Talentia: Määräaikaisuuksia helpotetaan hinnalla, jonka maksavat naiset ja vähemmistöt
Hallitus aikoo helpottaa määräaikaisten työsopimusten solmimista, vaikka tietää uudistuksen lisäävän syrjintää. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian mukaan lakimuutos on peruttava.
Hallituksen ehdotuksessa määräaikaisen työsopimuksen voisi tehdä ilman perustetta vuodeksi, jos kyse on ensimmäisestä työsopimuksesta osapuolten välillä. Akavan mukaan uudistuksen vaikutukset työllisyyteen ja talouteen jäänevät vähäisiksi.
Hallitus arvioi esityksessään lakimuutoksen vaikutuksia yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoon. Sen mukaan on odotettavissa, että raskaus- ja perhesyrjintätapausten määrä kasvaa.
Kuten hallitus esityksessään toteaa, määräaikaisiin työsuhteisiin liittyvät raskaus- ja perhevapaasyrjintätapaukset muodostavat merkittävän osan tasa-arvovaltuutetuille ilmoitetuista syrjintäepäilyistä. Raskaussyrjintä Suomessa -tutkimuksen mukaan yleisin raskaussyrjinnän muoto on se, ettei määräaikaista työsuhdetta jatketa.
Määräaikaisuudet ovat yleisiä erityisesti naisilla ja työuraansa aloittavilla. Talentian naisvaltaisen jäsenistön arjessa raskaussyrjintä näkyy jo nyt konkreettisesti.
– Raskaussyrjintään liittyvät yhteydenotot ja neuvontatapaukset ovat meillä valitettavan arkipäiväisiä. Työsuhteita ei jatketa, kun perhevapaalle jääminen on tiedossa. Perhevapaalla olevaa ei palkata avoinna olevaan tehtävään, tai häntä ei palkata, kun raskaus on näkyvissä tai muuten tiedossa. Nämä ovat tyypillisimpiä tapauksia, Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio kertoo.
Suuri osa Talentian jäsenistä työskentelee sosiaalihuollossa esimerkiksi sosiaalityöntekijöinä ja sosiaaliohjaajina. Karsio huomauttaa, että sosiaalihuollon asiakkaille pysyvyys on avainasemassa, joten määräaikaisuuksien aiheuttama vaihtuvuus heikentää myös heidän asiakasturvallisuuttaan.
Hallituksen esityksen mukaan on riski, että myös muun tyyppinen syrjintä kuin raskaus- ja perhevapaasyrjintä lisääntyy, koska määräaikaisissa työsuhteissa työskentelee paljon etnisiin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.
– Hallituksen esitys on valtava takapakki työelämän epätasa-arvon korjaamiselle ja nuorten työurien tukemiselle. On täysin käsittämätöntä, että hallitus edistää lakimuutosta tietoisena siitä, että se tulee lisäämään syrjintää työelämässä. Lakimuutos tulee perua, Karsio summaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni KarsioPuheenjohtaja
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja
Tietoja julkaisijasta
Akavalainen 27 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentia: Kaksivuotinen esiopetuskokeilu osoittaa päiväkotien henkilöstöratkaisujen merkityksen – sosionomien osaaminen hyödynnettävä paremmin14.1.2026 14:51:13 EET | Tiedote
Kaksivuotisesta esiopetuskokeilusta tehty tutkimus tuo esille varhaiskasvatuksen henkilöstörakenteen merkityksen. Varhaiskasvatuksen sosionomien roolia päiväkotien arjessa on vahvistettava.
Yksityiselle varhaiskasvatusalalle syntyi historiallinen työehtosopimus, joka tunnistaa alan erityispiirteet31.12.2025 09:05:54 EET | Tiedote
Yksityinen varhaiskasvatusala on saanut täysin uuden työehtosopimuksen. Neuvotteluosapuolten hallinnot hyväksyivät tuloksen keskiviikkona 31.12.
Yksityisen sosiaalipalvelualan neuvottelut jatkuvat 8.1.30.12.2025 15:27:19 EET | Tiedote
Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusneuvotteluita jatketaan 8.1.2026.
Neuvottelutulos yksityiselle varhaiskasvatusalalle29.12.2025 23:07:02 EET | Tiedote
Yksityisen varhaiskasvatusalan työehtosopimusneuvotteluissa on saavutettu neuvottelutulos. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian hallitus käsittelee esitystä tiistaina 30.12. klo 16.15.
Sosiaalialan ammattilaiset: Kuntouttavan työtoiminnan tilalle tarvitaan heti uusi palvelu – muuten pitkäaikaistyöttömät jäävät tyhjän päälle17.12.2025 07:45:00 EET | Tiedote
Pitkäaikaistyöttömille suunnattua kuntouttavaa työtoimintaa ei saa lakkauttaa ennen kuin sen tilalle on rakennettu toimiva korvaava palvelu. Ilman sitä pitkäaikaistyöttömät jäävät tyhjän päälle ilman apua, ja heidän asemansa heikkenee voimakkaasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme