Gummerus

Kiinalainen kirjailmiö 19:stä hanttihommasta kysyy, mikä tuo elämään merkityksen

5.2.2026 14:15:36 EET | Gummerus | Tiedote

Jaa

Kirjailija Hu Anyanin muistelmateos Pikalähettinä Pekingissä – Duunarielämää 2000-luvun Kiinassa (Gummerus) avaa ikkunan nyky-Kiinaan, kuvaa näkymättömiin jäävien työläisten rankkaa arkea, ja kasvaa pohtimaan universaaleja, mielekkään elämän kysymyksiä. Viraalista blogikirjoituksesta alkunsa saanut esikoisteos on noussut Kiinassa todelliseksi sukupolvi-ilmiöksi, ja kirjan käännösoikeudet on myyty 19 kielialueelle. 

Hu Anyan: Pikalähettinä Pekingissä
Hu Anyan: Pikalähettinä Pekingissä Kansi: Yi Siqi

"Jos ajattelemme, että työ on välttämättömyys ja henkilökohtaisten toiveidemme saavuttamisen väline, niin kenties silloin elämän muita puolia – niitä asioita, joita itse valitsemme ja haluamme tehdä tai tavoitella, tarkoittivatpa ne kenenkin kohdalla mitä hyvänsä – voitaneen ainakin tässä kutsua vapaudeksi." 

Valmistumisensa jälkeen 19:ssä eri matalapalkkaisessa työssä itsensä elättänyt Hu Anyan kuvaa muistelmateoksessaan lähettivuorojen kiirettä ja pitkiä öitä lajittelukeskuksessa, mutta toisaalta myös työpäivien aikana kokemiaan merkityksellisiä kohtaamisia ja hykerryttäviä sattumuksia. Hiljaisen humoristisissa muistelmissa Hu Anyan havainnoi lempeästi omaa kasvuaan ihmisenä, ja hakee lohtua klassikkoromaaneista, musiikista ja kirjoittamisesta.

Ajankohtaisen teoksen kuvaukset alustatalouden kulisseista paljastavat, millaisia työoloja ja ihmiskohtaloita nykyaikainen elämäntapamme vaatii. Teos valaisee näkymättömiin jäävien, yhteiskunnan perustan muodostavien työläisten näköalatonta arkitodellisuutta. Samalla teoksessa käsiteltävät teemat taustoittavat sitä, miksi nykypäivänä moni nuori kyseenalaistaa työn roolin elämässä, ja jättäytyy pois ankaran kilpailun ja menestyksentavoittelun oravanpyörästä. Lopulta teos kysyy, mitä mielekäs työ – tai elämä – kenellekin tarkoittaa.

Hu Anyan (s. 1979) on kotoisin Kantonista Etelä-Kiinasta. Hän kuvailee itseään sekä työläiseksi että kirjailijaksi – ennen kaikkea työläiseksi. Esikoisteos on noussut Kiinassa sukupolvi-ilmiöksi, ja kirjan käännösoikeudet on myyty 19 kielialueelle. 

Hu Anyan: Pikalähettinä Pekingissä – Duunarielämää 2000-luvun Kiinassa

alkuteos: 我在北京送快递

309 sivua

suomentanut Rauno Sainio

Saatavilla myös e- ja äänikirjana. Äänikirjan lukija Antti Lang.

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:

Miia Martikainen, viestinnän asiantuntija, p. 050 432 8600, miia.martikainen@gummerus.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Hu Anyan: Pikalähettinä Pekingissä
Hu Anyan: Pikalähettinä Pekingissä
Kansi: Yi Siqi
Lataa
Hu Anyan: Pikalähettinä Pekingissä
Hu Anyan: Pikalähettinä Pekingissä
Kansi: Yi Siqi
Lataa
Kirjailija Hu Anyan
Kirjailija Hu Anyan
Kuva: Hu Anyan
Lataa

Linkit

Gummerus

Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Riko Saatsille ensimmäinen Karelia-kirjallisuuspalkinto31.1.2026 14:30:00 EET | Tiedote

Lieksasta kotoisin olevan Riko Saatsin suistamolaisesta evakkoperheestä kertova romaani Yönistujat (Gummerus) saa nyt ensimmäistä kertaa jaettavan Karelia-kirjallisuuspalkinnon. Kirjailijan oman suvun kohtaloista ammentava romaani tekee näkyväksi uhanalaisen karjalan kielen ja kulttuurin, jolle ei ollut tilaa 1950-luvun Suomessa. Karelia-palkinnon, 20 000 euroa, myöntää Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö.

Kaarlen palkinnot kirjailija Juha Itkoselle, tietokirjailija Noora Vaaralalle ja suomentaja Antero Tiittulalle30.1.2026 21:00:00 EET | Tiedote

Kaarlen palkinnon kaunokirjailijalle saa Juha Itkonen romaanistaan Huomenna kerron kaiken. Kaarlen tietokirjapalkinto myönnetään Noora Vaaralalle taiteilija Reidar Särestöniemen elämäkerrasta Sarviini puhkeaa lehti. Suomentaja Antero Tiittula palkitaan vuonna 2025 ilmestyneistä laatukäännöksistä Barbara Kingsolverin romaanille Demon Coppperhead ja Richard Powersin romaanille Alkumeri. Kaarlen palkinnot on nimetty Gummeruksen perustajan Kaarle Jaakko Gummeruksen mukaan.

ENNAKKOTIEDOTE: Jängällä kukaan ei kuule huutoasi – Kirjailijapariskunnan vinksahtanut dekkaridebyytti Turisti (Gummerus) vie Lapin matkailubisneksen synkälle puolelle16.1.2026 10:26:12 EET | Tiedote

Noora Mustajoen ja Bosse Hellstenin Turisti on omaleimainen, Lappiin sijoittuva esikoisjännäri, jonka miljöönä on tunturiparatiisin synkkä puoli.​ Sen oudot tapahtumat, elämänmakuiset ja salaisuuksien riivaamat henkilöhahmot sekä musta huumori pitävät lukijan tiukasti otteessaan. Jo ennen ilmestymistään kansainvälistä kiinnostusta herättänyt rikosromaani aloittaa Arktis-dekkarisarjan. Turisti (Gummerus) ilmestyy 13.2.2026.

Tällaista kirjaa Supon sisältä ei ole kirjoitettu koskaan aiemmin14.1.2026 11:30:29 EET | Tiedote

Turun terrori-isku, Al-Holin pakolaisleiri, Venäjän hyökkäys Ukrainaan, erittäin salainen piirakkaresepti ja tietysti jotain Tiitisen listastakin. Saana Nilsson työskenteli 17 vuotta Suojelupoliisissa edeten arkistoharjoittelijasta esikuntapäälliköksi. Raikkaassa muistelmakirjassaan Suojeluenkeli (Gummerus) hän kertoo, millaista oli työskennellä organisaatiossa, jossa kaikki on ehdottoman salaista ja panoksena on kansallinen turvallisuus. Teos avaa myös Nilssonin näkemyksiä Suomen ajankohtaisista turvallisuusuhkista. Kirja ilmestyy ja on käsittelyvapaa 18.2.2026.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye