RAPORTTI: trendien jälkeinen aikakausi, suppilon kuolema ja viisi muuta sometrendiä vuodelle 2026
Sosiaalisen median markkinointi kehittyy vuonna 2026 entistä kokonaisvaltaisemmaksi ja myyntiä voimakkaasti ohjaavaksi osaksi mediamixiä, selviää uudesta raportista. Maailman johtavan riippumattomien toimistojen verkoston thenetworkonen 22 toimiston trendiennusteet on koottu 90-sivuiseksi raportiksi. SAMY Nordicsin tekemä vuosittainen raportti tunnistaa seitsemän keskeistä trendiä vuodelle 2026.

”Tämä on jo 13. kerta, kun kokoamme trendiraportin, ja harvoin olemme nähneet näin paljon kiinnostavia kehityssuuntia”, kommentoi raportin pääanalyytikko ja SAMY Nordicsin Executive Creative Director Jari Lähdevuori. ”Näemme valtavia muutoksia läpi suppilon – puhumattakaan mitä itse suppilolle käy. Kiinnostavaa on myös, miten somemarkkinointi on paljon muutakin kuin sosiaalista mediaa. Kuten raportti osoittaa, sosiaalinen toimii parhaiten alkupisteenä jollekin, joka ulottuu kaikkiin muihin kosketuspisteisiin. Alleviivataksemme tätä murrosta nimesimme koko raportin uudelleen: sosiaalisen median trendeistä social-first-trendeiksi.”
”Social-first on ylittänyt pisteen, josta ei ole paluuta”, sanoo raportin analyytikko ja SAMY Nordicsin strategi Erika Danielsson. ”Pelkkä viraalisuus ei rakenna brändiarvoa, auktoriteetti ei enää takaa vaikuttavuutta, ja yleisöt vetäytyvät yhä pienempiin nicheihin, joissa luottamus tänä päivänä syntyy. Vuonna 2026 brändit joko sitoutuvat aitouteen, oikeisiin ihmisiin ja todelliseen relevanssiin – tai katoavat hiljalleen kulttuurista.”
Keskeisiä raportissa esiin nostettuja trendejä:
Autenttisuuden paradoksi
Kun tekoälyn tuottama sisältö tulvii sosiaalista mediaa, autenttisuutta on yhä vaikeampi feikata – ja siksi se on voimakkaampi asia kuin ikinä aiemmin. Yleisöt suhtautuvat epäilevästi liian siloteltuun sisältöön ja kaipaavat ihmisten tekemiä tarinoita, aitoja kasvoja ja emotionaalisesti uskottavia näkökulmia, joihin voi luottaa. Tekoäly ei ole katoamassa, mutta se siirtyy kulissien taakse: skaalaamaan luovuutta, mahdollistamaan personointia ja lisäämään nopeutta – ilman että se vie huomion. Paradoksi on se, että mitä automatisoidummaksi markkinointi muuttuu, sitä enemmän brändien on todistettava olevansa inhimillisiä. Virtuaalisten äänien ja täydellisten lopputulosten maailmassa luottamus on ainoa todellinen erottautumistekijä.
”Kun luottamus perinteisiin auktoriteetteihin (instituutiot, julkkikset) murenee, brändien on lopetettava ’auktoriteetin vuokraaminen’ ja alettava ’samanhenkisyyden (affinity) vuokraaminen’”, kommentoivat australialaisen The Hallway -toimiston Head of Media & Connections Phoebe Keogh ja strategi Payton Ivancic. ”Tässä ilmapiirissä kuluttajat hakeutuvat kaltaistensa pariin. The Growth Distilleryn australialainen tutkimus vahvistaa tätä muutosta ja nostaa ’luotettavuuden’, ’autenttisuuden’ ja ’jonkun minun kaltaiseni luoman sisällön’ tämän hetken vahvimmiksi vaikuttavuuden ajureiksi.”
