Tutkimus: Uteliaisuutta, huolta ja hämmennystä – Tekoäly jakaa suomalaisten tunteet jyrkästi
6.3.2026 10:48:00 EET | Espoon seurakuntayhtymä | Uutinen
Lähes 50 prosenttia suomalaisista suhtautuu tekoälyyn uteliaasti. Heräys-huippuseminaari teetätti Tutkimustoimisto Vastakaiku Oy:llä tutkimuksen, jonka mukaan 45 % suomalaisista kokee tekoälyä kohtaan uteliaisuutta. Tekoälytunteista myös huoli ja innostus nousevat vahvasti esiin. Samaan aikaan kansalaisten välille on muodostumassa jyrkkä kuilu. Tekoälyä käyttävät näkevät sen mahdollisuutena (66 %), kun taas valtaosa tekoälyä käyttämättömistä suhtautuu siihen varauksella.

– Tekoälystä käydään paljon keskustelua riskien kautta. Tutkimuksen perusteella suomalaisia motivoi kuitenkin ennen kaikkea halu ymmärtää, mitä tekoäly tarkoittaa ja miten sitä voi käyttää, seminaarin ohjelmajohtaja, Rekolan seurakunnan kirkkoherra Jussi Koski sanoo.
Tekoälyn päivittäiset käyttäjät näkevät teknologian mahdollisuutena
Päivittäin tekoälyä käyttävistä 66 prosenttia näkee teknologian mahdollisuutena, kun taas tekoälyä käyttämättömistä vain yhdeksän prosenttia ajattelee samoin. Päivittäin tekoälyä käyttävien ryhmässä tekoälyn herättämät yleisimmät tunteet ovat uteliaisuus, innostus ja helpottuneisuus. Niillä, jotka eivät käytä tekoälyä lainkaan, kolme yleisintä tunnetta ovat huoli, hämmennys ja turvattomuus.
Kolmasosa (33 %) vastaajista arvioi, että pystyy tunnistamaan tekoälyn tuottaman sisällön (teksti, kuva, video, musiikki) vähintään melko hyvin, kun taas noin neljäsosa (24 %) arvioi tunnistavansa tekoälysisällön heikosti tai ei lainkaan. Ikäryhmien väliset erot ovat suuria, sillä alle 35‑vuotiaista noin 60 prosenttia arvioi tunnistavansa tekoälyn tuottaman sisällön melko tai erittäin hyvin, vastaavasti yli 54‑vuotiailla osuus on 20 prosenttia tai vähemmän.
Tulokset viittaavat siihen, että käytännön kokemus muuttaa suhtautumista teknologiaan. Kun tekoälyä käytetään arjessa esimerkiksi tiedonhaussa, ideoinnissa tai työn apuna, se näyttäytyy useammin hyödyllisenä työkaluna kuin uhkana.
Tekoälyn vaikutus ihmisyyteen kiinnostaa
Tekoälyn vaikutus ihmiseen ja yhteiskuntaan herättää myös laajempaa pohdintaa, sillä 39 prosenttia suomalaisista uskoo tekoälyn muuttavan käsitystämme ihmisyydestä merkittävästi seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Kysymys ei koske vain teknologiaa tai työelämää, vaan myös sitä, miten ihmiset ymmärtävät luovuuden, ajattelun ja päätöksenteon roolin tulevaisuudessa. Kun koneet pystyvät yhä enemmän osallistumaan esimerkiksi kirjoittamiseen, analysointiin ja ideointiin, keskustelu siirtyy helposti myös siihen, mikä tekee ihmisestä ihmisen.
Samalla vain kahdeksan prosenttia vastaajista suhtautuu tekoälyyn välinpitämättömästi. Tulos viittaa siihen, että teknologian kehitys koetaan laajasti merkitykselliseksi yhteiskunnalliseksi ilmiöksi.
Tekoälyn kehityksessä mietityttävät eniten tekoälyn tekemien virheiden vaikutukset (58 %), vaikutukset ihmisen luovuuteen (45 %), eettiset kysymykset (41 %) ja yksityisyys ja tietoturva (39 %). Joka neljäs (24 %) luottaa siihen, että tekoälyä kehitetään ihmisen ja yhteiskunnan kannalta vastuullisesti, kun taas 41 prosenttia on eri mieltä. Joka neljäs on toisaalta sitä mieltä, että tekoäly on heikentänyt omaa luottamusta tulevaisuuteen. Sen sijaan vain 10 prosenttia vastaajista on huolestunut tekoälyn vaikutuksista kestävään kehitykseen.
Tekoälyn käytössä on myös suuria eroja. Tällä hetkellä tekoälyä käyttää viikoittain tai useammin 36 prosenttia vastaajista. Kolmasosa vastaajista puolestaan kertoo, ettei käytä tekoälyä lainkaan. Tekoälyn käytön osaamisen kehittämisessä on vielä paljon potentiaalia. Tällä hetkellä 48 % prosenttia tekoälyä käyttävistä arvioi, että osaa käyttää tekoälyä yksinkertaisiin tehtäviin, kuten tiedonhaku, neuvojen kysyminen.
Heräys-seminaari kokoaa keskustelun tekoälyn inhimillisestä puolesta
Tutkimus toteutettiin helmikuussa 2026 osana Heräys-huippuseminaaria. Seminaarissa tekoälyn vaikutuksia muun muassa demokratiaan, luovuuteen, vuorovaikutukseen ja merkityksen kokemukseen. Seminaarissa aiheesta keskustelemassa ovat muun muassa Euroopan komission varapuheenjohtaja Henna Virkkunen, yritysjohtaja Risto Siilasmaa, kirjailija Max Seeck sekä aivotutkija Katri Saarikivi.
Tapahtumassa mukana ovat myös Vantaan kaupunki, Google, Euroopan komission Suomen edustusto, Sosiaali- ja terveysministeriö, FCAI – Suomen tekoälykeskus, Suomen Lähetysseura, Business Finland, Microsoft, Howspace sekä Livetek.
Tutkimuksen toteutus
Tutkimukseen vastasi kaikkiaan 1061 suomalaista ja otos on valtakunnallisesti edustava iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan. Tutkimuksen suunnitteli ja toteutti Tutkimustoimisto Vastakaiku Oy. Tutkimuksen virhemarginaali on 95 % luotettavuudella +/- 3,2 %.
Lisätiedot, tutkimusmateriaali sekä haastattelupyynnöt
Media on lämpimästi tervetullut seuraamaan seminaaria Vantaan tiedekeskus Heurekaan perjantaina 13.3. kello 9–15.
Median ilmoittautuminen löytyy osoitteesta www.herays.fi/medialle
Maksuton seminaari striimataan suorana tapahtumapäivänä osoitteessa www.herays.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi KoskiKirkkoherra, Heräys-seminaarin ohjelmajohtajaRekolan seurakunta
Puh:040 745 6706jussi.koski@evl.fiKuvat





Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 154 644 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Mitä nuoret ajattelevat Jumalasta ja maailmasta? – Mediariparilla nuoret pääsevät tekemään Kirkko ja kaupunki -mediaa22.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Leppävaaran seurakunta ja Kirkko ja kaupunki järjestävät kesäkuun ensimmäisellä viikolla historiansa ensimmäisen mediariparin Espoon Nuuksiossa. Mediariparilla rippikoululaiset pääsevät ideoimaan ja toteuttamaan sisältöjä Kirkko ja kaupunki -median verkkosivuille, somekanaviin sekä printtilehteen.
Esbo kyrkliga samfällighet bygger ett nytt servicecenter på Kyrkans begravningsplats13.5.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Esbo kyrkliga samfällighet och byggföretaget SRV har undertecknat ett avtal om att bygga ett nytt servicecenter på Kyrkans begravningsplats vid Esbo domkyrka. Servicecentret beräknas kosta cirka 5,6 miljoner euro.
Espoon seurakuntayhtymä rakennuttaa uuden huoltokeskuksen Kirkon hautausmaalle13.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Espoon seurakuntayhtymä ja SRV ovat allekirjoittaneet sopimuksen Espoon tuomiokirkon ympärillä olevalle Kirkon hautausmaalle rakennettavasta uudesta huoltokeskuksesta. Hanke toteutetaan kokonaishintaurakkana. Hankkeen kustannusarvio on noin 5,6 miljoonaa euroa.
The Evangelical Lutheran Church of the Helsinki Metropolitan area Hosts a Rich Programme at Kamppi Chapel in the World Village Festival 16 to 17 May7.5.2026 10:39:41 EEST | Press release
The Evangelical Lutheran Parishes of Espoo, Helsinki and Vantaa will host a diverse programme including a Multilingual Festival Worship Service at the World Village Festival on 16 to 17 May 2026 under the theme Freedom to believe, to hope and to love. This year’s theme of the World Village festival, which focuses on sustainable development, is freedom.
Pääkaupunkiseudun seurakunnat Maailma kylässä -festivaaleilla 16.–17.5.6.5.2026 09:52:39 EEST | Tiedote
Monikielinen messu ja Kampin kappelin laaja ohjelma kutsuvat dialogiin vapaudesta. Espoon, Helsingin ja Vantaan evankelis-luterilaiset seurakunnat rakentavat Maailma kylässä -festivaaleille 16.–17.5. monipuolisen ohjelman otsikolla Vapaus uskoa, toivoa ja rakastaa. Kestävän kehityksen festarien teemana on tänä vuonna vapaus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme