Luomupeltoala kasvaa, vaikka tilojen määrä vähenee
23.9.2026 08:36:00 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
Suomessa luomutilojen määrä on vähentynyt viimeisen viiden vuoden aikana noin kymmenellä prosentilla. Samaan aikaan luomupeltoala on kuitenkin jatkanut kasvuaan. Kehitys kertoo siitä, että luomutuotanto säilyttää vahvan asemansa suomalaisessa maataloudessa ja että sitä harjoitetaan yhä laajemmalla peltoalalla tilamäärän supistuessa.

Euroopan unionin virallista luomupäivää vietetään 23. syyskuuta kaikkialla Euroopassa. Päivän tarkoituksena on nostaa esiin luonnonmukaisen tuotannon merkitystä ympäristölle, eläinten hyvinvoinnille ja ruokajärjestelmälle.
Suomessa on tällä hetkellä hieman yli 3 800 luomutilaa ja luomupeltoa noin 317 000 hehtaaria. Tilojen määrä on laskenut tasaisesti vuodesta 2020 lähtien. Samaan aikaan lopettavien tilojen peltoja on siirtynyt jatkaville luomutiloille, mikä on pitänyt luomualan vakaana.
– Luomutilojen määrän lasku ei tarkoita luomun heikkenevää asemaa. Jäljelle jäävät tilat ovat usein suurempia ja ammattimaisempia, ja lopettavien pellot siirtyvät jatkaville viljelijöille. Luomuala pysyy vakaana tai jopa kasvaa, vaikka tilamäärä pienenee, sanoo MTK:n luomuasiantuntija Johanna Andersson.
Luomutilat ovat keskimäärin selvästi tavanomaisia maatiloja suurempia, ja erityisesti luomueläintilat tarvitsevat laajoja peltoaloja rehuntuotantoon. Suosituimpia luomutuotannon aloja ovat luomumaito, luomukananmunat ja kasvintuotannossa erityisesti luomukaura.
Pohjois-Karjalassa luomutilojen osuus kaikista maatiloista on Manner-Suomen korkein, noin 14 prosenttia. Maakunnassa lähes neljännes peltoalasta on luomuviljelyssä.
– Pohjois-Karjala on hyvä esimerkki siitä, että luomulla on edelleen vahva asema suomalaisessa maataloudessa. Vaikka toimialalla on viime vuosina nähty muutoksia, luomutuotanto säilyttää merkityksensä osana kestävää ruokajärjestelmää. Erityisesti luomumaidon ja luomukananmunien kysyntä tukee alan kehitystä, Andersson sanoo.
Luomuviljelyssä ei käytetä kemiallisia torjunta-aineita tai keinolannoitteita. MTK:n mukaan viljelykierto, palkokasvit ja monipuoliset kasvustot tukevat maan kasvukuntoa, vesistöjä ja luonnon monimuotoisuutta.
Lisätiedot: Johanna Andersson, luomuasiantuntija, MTK, 040 824 5522, johanna.andersson@mtk.fi
Lisätietoja myös Ruokaviraston sivuilla: https://www.ruokavirasto.fi/globalassets/viljelijat/luomutilat/tilastot/luomu-ennakkotietoja-24.6.2026.pdf
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Kenen ehdoilla kuntia rakennetaan? Yhdyskuntakehittämislaki tarvitsee vahvemman maanomistajanäkökulman17.9.2026 10:49:43 EEST | Tiedote
Valtioneuvosto lähetti tiistaina 15. syyskuuta eduskunnalle esityksen uudeksi yhdyskuntakehittämislaiksi. MTK katsoo, että esitys painottaa edelleen liikaa kuntien maapoliittista itsevaltiutta.
Ruokaa roskiin miljoonia kiloja – Hävikkiviikko kannustaa hyödyntämään satokauden tuotteita16.9.2026 09:03:00 EEST | Tiedote
Valtakunnallista Hävikkiviikkoa vietetään 21.–27.9.2026. Tänä vuonna kampanja kannustaa hyödyntämään satokauden kasviksia ja pohtimaan, miten sesongin tuotteiden käyttö voi vähentää ruokahävikkiä. MTK muistuttaa, että ruokahävikin vähentäminen alkaa jo alkutuotannossa ja jatkuu kuluttajien arjen valinnoissa.
Seitsemän järjestön yhteinen viesti: kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus turvattava myös 2030-luvulla15.9.2026 10:03:09 EEST | Tiedote
Ruokahuollon turvaamiseksi kasvu- ja kuiviketurpeen tuotanto on määriteltävä ympäristönsuojelulaissa yleisen edun kannalta tärkeäksi toiminnaksi, esittävät MTK, SLC, Siipikarjaliitto ry, Kauppapuutarhaliitto ry, Pihvikarjaliitto ry, Bioenergia ry ja Koneyrittäjät ry. Taustalla on järjestöjen huoli kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuuden nopeasta heikkenemisestä, joka vaikuttaa eri toimialoihin. Jotta kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuusongelmat voidaan välttää, ympäristölupaprosessien tulee olla jatkossa ennakoitavia ja niiden tulee sovittaa yhteen erilaisia yhteiskunnallisia tarpeita.
Alpuan Kalavesien osakaskunnalle MTK Säätiön merkittävä tunnustus – ”Nykyaikainen esimerkki itsepäisestä gallialaiskylästä”12.9.2026 13:01:20 EEST | Tiedote
MTK-Säätiö on myöntänyt 10 000 euron palkinnon Raahen Alpuan kylässä toimivalle kalavesien osakaskunnalle. Kalastuskunta on malliesimerkki siitä, miten vapaaehtoiset voivat kehittää vaikuttavasti alueen elinvoimaa ja erätaloutta, palkintoraati kiittelee.
Puinnit etenevät sateiden lomassa – viljasadosta odotetaan lähelle tavanomaista9.9.2026 08:41:33 EEST | Tiedote
Pellolla etenevä puimuri on varma syksyn merkki. Sadonkorjuu on nyt käynnissä eri puolilla Suomea, mutta puintien etenemisessä on suuria alueellisia eroja. Sateet ovat paikoin keskeyttäneet töitä, ja poutapäiviä tarvitaan erityisesti lakoontuneiden kasvustojen korjaamiseen. Tähän mennessä puidun viljan määrä ja laatu ovat olleet monilla alueilla pääosin hyviä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