Trendien jälkeinen aikakausi
Viraalisuus menettää hohtoaan. Ylikyllästyneessä feed-kulttuurissa jokaisen meemin perässä juokseminen viestii lyhytjänteisyydestä, ei relevanssista. Menestyvät brändit rakentavat omistettavia maailmoja – toistuvia ideoita, tunnistettavia ääniä ja johdonmukaisia sisältöekosysteemejä, jotka tuntuvat tutuilta eivätkä opportunistisilta. Social-first ei enää tarkoita useammin postaamista, vaan jonkin puolesta seisomista ja johdonmukaista läsnäoloa. Trendien jälkeisellä aikakaudella itsevarmuus voittaa nopeuden.
”Yksi vuoden 2026 kiinnostavimmista trendeistä on itse asiassa epätrendien nousu. Elämme post-trendien aikakautta, jossa yleisöt ovat kyllästyneet hetkellisesti relevanteista formaateista. Brändit, jotka luovat omistettavia konsepteja, voivat erottua luomalla jotain aidommalta tuntuvaa. Toistuvat sisältösarjat ison idean ympärillä – vahvoilla koukuilla varustettuna – saavat jalansijaa, koska ne luovat tuttuutta ilman opportunistista tuntua”, toteaa romanialaisen Jam Session Agencyn Head of International Strategy & Digital Lead Oana Oprea.
Some alkuräjähdyksenä
Some ei ole enää määränpää – se on alkusysäys. Se, mikä alkaa feedissä, leviää tapahtumiin, vähittäiskauppaan, ulkomainontaan, kulttuuriin ja tosielämän kokemuksiin. Vahvimmat brändit suunnittelevat ensin sosiaalista varten ja antavat sen, mikä resonoi, kulkea kaikkialle muualle. Social-first ei tarkoita vain somea; se tarkoittaa feedin käyttämistä laukaisimena maailmoille, joihin ihmiset voivat astua sisään ja palata yhä uudelleen.
”Jos brändit kohtelevat somea koko ekosysteeminä, ne päätyvät lyhytaikaisiin huomiopiikkeihin pitkäaikaisten yhteisöjen sijaan. Mutta jos ne kohtelevat somea kynnyksenä ovelle, joka avautuu merkityksellisiin kokemuksiin (myymälässä, sovelluksessa, tapahtumissa tai kulttuurissa), somesta tulee vahvistin. Vuonna 2026 social-first ei tarkoita ’enemmän sisältöä’. Se tarkoittaa ’aloita kokemus sosiaalisessa ja anna sen laajentua kaikkialle’”, kommentoi Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa pääkonttoriaan pitävän LIWA-toimiston Business Director Puja Banerjee.
Trendit on koottu haastattelemalla 27 sosiaalisen median markkinoinnin asiantuntijaa 22 palkitusta riippumattomasta toimistosta. Osallistujat edustavat laajasti eri maita, muun muassa Iso-Britanniaa, Yhdysvaltoja, Japania, Intiaa, Nigeriaa, Meksikoa, Arabiemiirikuntia ja Ranskaa. Eri maista ja erilaisista toimistotyypeistä tulevat näkemykset tarjoavat 360 asteen katsauksen sosiaalisen median markkinointiin tulevana vuonna.
thenetworkone on maailman johtava riippumattomien toimistojen verkosto. Yli 1 200 toimistoa 115 maassa tekevät siitä ainutlaatuisen kumppanin oikean toimiston löytämiseen millä tahansa markkinalla. Verkoston toimistot tarjoavat mainonnan, PR:n, median, digitaalisten palveluiden, tapahtumien, brändäyksen ja designin sekä B2B- ja B2C-ratkaisuja.
SAMY on social-first-markkinoinnin globaali edelläkävijä. Yli 1 000 sosiaalisen median natiivin ja yli 20 toimiston voimin ympäri maailmaa SAMY palvelee brändejä kuten L’Oréal, Unilever, The North Face, Diageo, Microsoft ja Samsung yli 50 markkinalla.
RAPORTTI
Lataa raportti (pdf)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Jari Lähdevuori
Executive Creative Director & Partner
SAMY Nordics
+358 50 5306639
jari.lahdevuori@samy.com
SAMY johtaa brändikommunikaation murrosta. Rakennamme asiakkaillemme merkityksellisyyttä sosiaalisessa universumissa yhdistämällä datan, luovuuden ja teknologian.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kurio Oy, sosiaalisen median toimisto
Kurio on nyt SAMY – globaali social-first-toimisto vahvistaa asemaansa Pohjoismaissa13.1.2026 08:48:05 EET | Tiedote
Kurio, palkittu kotimainen sosiaaliseen mediaan erikoistunut luova toimisto, vaihtaa nimensä SAMYksi. Pohjoismaissa SAMY toimii kahdesta toimistosta käsin: Helsingistä ja Tukholmasta.
Markkinointiala harppaa social-first-suuntaan, kertoo Cannes Lions 2025 -raportti21.8.2025 08:34:20 EEST | Tiedote
Uusi Kurion tutkimus alleviivaa markkinointialan siirtymää sosiaalisen median suuntaan. Yhdeksän kymmenestä Cannes Lions 2025 -voittajasta hyödynsi somea. Lisäksi voittajatyöt olivat enemmän social-first kuin koskaan: olipa kyse vaikuttajien käytöstä, käyttäjien luomasta sisällöstä (UGC) tai reaaliaikaisesta markkinoinnista, luvut ovat kasvaneet merkittävästi.
Kurio mukana merkittävässä yrityskaupassa – Bridgepoint vahvistaa omistustaan SAMY Alliancessa6.2.2025 14:59:33 EET | Tiedote
Kansainvälinen pääomasijoitusyhtiö Bridgepoint on kasvattanut omistustaan ja tullut enemmistöomistajaksi sosiaaliseen mediaan keskittyvässä markkinointikonsernissa SAMY Alliancessa, johon suomalainen Kurio kuuluu. Bridgepointin alkuperäisen 2023 tehdyn sijoituksen jälkeen SAMY on ylittänyt 100 miljoonan euron liikevaihdon ja laajentunut menestyksekkäästi yritysostojen kautta Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Bridgepointin tuella SAMY investoi jatkossa vahvemmin teknologiaansa ja laajenee uusille markkinoille.
Kurion, Caverionin ja Microsoftin kampanja neljänneksi paras viestintätyö maailmassa29.10.2024 14:49:29 EET | Tiedote
29.10.2024 WASHINGTON D.C. - - Suomen energiaviisain koulu -kampanja palkittiin neljänneksi parhaana työnä Global SABRE Awardsissa. Kyseessä on historian paras sijoitus suomalaiselle työlle tässä maailman laajimmassa viestintäalan kisassa. Kurion suunnittelema ja toteuttama kampanja tehtiin Caverionille ja kumppaneina työssä olivat myös Microsoft ja Oulun kaupunki. Yli vuoden kestäneen hankkeen tavoitteena oli auttaa koululaisia ympäri Suomen ymmärtämään rakennetun ympäristön energiaviisautta Minecraftin avulla.
Kurio liittyy SAMY Alliancen riveihin – tähtää globaaliin kasvuun some edellä5.3.2024 08:44:56 EET | Tiedote
Kurio yhdistyy osaksi SAMY Alliancea. SAMY Alliance tarjoaa teknologia- ja dataohjatusti social-first-markkinoinnin palveluita ja on perustamisvuodestaan 2013 lähtien tehnyt voimakasta kasvua vuosittain, rakentaen asemaansa johtavana globaalina toimijana alallaan. Someen erikoistunut luova toimisto Kurio tulee johtamaan SAMY Alliancen Pohjoismaiden laajentumista. Yhdistymisen myötä Kurion osakkaat liittyvät SAMY Alliancen osakkeenomistajien joukkoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme