Tela-blogi: Suomen velkaantumisen taittamiseksi tarvitaan kasvutoimia
25.2.2026 13:22:50 EET | Työeläkevakuuttajat Tela | Blogi
Heikko kasvu on Suomen talouden ongelma. Katseet tulisi kääntää entistä enemmän kasvutoimiin, kirjoittaa Telan pääekonomisti Mikko Mäkinen.

Finanssipoliittinen parlamentaarinen työryhmä julkaisi tänään ylivaalikautisen suunnitelman. Suunnitelmassa puolueet kertovat, miten valtion ja paikallishallinnon velkaantumista pienennetään tulevina vuosina. Ylivaalikautinen tavoite vuosille 2027–2031 on keskimäärin noin -3 prosenttia valtion ja paikallishallinnon yhteenlasketulle rahoitusasemalle suhteessa BKT:hen. Vuonna 2031 alkavan vaalikauden tavoite lyödään lukkoon joulukuussa 2026. Tässä vaiheessa asetettu alustava arvio vaalikauden tavoitteelle on 2–2,5 prosenttia valtion ja paikallishallinnon yhteenlasketulle rahoitusasemalle suhteessa BKT:hen.
Kolme haastetta yli muiden
Fipo-työryhmän arvion mukaan julkisen talouden tilanteeseen vaikuttaa kolme erityisen haastavaa, osin ennakoimatonta tekijää. Puolustusmenojen kasvu on ollut poikkeuksellisen voimakasta ja puolustusmenojen osuus valtion menoista on kasvanut pysyvästi. Valtion korkomenot haukkaavat jo yli kolme miljardia valtion budjetista ja osuuden arvioidaan kasvavan tulevaisuudessa. Kolmantena haasteena on talouden heikko suhdanne.
Rahoitusasematavoitteiden asettamisen lähtökohtana on EU:lle keväällä 2027 toimitettavassa keskipitkän aikavälin suunnitelmassa määriteltävä nettomenopolku, jossa hyödynnettäisiin mahdollisuutta sopeutuskauden pidennykseen. Seitsemän vuoden sopeutuskautta pidetään perusteltuna ottaen huomioon edellä mainitut talouden haasteet. Pidennyksestä huolimatta seuraavan vaalikauden sopeutusmäärä, arviolta 8–11 miljardia euroa, on valtaisan suuri.
Parlamentaarisesti nyt sovittu suunnitelma lisää uskottavuutta, että asetettuun tavoitteeseen voidaan päästä. Kulloisenkin istuvan hallituksen finanssipoliittiset toimet toki määrittävät ja lopulta pitkälti ratkaisevat, päästäänkö tavoitteeseen vai ei. Ja talouden suhdanteiden mahdollinen paraneminen luonnollisesti helpottaisi tavoitteeseen pääsemistä.
Työeläkejärjestelmää koskeva keskustelu osin harhapoluilla
Suunnitelma ei käsittele työeläkejärjestelmää. Tämä rajaus on perusteltu.
Työeläkejärjestelmää voi pitää julkisen talouden parhaiten hoidettuna osana. Järjestelmän uudistukset on tehty pitkäjänteisesti, johdonmukaisesti ja kolmikantaisesti työmarkkinaosapuolten ja valtiovallan yhteisymmärryksessä, mikä on vahvistanut järjestelmän ennustettavuutta ja luotettavuutta. Tänä keväänä eduskuntaan tuleva hallituksen esitys eläkeuudistukseksi vahvistaa arvioiden mukaan julkisen talouden kestävyyttä 2 miljardilla eurolla pidemmällä aikavälillä.
Työeläkejärjestelmään on tänä keväänä kohdistettu kasvavaa julkista huomiota. Keskustelu on kuitenkin ollut julkisen talouden sopeuttamisen näkökulmasta osin harhapolku.
Monien julkisuudessa esiteltyjen toimien, kuten indeksijäädytysten hyötysuhde jää alhaiseksi, koska valtion ja kuntien verotuottojen aleneminen syö siitä osansa. Käydyn keskustelun voi myös arvella vahvistaneen sitä kuuluisaa kulutusjarrua, jossa eläkkeensaajat varautuvat mahdollisiin eläkeleikkauksiin säästämällä kulutuksestaan.
Tuottavuuden ja kasvupotentiaalin vahvistaminen keskeistä
Tulevat vuodet näyttävät haastavilta ja sopeutuksen määrä on mittava. Yhteiskunnallisessa keskustelussa olisikin tervetullutta kiinnittää huomio aiempaa enemmän talouden kasvutoimiin. Finanssipoliittinen työryhmäkin toteaa raportissaan, että Suomen talouden ongelma on heikko kasvu.
Tuottavuus- ja kasvupotentiaalin vahvistaminen edellyttää ainakin seuraavia toimia: pääoman saatavuuden parantamista, osaavan työvoiman riittävyyttä sekä työ- ja opiskeluperusteisen maahanmuuton kasvattamista.
Ensinnäkin Suomesta tulisi rakentaa houkutteleva kohde pääomarahastoille, kuten Kasvuriihityöryhmä on ehdottanut viime keväänä. Kotimaisen pääomamarkkinan toimivuus edellyttää kansainväliset standardit täyttävää rahastorakennetta.
Toinen tärkeä kokonaisuus on koulutustason nosto. Koulutusasteen nosto olisi yksi keino parantaa työn tuottavuutta. Pitkällä aikavälillä talouskasvu nojaa lähes yksinomaan työn tuottavuuden kasvuun.
Kolmas välttämätön kokonaisuus liittyy työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton edistämiseen. Työikäisten määrän supistumista tulee kompensoida työ- ja opiskeluperusteisen maahanmuuton vahvistamisella. Maahanmuutto ei ratkaise kaikkea, mutta jos työllistyminen onnistuu, se tukee talouskasvua.
Nämä teemat ovat mukana myös työeläkevakuuttajien ensi vaalikautta koskevissa tavoitteissa, jotka julkaisemme ensi viikolla.
***
Tervetuloa kevään ratkaisuhenkisimpään päättäjädebattiin!
Livestriimattavassa päättäjädebatissamme 5.3. klo 8.30 keskustellaan koulutuksesta, työkyvystä, nuorista ja eläkkeistä. Julkaisemme tilaisuudessa tavoitteemme ensi hallituskaudelle. Niitä lavalla kommentoivat kansanedustajat Miko Bergbom (ps.), Pia Kauma (kok.), Hilkka Kemppi (kesk.) ja Joona Räsänen (sd.) sekä talousviisaat Matti Apunen & Mika Maliranta live-poscastissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Mäkinenpääekonomisti
Puh:050 345 6086mikko.makinen@tela.fiTyöeläkevakuuttajat Tela
Salomonkatu 17 B
00100 Helsinki
https://www.tela.fi/
Työeläkevakuuttajat Tela on kaikkien Suomessa toimivien työeläkevakuuttajien edunvalvontajärjestö. Telan jäseninä ovat kaikki lakisääteistä työeläketurvaa hoitavat työeläkevakuuttajat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työeläkevakuuttajat Tela
Kutsu medialle: Tervetuloa kevään ratkaisuhenkisimpään päättäjädebattiin 5.3. – aiheina koulutus, työkyky ja eläkkeet!19.2.2026 08:13:00 EET | Kutsu
Tervetuloa torstaina 5.3. klo 8.30–9.45 Työeläkevakuuttajat Telan päättäjädebattiin, joka tähyää vuoden 2027 eduskuntavaalien jälkeiseen aikaan. Tilaisuus on livenä Musiikkitalon Ravintola-Klubissa ja striiminä.
Tela-blogi: Ansiosidonnaisen eläkekarttumasta luopuminen ei ole edelleenkään oikotie kenenkään onneen16.2.2026 12:36:53 EET | Blogi
Julkisen talouden kestävyys ja sen pönkittäminen luopumalla eläkekarttumista, joita kertyy ansiosidonnaisista työttömyys- ja koulutusetuuksista, ovat jälleen nousseet julkiseen keskustelun talouspolitiikan arviointineuvoston julkaistua helmikuun 2026 alussa arvionsa hallituksen talouspolitiikasta. Asia ei ole uusi, viimeksi siitä käytiin enemmän keskustelua vaalien alla vuonna 2023. On syytä jälleen palauttaa mieliin, millaisia haasteita tähän liittyy.
Tela-blogi: Aikaperspektiivien erot haastavat keskustelua eläkeleikkauksista10.2.2026 12:59:50 EET | Blogi
Suomen julkisen talouden heikko tila ja surkeahkot kehitysnäkymät ovat herättäneet vilkkaan keskustelun. Yhä useampi keskustelija on löytänyt ratkaisun ongelmiin työeläkejärjestelmästä. Erityisesti ekonomistikunta on eri yhteyksissä esittänyt, että olisi syytä ryhtyä mahdollisimman pian valmistelemaan eläketurvan leikkauksia sisältävää korjauspakettia. Näin tekee myös Vesa Vihriälä vasta julkaistussa blogissaan.
Tela-blogi arvioi Talouspolitiikan arviointineuvoston raporttia: risut, ruusut ja muut huomiot5.2.2026 13:51:43 EET | Blogi
Terävää analyysiä, poleemisia ehdotuksia ja tällä kertaa myös pikkuvirheitä. Niitä kaikkia löytyy maanantaina julkaistusta Talouspolitiikan arviointineuvoston raportista, jossa arvioidaan maan hallituksen toteuttamaa talouspolitiikkaa ja julkisen talouden tilaa. Raportti julkaistaan vuosittain ja joka kerta se on ollut kiinnostava lukupaketti.
Historiallinen eläkeuudistus vakauttaa työeläkemaksun pitkälle tulevaisuuteen4.2.2026 15:14:23 EET | Tiedote
Eläkeuudistusta koskeva lakiesitys on saanut julkisuudessa osin kritiikkiä riittämättömyydestä ja siitä, että se on käytännössä vain sijoitusuudistus. Pienemmälle huomiolle on jäänyt uudistuksen historiallisuus. Se on näet ensimmäinen, jossa työeläkemaksun tasoa ei ole tarvetta nostaa näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa, huomauttaa Työeläkevakuuttajat Telan viestinnästä ja yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja Mikko Koskinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme