Pitkäaikainen liikkumattomuus yhteydessä suurempaan stressikuormaan keski-iässä
19.1.2026 05:45:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Pitkään jatkunut liian vähäinen liikkuminen aikuisiällä kasvattaa kehon stressikuormaa, osoittaa Pohjois-Suomen syntymäkohorttiin 1966 perustuva laaja seurantatutkimus. Sen sijaan liikuntasuositusten mukainen liikkuminen näyttää suojaavan elimistöä haitalliselta stressiltä.

Fyysisen aktiivisuuden terveyshyödyt tunnetaan hyvin, mutta pitkäaikaisen fyysisen aktiivisuuden yhteyttä kehon kumulatiiviseen stressiin on tutkittu vähemmän.
Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan yhteistyönä tehty tutkimus osoittaa, että liikuntatottumuksilla aikuisuuden eri vaiheissa on merkitystä sille, kuinka paljon elimistöön on kertynyt pitkäaikaista stressikuormaa keski-ikään mennessä.
Tutkimuksessa seurattiin yli 3 300:aa Pohjois-Suomen syntymäkohorttiin 1966 kuuluvaa henkilöä 31 vuoden iästä 46 vuoden ikään asti. Osallistujien vapaa-ajan liikuntaa tarkasteltiin suhteessa Maailman terveysjärjestö WHO:n liikuntasuosituksiin. Lisäksi mitattiin niin sanottua allostaattista kuormaa, joka kuvaa pitkäaikaisen stressin elimistölle aiheuttamaa kuormitusta.
Tulosten mukaan niillä henkilöillä, jotka eivät täyttäneet terveysliikuntasuosituksia seurantajakson aikana, oli keski-iässä suurempi stressikuorma kuin niillä, jotka liikkuivat suositusten mukaisesti. Myös liikkumisen väheneminen aikuisiällä oli yhteydessä lisääntyneeseen stressikuormaan.
Sen sijaan henkilöt, jotka lisäsivät aktiivisuuden määrää aikuisuuden aikana, eivät eronneet stressikuorman osalta aktiivisesti liikkuneista.
”Tulokset viittaavat siihen, että liikunnan merkitys ei rajoitu yksittäisiin elämänvaiheisiin, vaan säännöllinen liikkuminen koko aikuisiän ajan voi suojata elimistöä pitkäaikaisen stressin haitallisilta vaikutuksilta”, toteaa väitöskirjatutkija Maija Korpisaari.
Tutkimuksessa stressikuormaa arvioitiin sekä laajemmalla että suppeammalla biologisten mittausten yhdistelmällä. Tulokset olivat pääosin samansuuntaisia riippumatta käytetystä mittarista, mikä vahvistaa havaintojen luotettavuutta.
Liikunta osaksi stressinhallintaa
Tutkimus tuo uutta näyttöä siitä, että fyysinen aktiivisuus voi olla keskeinen tekijä stressin pitkäaikaisten vaikutusten ehkäisyssä.
”Stressikuorman kannalta merkitystä on sekä nuoruuden että aikuisiän liikkumisen määrällä. Säännöllinen liikkuminen aikuisiässä näyttää auttavan elimistöä selviytymään stressistä vielä keski-iässäkin”, Korpisaari kertoo.
Tutkijoiden mukaan jatkossa tarvitaan lisää pitkittäistutkimuksia, jotta voidaan tarkemmin arvioida eri stressimittareiden käyttöä ja ymmärtää, miten liikunta vaikuttaa kehon stressijärjestelmiin elämänkulun eri vaiheissa.
Tutkimuksen tulokset on julkaistu Psychoneuroendocrinology-tiedelehdessä: Maija Korpisaari, Anna-Maiju Leinonen, Tiina Ikäheimo, Mikko Tulppo, Marjo Seppänen, Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi, Raija Korpelainen, Vahid Farrahi, Tiina Lankila. Association of longitudinal changes in physical activity with allostatic load in midlife. Psychoneuroendocrinology, Volume 184, 2026.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Väitöskirjatutkija Maija Korpisaari, Oulun yliopisto ja ODL Liikuntaklinikka, 0443932521, maija.korpisaari@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto, 050 464 3361, meri.rova@oulu.fi
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Luonnon monimuotoisuus liiketoiminnan arvoksi: Oulun yliopistossa rakennetaan mallia luontopositiiviselle taloudelle. Luontopaneelit julkaisevat 9.2. raporttinsa – tutkijat haastateltavissa5.2.2026 12:25:00 EET | Tiedote
Luonnon köyhtyminen aiheuttaa riskejä myös yrityksille. Tutkijat ja alueen yritykset tarkastelevat yhdessä, miten pelkästä haittojen vähentämisestä siirrytään kohti luonnolle ja yhteiskunnalle aidosti myönteisiä vaikutuksia.
Kulttuuri avaa kestäviä matkailupolkuja pohjoisessa – rajat ylittävä yhteistyö ratkaisevaa5.2.2026 11:57:00 EET | Tiedote
Kulttuurimatkailu voi vahvistaa Pohjois-Suomen ja Pohjois-Ruotsin alueellista elinvoimaa, mutta sen kestävä kehittäminen edellyttää pitkäjänteistä, rajat ylittävää yhteistyötä paikallisten yhteisöjen ja kulttuuri- ja matkailutoimijoiden välillä.
Varhainen altistuminen antibiooteille yhteydessä suolistomikrobiston muutoksiin ja autoimmuunisairauksien riskiin lapsilla4.2.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Synnytyksen yhteydessä äidille annettu antibioottihoito on yhteydessä muutoksiin lapsen suolistomikrobistossa sekä lapsuusiän kohonneeseen autoimmuunisairauksien riskiin. Tulos käy ilmi lääketieteen lisensiaatti Sofia Ainosen väitöskirjasta, joka tarkastetaan Oulun yliopistossa perjantaina 6. helmikuuta.
Oulun yliopiston uudesta kampuksesta järjestetään kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu3.2.2026 16:20:00 EET | Tiedote
Oulun yliopisto ja Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö PSOAS järjestävät Kontinkankaan uudesta yliopistokampuksesta yleisen kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun. Kilpailulla juhlistetaan suomalaisten arkkitehtuurikilpailujen 150-vuotista historiaa ja Oulun vuotta Euroopan kulttuuripääkaupunkina.
Ekseema on iäkkäille muutakin kuin iho-oire – vaikutukset ulottuvat mielialaan3.2.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Ekseemat ovat ryhmä ihon tulehduksellisia ja kroonisia sairauksia, ja ne ovat iäkkäiden yleisin ihosairaus. Jopa joka toinen yli 60-vuotias kärsii jostakin ekseeman muodosta. Oulun yliopistossa tehty laaja väestöpohjainen tutkimus osoittaa, että sairaudella voi olla merkittävä kielteinen vaikutus ikääntyneiden elämänlaatuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme