Lidl tekee rajun toimen muovikassien kulutuksen vähentämiseksi – kassin hinta nousee 59 senttiin
Suomalaiset ostavat muovikasseja edelleen liikaa, mikä on luonnon kannalta huono uutinen – muovi on yksi yleisimmin luonnosta löytyvä roska. Muovikassien ostaminen on vähentynyt, mutta muutos tapahtuu liian verkkaisesti. Lidl pyrkii uudella hinnankorotuksella ohjaamaan muiden kassivaihtoehtojen pariin ja näin vauhdittaa muovikassien käytön vähentämistä nostamalla kassin hinnan 59 senttiin tiistaina 20.1.

Lidl nosti maaliskuussa 2025 muovikassin hinnan 30 sentistä 39 senttiin. Lidlille epätyypillisellä hinnanmuutoksella oli hyvä tarkoitusperä, sillä sen tavoitteena oli hillitä muovikassien kulutusta ja ohjata yhä useampi kuluttaja valitsemaan muovikassin sijaan joku muu vaihtoehto.
Toimen myötä muovikasseja onkin jo ostettu vähemmän: muovikassittomien ostokertojen määrä kasvoi hinnannoston jälkeen muutamassa kuukaudessa 3,7 prosenttiyksikköä ja on asettunut reilun 77 prosentin tuntumaan. EU-lainsäädännön asettamasta 40 kassin vuosittaisesta tavoitteesta henkilöä kohden ollaan kuitenkin vielä kaukana.
Kulutusmuutoksen vauhdittamiseksi Lidl nostaa kassin hintaa uudemman kerran: tiistaina 20.1.2026 muovikassin hinta nousee Lidlissä 39 sentistä 59 senttiin.
– Haluamme omalta osaltamme tehdä voitavamme siinä, että muovikassien käyttö vähenee. Viime vuonna päivittäistavarakaupan tekemillä toimilla on ollut vaikutusta, Nyt haluamme laittaa uuden vaihteen silmään, jotta muovikassien määrää saataisiin vähennettyä entistä nopeammin. Uskomme, että korkeampi hinta kannustaa aidosti pohtimaan, tarvitseeko uutta muovikassia, sanoo Lidlin vastuullisuuspäällikkö Annu Puurula.
Muovikassien käyttöä pitää vähentää, koska muovikasseja ja muuta muovia päätyy luontoon liian usein. Siellä ne ovat haitaksi eläimille ja saattavat päätyä vesistöihin. Lidl jatkaa kannustamista oman kassin käyttöön uuden muovikassin ostamisen sijaan – kaupan ovella ja kassoilla muistutetaan oman kassin käytöstä.
– Paras kassi on se kassi, joka sinulla jo on – oli se sitten kestokassi, kangaskassi tai vaikka jo ennestään käytössä ollut muovikassi. Näin säästyy eniten sekä luonnonvaroja että rahaa. Kaupan muovikassiakaan ei siis kannata ajatella kertakäyttöisenä, vaan kestävä kierrätysmuovista tehty kassi on hyvä käyttää useaan kertaan ennen sen hävittämistä, Puurula toteaa.
Paperikassi maksaa Lidlissä 25 senttiä ja kestokassin hinta on 1,49 euroa. Kestokassin ja paperikassin hinnat pysyvät ennallaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintäLidlin viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9-16.
Puh:(09) 23456 400media@lidl.fiTietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa yli 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5750 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Lidlille myönnettiin hyvästä HR-työstä Top Employer 2026 -sertifikaatti15.1.2026 10:54:11 EET | Tiedote
Kansainvälinen Top Employers Institute arvioi vuosittain yritysten henkilöstökäytänteitä ympäri maailmaa. Lidl Suomi on jo usean vuoden ajan auditoitu huipputyönantajaksi ja saanut Top Employer -sertifikaatin ja on siten yksi maamme parhaista työnantajista.
Lidlin kesätyöhaku on auki – tarjolla satoja tehtäviä ympäri Suomea5.1.2026 10:12:28 EET | Tiedote
Lidlin myymälöissä ja kolmessa jakelukeskuksessa on avoinna 855 työpaikkaa kesälle 2026. Haku on käynnissä 5.1.–21.1. Viime kesän konkareita palkataan lisäksi noin 200 henkilöä. Valtaosa kesätyöntekijöistä pääsee työskentelemään myyjän tehtävissä sekä keräilemään tuotteita jakelukeskuksessa, mutta myös hallinnollisiin tehtäviin jakelukeskuksiin ja pääkonttorille palkataan muutamia työntekijöitä.
Lidliltä kaikkien aikojen ale – koko heviosasto alennuksessa tammikuun30.12.2025 10:24:51 EET | Tiedote
Lidl tekee tammikuussa ison satsauksen ja kannustaa suomalaisia terveellisemmän ruokailun pariin: kaikkien hedelmien ja vihannesten hinnat lasketaan, myymälöihin lisätään yhteistyössä WWF Suomen kanssa opasteita ympäristöystävällisemmän ja terveellisemmän ruoan pariin ja vuoden ensimmäisellä viikolla järjestetään vegeviikot. Hedelmät ja vihannekset ovat jopa 30 prosentin alennuksessa koko tammikuun.
Lidl jatkaa hintojen laskua – lohien hinnat 10 prosenttia halvemmaksi29.12.2025 12:15:00 EET | Tiedote
Lidl on laskenut kaikkien omien merkkien lohituotteiden hintoja. Keskimääräinen hinnanlasku on 8,4 prosenttia ja suurin alennus peräti 16,7 prosenttia. Hinnat ovat laskeneet jopa useammalla eurolla tuotetta kohden. Samat, halvat hinnat ovat voimassa 29.12. alkaen kaikissa Lidl-myymälöissä. Lohien hinnanlasku on osa laajempaa hintojen laskua: marraskuussa Lidl laski omien merkkien appelsiinimehujen ja kahvien hinnat.
Näin Lidlit ovat jouluna auki19.12.2025 11:02:35 EET | Tiedote
Lidl-myymälät ovat auki jouluaattona 24.12. klo 16 asti. Joulupäivänä 25.12. työntekijät pääsevät nauttimaan vapaasta, joten myymälät ovat kiinni. Tapaninpäivänä 26.12. myymälät ovat pääosin auki sunnuntain aukioloaikojen mukaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme