
Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry kuuluu kokonaisuuteen
Erikoiskaupan liitto Etu ry
Isot kodinkoneet kasvoivat vahvan loppuvuoden ansiosta – hyvinvointi ja kauneusteknologia vetivät pienissä laitteissa
9.2.2026 09:41:00 EET | Erikoiskaupan liitto Etu ry | Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry | Tiedote
Isojen kodinkoneiden markkina päättyi vahvaan viimeiseen neljännekseen, ja koko vuoden myynti oli positiivinen. Pienten kodinkoneiden osalta kauneusteknologia ja hyvinvointiin liittyvät tuotteet jatkoivat kasvuaan viimeisessä kvartaalissa.
Isot kodinkoneet: vahva Q4 nosti vuoden plussalle
Isot kodinkoneet päättivät vuoden 2025 positiivisesti: neljäs kvartaali oli vahva ja se nosti koko vuoden myynnin arvon vajaan prosentin kasvuun.
Kasvavia tuoteryhmiä olivat pyykinhoitolaitteet, astianpesukoneet, uunit sekä integroitavat kodinkoneet. Lisäksi vuonna 2025 jo joka viides kodinkone oli varustettu älyominaisuuksilla. Kuluttajat etsivät ennen kaikkea arjen sujuvuutta isojen kodinkoneiden hankinnoissa.
-Esimerkiksi kuivausrumpu ei ole pakollinen ostos, mutta arjen helppous houkuttelee kuluttajia, Gigantin myyntijohtaja Pasi Puputti sanoo.
Vuonna 2026 isojen kodinkoneiden kasvun uskotaan jatkuvan.
-Jos talouteen saadaan vetoa, maltillista kasvua on odotettavissa. Asuntokaupan piristyminen vaikuttaa merkittävästi isojen kodinkoneiden kysyntään.
Imurit ja hyvinvointituotteet vetivät pienissä kodinkoneissa
Neljännessä kvartaalissa pienten kodinkoneiden osalta arvo sekä keskihinta kasvoivat niukasti. Koko vuotta tarkasteltaessa pienten kodinkoneiden myynnin arvo laski noin prosentin.
Kasvavia tuoteryhmiä vuoden viimeisellä neljänneksellä olivat imurit sekä hyvinvoinnin tuotteet, kuten sähköhammasharjat, karvanpoistolaitteet ja kauneusteknologia.
-Varsi-imurit toimivat yhä useammin robotti-imurien tukena. Tämä kuvaa muutosta kuluttajien mieltymyksissä – perinteinen johdollinen imuri ei ole enää ainoa vaihtoehto, sanoo Päivi Hole, ETKO ry:n hallituksen puheenjohtaja.
Hyvinvointitrendin uskotaan vahvistuvan edelleen vuonna 2026.
-Kauneuden ja terveyden trendi näyttää suuntaa tulevalle vuodelle. Uudet innovaatiot kasvattavat tuoteryhmän kiinnostusta ja saavat myös uusia kohderyhmiä kodintekniikkakauppoihin.
Hintatietoinen kuluttaja hyödyntää kampanjoita vuoden ympäri
Sekä isoissa että pienissä kodinkoneissa kuluttajakäyttäytymisessä näkyy hintatietoisuus. Black Friday on edelleen merkittävä yksittäinen myyntipiikki, mutta alalla kampanjoita on ympäri vuoden.
-Hintatietoinen kuluttaja löytää vaihtoehtoja kaikkina vuodenaikoina. Kampanjoiden hyödyntämistä ei kannata jättää vain loppuvuoteen, Hole sanoo.
Tiedot käyvät ilmi NielsenIQ GfK:n ja ETKO ry:n tilastoista.
Lisätietoa
Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry on koko kodintekniikan alan toimijat yhteen kokoava yhdistys, joka kehittää alan toimintaa ja valvoo alan toimijoiden etua. Lisäksi ETKO ry tarjoaa alan markkinatietoa ja on silta median ja kodintekniikka-alan toimijoiden välillä.
Toimitusjohtaja Taina Luukkainen taina.luukkainen@etkory.fi +358 400 597 492
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taina LuukkainenToimitusjohtaja
Puh:+358 400 597 492taina.luukkainen@etkory.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry on kodintekniikan alan toimijat yhteen kokoava yhdistys, joka kehittää alan toimintaa ja valvoo alan toimijoiden etua. Lisäksi ETKO ry tarjoaa alan markkinatietoa ja on silta median ja kodintekniikka-alan toimijoiden välillä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry
Lasten kellopuhelimet ja jättiruudut piristivät elektroniikkakaupan alkuvuotta21.5.2026 10:11:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2026 ensimmäinen neljännes oli elektroniikkakaupassa kaksijakoinen: jättiruudut televisioissa, puettavat laitteet ja kuulokkeet kasvoivat. Puhelinmarkkina jäi lievästi miinukselle julkaisuaikataulujen takia.
Asuntokauppa seisoo mutta kodinkonekauppa käy: myynti kasvoi alkuvuonna21.5.2026 10:07:00 EEST | Tiedote
Kun asuntokauppa seisoo, suomalaiset pistävät nykyisen kotinsa kuntoon. Isojen kodinkoneiden kappalemääräinen myynti kasvoi Suomessa tammi–maaliskuussa yli neljä prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Pienten kodinkoneiden myynti arvossa nousi yli kolme prosenttia. Kasvua tukevat keittiöremonttien lisääntyminen sekä halu panostaa omaan kotiin ja arkeen.
Yllättävä tieto: suomalaiset wolttaavat pakasteiden lisäksi pakastimia23.4.2026 09:23:00 EEST | Tiedote
Kuulokkeet kadoksissa? Et ole ainoa. Ruoan kuljetuspalveluina tunnettu Wolt ei kuljeta ainoastaan ruokaa. Kuljetuspalvelun avulla kotiovelle tilataan yhä useammin myös kodintekniikkaa. Pikatoimitukset kotiovelle ovat löytäneet paikkansa erityisesti tilanteissa, joissa laitteen toiminnan kannalta kriittinen osa on kadoksissa tai rikkoutuu kesken käytön.
Globaali sirupula kiristyy entisestään: laitehankintoja ei kannata pitkittää15.4.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Muistisirujen maailmanlaajuinen saatavuusvaje on pahenemassa, kun geopoliittiset riskit kasvavat. Sirupula näkyy sekä Suomessa että globaalisti muun muassa kodintekniikkalaitteiden markkinassa. Hankintoja ei kannata pitkittää, sillä sirut ovat keskeisiä komponentteja lähes kaikissa elektroniikkalaitteissa, ja saatavuushaasteet nostavat komponenttien hintoja.
Kodinkonehuoltajapulaan haetaan ratkaisua: suosittu koulutus saa jatkoa10.3.2026 08:25:00 EET | Tiedote
Suomessa on pula kodinkonehuoltajista, ja osaajatarve kasvaa entisestään EU:n kiertotaloushankkeiden myötä. Pulaan vastataan Vantaan ammattiopisto Varian kodinkonehuoltajakoulutuksella, joka järjestetään toistamiseen vuonna 2026. Haku koulutukseen on auki 19.3. asti, ja kiinnostuksen odotetaan olevan suurta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme