Kireät pakkaset lisäävät putkirikkojen riskiä – vanhat ja matalalla kulkevat vesijohdot erityisessä vaarassa
28.1.2026 06:57:00 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote
Kylmimmillään yli 20 pakkasasteen talvisää kasvattaa putkirikkojen riskiä etenkin vanhoissa kiinteistöissä ja pientaloissa. Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja, HTT Arto Krootila varoittaa, että ongelmat voivat alkaa jo huomattavasti lievemmässäkin pakkasessa, jos vesijohto kulkee liian lähellä maanpintaa tai sen eristys on puutteellinen.

Monet talot joutuvat pakkasjaksoilla ikävään tilanteeseen, jossa vesijohtoon muodostuva jäätulppa voi rikkoa putken.
”Vesi laajenee jäätyessään. Metallinen vesijohto saattaa murtua, vaikka jää hetkellisesti pitääkin murtuman tiiviinä. Vuoto paljastuu vasta sitten sulamisen aikana. Siksi riskissä ovat erityisesti vanhat metalliputket, jotka eivät jousta paineen alla”, Krootila sanoo.
Nopeat lämpötilavaihtelut ja kireät pakkaset koettelevat talotekniikkaa laajemminkin. Krootilan mukaan esimerkiksi lämmityksen automatiikka voi reagoida ulkolämpötilan muutoksiin viiveellä, mikä johtaa epätasaisiin sisälämpötiloihin.
”Kerrostaloissa puutteellinen tasapainotus voi aiheuttaa sen, että alimmissa kerroksissa hikoillaan ja ylimmissä palellaan. Lisäksi esimerkiksi alimitoitettu maalämpökaivo voi kovilla pakkasilla jopa jäätyä”, Krootila kertoo.
Jos vesijohto on asennettu liian pintaan, sen voi kesäaikana kaivaa esiin ja eristää asianmukaisesti. Talvella mahdollisuudet ovat rajallisempia.
”Tallaamaton lumi tuo jonkin verran lisäeristystä, mutta se ei ole varsinainen ratkaisu. Vedellä juoksuttaminen on ehdottomasti vain tilapäinen hätäkeino, eikä sitä pidä käyttää pitkään”, Krootila muistuttaa.
Jos putki on jo ehtinyt jäätyä, sulatus on tehtävä erittäin varovaisesti.
”Väärä menetelmä rikkoo pahimmillaan ehjän putken. Usein edullisimmaksi tulee tilata ammattilainen sulatuskoneineen. Se on monesti halvempi kuin maan alta kaivettava rikkoutunut vesijohto”, Krootila sanoo.
Tavarantarkastus auttaa selvittämään vaurioiden syyt
Keskuskauppakamarin pääsihteerin Raisa Harjun mukaan tavarantarkastajat auttavat selvittämään mahdollisten vaurioiden syyt.
”Tavarantarkastuksella voidaan objektiivisesti arvioida, onko vahingon taustalla virhe rakenteessa, asennuksessa tai laitteistossa. Se voi olla esimerkiksi väärä putken asennussyvyys, puuttuva eristys tai väärin säädetty lämmitysjärjestelmä. Sopimuksiin liittyviä juridisia tulkintakysymyksiä tavarantarkastus ei ratkaise, mutta tavarantarkastaja voi antaa puolueettoman ja teknisen arvion vaurion syystä”, Harju sanoo.
Keskuskauppapamarin hyväksymät tavarantarkastajat (HTT) ovat puolueettomia ja ammattitaitoisia asiantuntijoita, jotka suorittavat palveluiden ja tavaroiden teknisiä tarkastuksia eri asiantuntemusalueilla.
Yhteyshenkilöt
Raisa HarjuPääsihteeri
Puh:050 554 2683raisa.harju@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Työntekijöiden suojeleminen kiskonnalta on tarpeellinen uudistus - epärehelliset yritykset eivät saa hyötyä rehellisten kustannuksella18.3.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Keskuskauppakamari pitää hallituksen esitystä uusista rikoslain säännöksistä koskien kiskontaa ja törkeää kiskontaa työelämässä ratkaisevan tärkeänä askeleena työntekijöiden suojelemiseksi ja reilun kilpailun turvaamiseksi. Esitys vastaa konkreettiseen tarpeeseen puuttua tilanteisiin, joissa työntekijöiden kiristys ja alipalkkaus ovat mahdollistaneet epäeettisille toimijoille kustannusedun rehellisten yritysten kustannuksella.
Finland Chamber of Commerce: Protecting employees from exploitation is a necessary reform18.3.2026 06:57:00 EET | Press release
The Finland Chamber of Commerce considers the Government proposal introducing new Criminal Code provisions on exploitation and aggravated exploitation in working life as a crucial step in protecting employees and safeguarding fair competition. The proposal responds to a concrete need to intervene in situations where the coercion and underpayment of workers have enabled unethical operators to gain a cost advantage at the expense of honest companies.
Keskuskauppakamari: Perintövero tulisi poistaa hallitusti siirtymäajalla16.3.2026 14:18:04 EET | Tiedote
Keskuskauppakamari esittää, että perintö- ja lahjaveron poistamista tulisi tarkastella hallitun siirtymäajan kautta. Näin järjestelmää voitaisiin uudistaa ilman äkillisiä vaikutuksia valtion verotuottoihin ja samalla parantaa verotuksen ennakoitavuutta.
Energiasiirtymän voitto Suomen ulottuvilla - mutta etumatka voidaan hävitä nopeasti13.3.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Suomi voi kasvattaa bruttokansantuotettaan kymmenillä miljardeilla euroilla vuodessa, jos energiasiirtymään liittyvät teolliset investoinnit saadaan toteutumaan täysimääräisesti. Tämä edellyttää kuitenkin ennustettavaa energia- ja teollisuuspolitiikkaa sekä ennakoivaa sähköverkkojen rakentamista.
Vientikysely: Persianlahden tilanne vaikuttaa yli puoleen vientiyrityksistä – 53 prosenttia varautunut lyhytaikaiseen häiriöön12.3.2026 06:57:00 EET | Tiedote
Kauppakamarien tuoreen vientikyselyn mukaan yli puolet suomalaisista vientiyrityksistä arvioi Persianlahden tilanteella olevan vaikutusta liiketoimintaansa. Yritykset kertovat tilanteen vaikuttavan erityisesti toimitusaikoihin, kuljetusreitteihin ja logistiikkakustannuksiin. Yli puolet vientikyselyyn vastanneista yrityksistä kertoo varautuvansa lyhytaikaiseen häiriöön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme