Pohjois-Pohjanmaalla yli 26 000 työtöntä työnhakijaa vuoden 2025 lopussa
27.1.2026 08:10:02 EET | Pohjois-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalla oli joulukuun lopussa 26 400 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 700 henkeä (+7 %) enemmän kuin vuosi sitten. Marraskuusta työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 2 900 (+12 %) henkilöllä. Työttömien määrä kasvaa loppuvuonna kausivaihtelun mukaisesti, kun moni opinnoista valmistunut ilmoittautuu työttömäksi työnhakijaksi ja useilla työmailla tehtävät vähenevät talvikuukausiksi.

Maakunnan työttömyysaste (13,6 %) oli joulukuussa valtakunnan seitsemänneksi korkein. Maakunnan sisällä työttömyysaste vaihtelee suuresti: Seuduittain tarkasteltuna maakunnan alhaisin työttömyysaste oli Haapavesi-Siikalatvan seutukunnassa (9,6 %) ja korkein Oulunkaaren seutukunnassa (16,2 %). Kunnista matalin työttömyysaste oli Limingassa (7,7 %) ja korkein Pudasjärvellä (19,0 %). Oulun työttömyysaste oli 15,1 prosenttia.
Joulukuussa työttömiä oli eniten rakennus-, korjaus ja valmistustyöntekijöiden ryhmässä
Joulukuun lopussa määrällisesti eniten työttömiä työnhakijoita oli rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöiden (5 200), palvelu- ja myyntityöntekijöiden (4 900) ja ammatteihin luokittelemattomien (4 100) ryhmissä. Työttömyys laski kolmessa ammattiryhmässä ja kasvoi kahdeksassa. Suhteellisesti suurinta kasvu oli johtajilla (+41 %), erityisasiantuntijoilla (+19 %) sekä muilla työntekijöillä (+14 %).
Kokoaikaisesti lomautettuja oli kuun lopussa noin 3 100, mikä on 200 (-6 %) henkeä vähemmän kuin vuosi sitten ja 1 300 (+70 %) henkilöä enemmän kuin marraskuussa. Lomautukset kohdistuivat muun muassa kirvesmiehiin ja rakennuspuuseppiin, maansiirtokoneiden ym. kuljettajiin sekä talonrakentajiin.
Uusien avoimien työpaikkojen määrä kasvoi hieman
Joulukuun aikana kuntien työllisyyspalveluihin ilmoitettiin Pohjois-Pohjanmaalla avoimeksi 1 910 uutta työpaikkaa, mikä on 60 paikkaa enemmän kuin vuosi sitten ja 400 paikkaa enemmän kuin marraskuussa. Avoimeksi ilmoitettujen työpaikkojen joukossa on jo nähtävissä kesätyöpaikkoja.
Eniten uusia avoimia paikkoja oli tarjolla:
- asiantuntijoille (esimerkiksi metallien jalostuksen prosessinhoitajat, sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat sekä keittiöpäälliköt),
- palvelu- ja myyntityöntekijöille (esimerkiksi lähihoitajat, myyjät sekä ravintola- ja suurtaloustyöntekijät) ja
- muille työntekijöille (esimerkiksi toimisto- ja laitossiivoojat, maa- ja vesirakentamisen avustavat työntekijät sekä avustavat keittiötyöntekijät).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus, Elinkeinot ja osaaminen -osasto:
osastopäällikkö Petri Keränen, 0295 026 727
ryhmäpäällikkö Eine Kela, 0295 038 227
asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116
suunnittelija Niina Kallio (tilastot), 0295 038 282
s-posti: etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi
Linkit
- Työllisyyskatsaukset verkkoversiona (tyollisyyskatsaus.fi)
- Pohjois-Pohjanmaan työmarkkinoiden kuvia, lukuja ja aineistoja (elinvoimakeskus.fi)
- Työnvälitystilaston data vapaasti tarjolla (pxdata.stat.fi)
- Työllisyyskatsausten ja tilastojen julkistamispäivät vuonna 2025 (tyomarkkinatori.fi)
- Tilastokeskuksen kuukausittain päivittyvä Työvoimatutkimus (stat.fi)
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Pohjois-Suomen elinvoimakeskus toimii Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Suomen elinvoimakeskus
Kelirikkokausi alkaa Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa tavanomaista aikaisemmin17.3.2026 12:17:56 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen ennustetaan tänä keväänä pääosin keskivaikeaa kelirikkoa. Koillismaalle ennuste lupaa jopa tavanomaista vaikeampaa kelirikkokevättä. Kelirikon voimakkuus vaihtelee alueittain paljon.
Poikkeuksellisen aikaiset tulvahuiput viikonloppuna Pohjois-Pohjanmaalla13.3.2026 13:15:55 EET | Tiedote
Nopeasti lämmennyt sää ja vesisateet nostavat Oulun eteläpuoliset joet tulvahuippuihinsa viikonlopun tai ensi viikon alun aikana. Tulvahuiput ovat tavanomaista pienempiä mutta poikkeuksellisen aikaisia, tiedottavat Lapin elinvoimakeskus ja Tulvakeskus.
METSO-ohjelman avulla yli 20 000 jalkapallokentällistä suojelualueita Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa13.3.2026 09:49:11 EET | Tiedote
METSO-ohjelmakauden 2008–2025 aikana Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa on saatu maanomistajien aloitteesta pysyvään suojeluun yhteensä noin 17 500 hehtaaria alueita. Vuosina 2020 ja 2023 metsien suojelua pystyttiin Pohjois-Suomessa edistämään METSO-ohjelman lisäksi Pohjois-Suomen metsien suojelun lisärahoituksella.
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maanteitä päällystetään tänä kesänä 270 km11.3.2026 12:08:25 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maanteille on tehty vuosina 2024–2025 merkittävä määrä uusia päällystyksiä korjausvelkarahoituksen turvin. Myös tälle vuodelle korjausvelkarahoitus tuo hieman lisää kilometrejä, mutta alemman rahoitustason takia päällystysmäärät jäävät pienemmiksi kuin aiempina vuosina.
Kansalaiskysely paljastaa syvän kiintymyksen Kainuun luontoon ja kasvavan huolen sen tilasta10.3.2026 10:06:21 EET | Tiedote
Kainuun LUMO-ohjelman laadintaa varten toteutetun kansalaiskyselyn vastauksissa Kainuun luontoa kuvaillaan rauhan, hiljaisuuden ja maisemien muodostamaksi “sielunmaisemaksi”, joka on monille arjen voimavara ja identiteetin perusta. Samalla vastaukset välittävät vahvaa viestiä: huoli metsien pirstoutumisesta, soiden ojituksista, vesistöjen tilasta ja suurten maankäytön hankkeiden vaikutuksista on kasvanut. Luontoon liitetty syvä kiintymys ja kasvava huoli kulkevat rinta rinnan — ja niiden mukana nousee esiin vahva toive konkreettisista toimista, jotka vahvistaisivat luonnon monimuotoisuutta Kainuussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme