Niittykummussa toimii nyt Länsi-Uudenmaan suurin hammashoitola
4.2.2026 14:09:04 EET | Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue – Västra Nylands välfärdsområde | Tiedote
Niittykummun hammashoitolan kakkosvaihe on valmistunut. Hammashoitola on Länsi-Uudenmaan suurin, ja käytössä on kaiken kaikkiaan 43 hoitohuonetta. Toiminta uusissa tiloissa on käynnistynyt tammikuun puolessa välissä.

Niittykummun hammashoitolan toinen osa on valmistunut. Nyt toiminnassa ovat kaikki 43 hoitohuonetta. Nöykkiön hammashoitola ja aikaisemmin Kivenlahdessa toiminut oikomishoito palvelevat jatkossa Niittykummussa. Nöykkiöstä ja Kivenlahdesta muuttaneiden ammattilaisten lisäksi Niittykummun laajennusosassa työskentelee 10 uutta työparia.
Espoossa oikomishoito on keskitetty kahteen hammashoitolaan Leppävaaraan ja Niittykumpuun. Oikomishoidon johtava ylihammaslääkäri Laura Tarkkila sanoo, että yksiköissä hoidetaan potilaita, joiden hampaiston purentavirheet oikeuttavat oikomishoitoon hyvinvointialueella. Suurin osa oikomishoidon potilaista on lapsia ja nuoria. ”Niittykumpuun tulemme keskittämään erityisesti nuorempien lasten oikomishoitoa” Tarkkila kertoo.
Niittykummun hammashoitolan ensimmäinen osa on ollut toiminnassa maaliskuusta 2025 alkaen.
Isommassa yksikössä oivalliset puitteet toiminnan kehittämiselle
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen suun terveydenhuollossa on tehty paljon kehittämistyötä hoidon saatavuuden ja sujuvuuden parantamiseksi. Näistä esimerkkeinä LUVNin suun terveydenhuollon siirtyminen ensimmäisenä koko hyvinvointialueen yhteiseen potilastietojärjestelmään, digiasiointialusta Lunnan käyttöönotto, asiakaspalvelun keskittäminen ja hoitoaikauudistus.
Isossa hammashoitolassa toimintaa on mahdollista kehittää eri tavalla kuin pienemmissä yksiköissä. Kaakkoisen alueen johtava ylihammaslääkäri Anna Ekdahl kertoo, että Niittykummussa päästään nyt laajentamaan esimerkiksi joustavan vastaanoton toimintamallia, joka mahdollistaa useamman suun terveydenhuollon hoitotoimenpiteen yhdellä käyntikerralla.
”Joustava vastaanotto -mallin etuna on joustavuus tilanteissa, joissa hoitoon tarvittavan ajan pituutta on vaikea ennalta arvioida. Käynneillä voidaan usein tehdä enemmän hoitotoimenpiteitä kuin tavanomaisessa toimintamallissa, jolloin potilaan hoito valmistuu nopeammin ja käyntejä tarvitaan vähemmän. Mallissa voidaan myös paremmin hyödyntää muutoin mahdollisesti peruuttamattomaksi jääviä aikoja.”
Ekdahl ja Tarkkila ovat tyytyväisiä Niittykummun hammashoitolan puitteisiin ”Iloitsemme siitä, että voimme tarjota työntekijöillemme tehokkaat, modernimmat tilat ja työskentelyvälineet, sekä potilaillemme korkealaatuista hammashoidon teknologiaa, jossa on aiempaa paremmin huomioitu myös ympäristöystävällisempiä näkökulmia.”
Hoitoa ajanvarauksella
Niittykummun hammashoitola, kuten muutkin Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen hammashoitolat, palvelee asukkaita ajanvarauksella.
Vastaanoton itseajanvaraus verkossa on Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen suun terveydenhuollossa tietyiltä osin mahdollista ja suositeltavaa. Voit varata itse ajan hammaspäivystykseen tai lohkeaman/muun häiritsevän vaivan hoitoon. Tarkastusajan voit varata, kun sinulla on voimassa oleva hoitosuunnitelma. Digitaalinen ajanvaraus on mahdollista vuorokauden ympäri osoitteessa luvn.terveytesi.fi.
Lunna-chat palvelee arkisin klo 8-16, esimerkiksi ajanvarauksiin liittyvissä asioissa. Lunnan kiireettömällä viestillä voit hoitaa muut hoitoosi liittyvät asiat vuorokauden ympäri 24/7. Lunnan kiireettömällä viestillä ei ole mahdollista varata aikaa.
Jos haluat asioida puhelimessa, suun terveydenhuollon ajanvaraus palvelee numerossa 029 151 2770 päivystysasioissa ma-pe klo 7-16 ja kiireettömissä asioissa ma-pe klo 8-16. Numerosi tallentuu ja soitamme sinulle takaisin.
Avainsanat
Kuvat
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut Espoon, Hangon, Inkoon, Karkkilan, Kauniaisten, Kirkkonummen, Lohjan, Raaseporin, Siuntion ja Vihdin asukkaille.
X: @LUhyvinvointi, @LUpelastus
Facebook: @LansiUudenmaanHyvinvointialue, @LansiUudenmaanPelastuslaitos
LinkedIn: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
YouTube: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Verkkosivut: www.luvn.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue – Västra Nylands välfärdsområde
Västra Nylands största tandklinik i Ängskulla4.2.2026 14:17:24 EET | Tiedote
Den andra etappen av Ängskulla tandklinik står nu klar. Kliniken har vuxit till den största i välfärdsområdet med totalt 43 behandlingsrum. Verksamheten i de nya lokalerna inleddes i mitten av januari.
Nedskärningarna i finansieringen av Nyland är oacceptabla4.2.2026 12:47:39 EET | Tiedote
Regeringens förslag till ändring av finansieringslagen skulle skära ned finansieringen av social-, hälso- och räddningstjänsterna i Nyland med hela 200 miljoner euro. Nylands andel av den totala nationella nedskärningen skulle uppgå till hälften av alla nedskärningar i landet. Regeringens proposition är avsiktligt konstruerad så att besparingarna riktas specifikt mot Nyland. I stället för att finansieringen fördelas utifrån behov föreslås regionpolitiskt motiverade enskilda ändringar i behovsfaktorerna för finansieringen. I Nyland skulle nedskärningen uppgå till 3,0 procent av finansieringen, medan den i övriga landet endast skulle vara 1,0 procent. Denna tredubbla nedskärning skulle genomföras permanent i välfärdsområdenas finansiering.
Uudenmaan rahoituksen leikkaukset eivät ole hyväksyttävissä4.2.2026 12:42:54 EET | Tiedote
Hallituksen rahoituslain muutosesitys leikkaisi Uudenmaan sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen rahoitusta peräti 200 miljoonaa euroa. Uudenmaan osuus koko maan rahoitusleikkauksesta olisi puolet koko maan leikkauksesta. Hallituksen esitys on tarkoitushakuisesti rakennettu niin, että säästöt saadaan kohdistettua nimenomaan Uudellemaalle. Tarveperusteisen rahoituksen kohdentumisen sijaan esitetään aluepoliittisesti ideoituja yksittäisiä muutoksia rahoituksen tarvetekijöihin. Uudellamaalla leikkaus olisi 3,0 prosenttia rahoituksesta, kun se muualla maassa olisi vain 1,0 prosentti. Tämä kolminkertainen leikkaus tehtäisiin pysyvästi alueiden rahoitukseen.
Regeringens proposition om ändring av social- och hälsovårdens finansiering bestraffar hårt dem som har sparat3.2.2026 12:32:39 EET | Tiedote
Det föreslås ändringar i lagen om välfärdsområdenas finansiering från och med ingången av 2027. Nyland drabbas av nedskärningar som är tre gånger så stora som i resten av landet. Västra Nylands välfärdsområdes årliga finansiering minskar permanent med 54 miljoner euro. Detta innebär en minskning på 103 euro per västnylänning trots att befolkningen i Västra Nylands välfärdsområde åldrar snabbast i landet och välfärdsområdet redan har den lägsta finansieringen per invånare.
Hallituksen esitys sote-rahoituksen muutoksesta rankaisee rankalla kädellä säästämisestä3.2.2026 09:40:45 EET | Tiedote
Hyvinvointialueiden rahoituksesta annettuun lakiin ehdotetaan muutoksia vuoden 2027 alusta. Uudeltamaalta leikataan rahoitusta kolminkertaisesti muuhun Suomeen verrattuna. Länsi‑Uudenmaan hyvinvointialueen vuosittaista rahoitusta vähennetään pysyvästi 54 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa 103 euron vähennystä jokaista länsiuusimaalaista asukasta kohti, siitä huolimatta, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on nopeimmin ikääntyvä alue ja sillä on jo valmiiksi pienin asukaskohtainen rahoitus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

