Tela-blogi: Aikaperspektiivien erot haastavat keskustelua eläkeleikkauksista

Työeläkejärjestelmää koskevassa keskustelussa teemana näyttää olevan se, että eläkkeet eivät voi jäädä leikkauksitta, koska muutakin sosiaaliturvaa heikennetään. Lisäksi kaukaisemman tulevaisuuden kehitysnäkymät ollaan jesuiittamaisesti valmiita uhraamaan lyhyen aikavälin ongelmien hoitamiselle.

Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat kuitenkin painottaneet työeläkejärjestelmän kehittämisessä erityisesti sitä, että järjestelmä on myös tulevien sukupolvien kannalta hyvä ja kestävä. Tämä ajallisten tarkasteluperspektiivien ero lieneekin keskeisin syy sille, että keskustelijat eivät ymmärrä toistensa argumentteja. 

Onkin luvalla sanoen hieman kummallista, että yleinen kärsimättömyys vaikuttaa kasvaneen nyt merkittävästi myös perinteisesti pitkän aikavälin tarkastelun ekspertteinä pidettyjen ekonomistien joukoissa. Tämä ei lupaa hyvää nuorille sukupolville, joiden etuja silmällä pitäen pian eduskuntaan menossa oleva hallituksen esitys työeläkejärjestelmän uudistuksistakin on rakennettu. 

Julkisen talouden tila ei voi olla eläkeuudistusten pääasiallinen motiivi

Työmarkkinaosapuolten neuvottelema ja sosiaali- ja terveysministeriön johdolla valmisteltu esitys seuraavasta eläkeuudistuksesta on Vihriälän mielestä aivan liian hidastoiminen, koska ei ole aikaa odottaa rahastoitujen varojen kasvavia tuottoja. Vihriälänkin mielessä vaikuttaa siis olevan ajatus siitä, että lyhyen aikavälin eläkepoliittisilla päätöksillä voitaisiin hoitaa Suomen julkinen talous pikaisesti kuntoon. 

Ajatus vaikuttaa suoraan sanoen vaaralliselta. Jos eläkeuudistuksia ryhdytään tekemään kiivaalla tahdilla julkisen talouden tila pääasiallisena motiivina, luottamus työeläkejärjestelmään rapistuu vauhdilla ja erityisesti nuoremmat sukupolvet tulevat todennäköisesti kärsimään eniten. 

Ehkä taustalla vaikuttaa peruspessimistinen käsitys siitä, että eläke-etuja joudutaan joka tapauksessa karsimaan kovalla kädellä, joten parempi tehdä se pikaisesti? Työeläkejärjestelmän puolustajien näkökulmasta tällainen vaikuttaa vieraalta, koska järjestelmä on tähänkin saakka kyennyt hallitusti korjaamaan puutteitaan – mistä syystä siltä juuri nyt apua huudetaankin. Uusimman eläkeuudistuksenkin tavoitteena on edelleen varmistaa eläkkeiden maksaminen myös kaukaisessa tulevaisuudessa, mutta ilmeisesti monen mielestä kyseessä on perinteinen väärin sammuttaminen.

Eläkemenojen sijoittuminen aikajanalle oleellista ymmärtää

Erityisesti yksi kohta Vihriälän monin osin hyvin ansiokkaassa, vaikkakin hieman tarkoitushakuisessa kirjoituksessa vaikuttaa erikoiselta. Vihriälä nimittäin ehdottaa tekstissä rahastoinnin vähentämistä samalla kun eläkemenoja leikataan.

Ajatus on periaatteessa ymmärrettävä: jos tulevien eläkemenojen määrä vähenee, rahastointiaste säilyy pienemmälläkin rahastoinnilla, toisin sanoen pienemmillä eläkemaksuilla. Valitettavasti tällaisessa hyvin laajassa tarkastelussa häviävät asioiden yksityiskohdat, joissa piru tälläkin kertaa istuu. 

On erittäin oleellista tarkastella paitsi tällaista ”diskontattua” kuvaa tulevien eläkemenojen nykyarvosta, myös sitä, miten eläkemenot sijoittuvat aikajanalle ja miten rahastot on korvamerkitty näiden menojen katteeksi. 

Vihriälän käsitys yksityisen sektorin työeläkejärjestelmän rahastoinnista vaikuttaa olevan puutteellinen. Siinä ei nimittäin ole kyse julkisen sektorin järjestelmistä tutusta puskurirahastoinnista vaan yksilötasoisesta rahastoinnista, joka vaikuttaa erittäin oleellisesti tulevan eläkemaksukäyrän muotoon eli siihen, miten eri sukupolvet maksavat eläkemaksuja.

Siksi työmarkkinaosapuolet näkivätkin oleellisena uudistusaskeleena nimenomaan rahastoinnin kasvattamisen, koska sillä saadaan yhtäältä alennettua tulevaisuuden maksutasoa selkeästi ja toisaalta säädeltyä maksupainetta tulevien maksajasukupolvien kannalta oikeudenmukaisella tavalla. Samalla päätettiin tehdä erillinen selvitys siitä, miten sijoitusuudistuksen myötä paranevat sijoitustuotot voitaisiin kohdentaa rahasto-osuuksille sukupolvitasapainoa parantavalla tavalla. 

Näille hyvin harkituille kehitystoimille olisi erittäin vahingollista lähteä Vihriälän esittämällä tavalla vesittämään tulossa oleva uudistus heikentämällä rahastointia ja alentamalla eläkemaksuja vain siksi, että valtio voisi sen myötä kiristää verotusta.

Pitkän aikavälin näkökulman ensisijaisuus on työeläkejärjestelmässä perinne, jota ei kannata lähteä romuttamaan julkisen talouden nykytilankaan vuoksi. Jos näin kuitenkin tehtäisiin, myös työeläkejärjestelmä nykymuodossaan tulisi korvautumaan muilla järjestelmillä. Mutta ehkä tämä onkin monien näkemyksiään esittävien tarkoitus?