ja kuiviketurpeen tuotanto on määriteltävä ympäristönsuojelulaissa yleisen edun kannalta tärkeäksi toiminnaksi, esittävät MTK, SLC, Siipikarjaliitto ry, Kauppapuutarhaliitto ry, Pihvikarjaliitto ry, Bioenergia ry ja Koneyrittäjät ry. Taustalla on järjestöjen huoli kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuuden nopeasta heikkenemisestä, joka vaikuttaa eri toimialoihin. Jotta kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuusongelmat voidaan välttää, ympäristölupaprosessien tulee olla jatkossa ennakoitavia ja niiden tulee sovittaa yhteen erilaisia yhteiskunnallisia tarpeita.
Alpuan Kalavesien osakaskunnalle MTK Säätiön merkittävä tunnustus – ”Nykyaikainen esimerkki itsepäisestä gallialaiskylästä”12.9.2026 13:01:20 EEST | Tiedote
MTK-Säätiö on myöntänyt 10 000 euron palkinnon Raahen Alpuan kylässä toimivalle kalavesien osakaskunnalle. Kalastuskunta on malliesimerkki siitä, miten vapaaehtoiset voivat kehittää vaikuttavasti alueen elinvoimaa ja erätaloutta, palkintoraati kiittelee.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



