Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

Talentian selvitys: varhaiskasvatuksen sosionomin rooli kirkastumassa työpaikoilla

2.2.2026 08:05:00 EET | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote

Jaa

Varhaiskasvatuksen sosionomi on suhteellisen uusi ammattiryhmä ja sen potentiaalia ei ole vielä täysimääräisesti hyödynnetty. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian tuoreesta selvityksestä käy ilmi, että yhä useampi työyhteisö jo tunnistaa varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävänkuvan.

Varhaiskasvatuksen toimintaympäristö on viime vuosina muuttunut merkittävästi. Lasten tuen tarpeet ovat monimuotoistuneet, perheiden tilanteet ovat aikaisempaa haastavampia ja varhaiskasvatukselta odotetaan entistä vahvempaa roolia lasten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisessä. Näihin tarpeisiin vastaa erityisesti varhaiskasvatuksen sosionomien osaaminen, jonka merkitys päiväkotien arjessa on kasvussa. 

Talentian tuoreen selvityksen mukaan varhaiskasvatuksen sosionomin rooli on monilla työpaikoilla vahvistumassa. Yli puolet kyselyyn vastanneista sosionomeista koki pystyvänsä työskentelemään tehtävänkuvansa mukaisesti, kun vastaava osuus vuotta aiemmin oli vain alle kolmannes vastaajista. Selvitys osoittaa, että kun sosionomin roolia jäsennetään ja sille annetaan tilaa, osaaminen saadaan entistä paremmin käyttöön. 

 – Varhaiskasvatuksen sosionomin rooli lasten hyvinvoinnin ja varhaiskasvatuksen laadun kannalta on merkittävä. Olisi äärimmäisen tärkeää, että tehtäväkuvat olisivat huolella rakennettuja ja kansallisella tasolla yhteismitallisia, Talentian varhaiskasvatuksen erityisasiantuntija Anne Rytilahti korostaa. 

Varhaiskasvatuksen sosionomit vastaavat muun muassa lapsen vuorovaikutuksen ja osallisuuden tukemisesta, sosiaalipedagogisen toiminnan suunnittelusta sekä perheiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Kyse on osaamisesta, joka täydentää pedagogista työtä ja vahvistaa koko varhaiskasvatuksen laatua. 

Talentian selvitys tuo kuitenkin esiin myös kehittämistarpeita. Kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä sosionomin tehtävänkuva ei ole vielä selkeä, ja perehdytys koetaan usein riittämättömäksi.  

Perehdytyksen puute näkyy varhaiskasvatuksen arjessa    

Vain viidennes varhaiskasvatuksen sosionomeista koki saaneensa riittävästi tai melko riittävästi perehdytystä tehtäväänsä. Suurelle osalle perehdytys jäi niukaksi ja lähes kolmannes ei ollut saanut perehdytystä lainkaan.     

–  Selkeät ja kansallisesti yhteismitalliset tehtävänkuvat sekä riittävä perehdytys ovat keskeisiä edellytyksiä sille, että sosionomien asiantuntijuus voidaan hyödyntää täysimääräisesti. Tämä hyödyttää paitsi sosionomeja itseään myös koko varhaiskasvatuksen henkilöstöä, lapsia ja perheitä, toteaa Rytilahti. 

Varhaiskasvatuksen resurssipulaan ja kasvaviin odotuksiin vastaaminen edellyttää kaikkien ammattiryhmien osaamisen tunnistamista ja tarkoituksenmukaista käyttöä. Sosionomien osaaminen ei ole sivurooli varhaiskasvatuksessa, vaan olennainen osa lasten hyvinvoinnin ja laadukkaan varhaiskasvatuksen rakentamista. 

Talentian selvitti kyselyllä syksyllä 2025 varhaiskasvatuksen sosionomin työtehtäviä, palkkausta ja kehittämistehtäviin varattua aikaa. Kysely lähetettiin Talentian varhaiskasvatuksessa työskenteleville jäsenille ja siihen vastasi 378 henkilöä.   

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anne RytilahtiErityisasiantuntija

Sosiaalihuollon ammatinharjoittaminen ja vaikutustoiminta ammatillisissa asioissa, erityisesti varhaiskasvatuksessa.

Puh:09 3158 6028anne.rytilahti@talentia.fi

Tietoja julkaisijasta

Akavalainen 27 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye