SDP EDUSKUNTA

SDP:n johdon kannanotto: Ei ydinaseita Suomeen

7.3.2026 15:10:43 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Kun Suomi liittyi Naton jäseneksi, Suomi liittyi Naton ydinasepelotteeseen. Tämä pelote on Suomessa ja koko liittokunnan alueella täysimääräinen. Suomi myös osallistuu Naton ydinasesuunnitteluun liittokunnan jäsenenä. Suomen linja on ollut, että Suomeen ei ydinaseita tuoda.

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Suomi on vuosikymmenten ajan ollut aktiivinen ydinaserajoitusten tukemisessa, ydinaseiden käytön ehkäisemisessä ja ydinsulkusopimuksen toimeenpanossa.

Osaltamme ydinaseiden leviämisen estämistä on tehostettu ydinräjähteiden maahantuonnin samoin kuin niiden valmistamisen, hallussapidon ja räjäyttämisen kiellolla Suomen ydinenergialaissa.

Nyt hallitus on muuttamassa tätä peruslinjaa, poistamassa kaikkia rajoitteita ydinenergialaista.

Hallituksen esittämien muutosten jälkeen Suomi muodostaisi poikkeuksen Pohjoismaiden keskuudessa.

Suomi olisi ainoa Pohjoismaa, jolla ei olisi ydinaseisiin liittyviä rajoituksia lainsäädännössä, Yhdysvaltojen kanssa sovitussa puolustusyhteistyösopimuksessa (DCA) tai sitovissa poliittisissa asiakirjoissa.

Kaikilla Pohjoismailla ja Islannilla on ydinaseisiin liittyviä erityyppisiä rajoitteita.

Muiden pohjoismaiden ydinasepolitiikkaan ei ole tiedossa sellaisia linjantarkistuksia, jotka vaatisivat Suomelta muutoksia sopimus- tai lainsäädäntöratkaisuihin. Päinvastoin, esimerkiksi Tanska ja Ruotsi ovat painottaneet, etteivät ne ole muuttamassa linjauksiaan.

Hallituksen omasta esityksestä käy ilmi, että kaikilla Pohjoismailla ja Islannilla on ydinaseisiin liittyviä erityyppisiä rajoitteita. Naton itäisen reunan maista myös Romanialla, Latvialla ja Liettualla on lainsäädännössään ydinaseita koskevia kieltoja tai rajoituksia.

Nato-sopimuksen käsittelyssä eduskunnassa vallitsi laaja yhteisymmärrys siitä, että Suomi voi täysimääräisesti osallistua liittokunnan ydinasesuunnitteluun puolustuksen osana vallitsevan lainsäädännön mukaisesti.

Ulkoasiainvaliokunnan kuulemisissa käsiteltiin ydinräjähteitä koskevan lainsäädännön mahdollisia muutostarpeita esimerkiksi sellaisia tilanteita varten, joissa ydinaseita kuljettavalla Nato-maan aluksella olisi tarve liikkua Suomen aluevesillä tai ilmatilassa. Suomen ja Naton välisissä neuvotteluissa ei tullut esiin seikkoja, jotka perustelisivat Suomen ydinräjähteisiin liittyvän lainsäädännön muuttamista (UaVM 16/2022 vp).

Suomen ja Yhdysvaltojen välisen puolustusyhteistyösopimuksen (DCA) käsittelyssä korostettiin, että Naton pelote nojaa viime kädessä ydinaseisiin ja että Yhdysvaltojen ydinaseiden sijoittaminen Eurooppaan perustuu erillisiin valtiosopimuksiin. Nykyisen politiikan mukaan Yhdysvalloilla ei ole suunnitelmaa, aikomusta tai syytä sijoittaa ydinaseita uusiin maihin. Puolustusvaliokunta katsoi, että kysymys ydinaseiden tuomisesta tai kauttakulusta Suomen kautta on erittäin teoreettinen kysymys. Suomella ei ole intressiä eikä Yhdysvalloilla halua tehdä muutoksia nykyisiin ydinaseiden sijoituspaikkoihin (PuVL 7/2024 vpUaVM 5/2024 vp).

Suomen on omalta osaltaan jatkettava ydinasesopimusten vahvistamista ja vältettävä epävakautta aiheuttavia toimia ja torjuttava ydinaseiden aiheuttamaa eksistentiaalista uhkaa. Hallituksen esittämälle ydinasekiellon totaaliselle poistolle Suomen lainsäädännöstä ei ole esitetty mitään kestäviä perusteita.

Näin merkittävien Suomen turvallisuuteen vaikuttavien lainsäädännön muutostarpeiden arvioinnin pitäisi tapahtua parlamentaarisesti mahdollisimman kattavaa yhteistä ja kokonaisturvallisuutemme huomioon ottavaa ratkaisua hakien – eikä kapean pohjan yllätysoperaatioina.

Laaja parlamentaarinen yhteisymmärrys Suomen turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä on toiminut menestyksekkäästi vuosikymmeniä. On vaikea ymmärtää, miksi hallitus nyt haluaa romuttaa tämän periaatteen.

Meidän kantamme on selvä, emme halua ydinaseita Suomeen. Vastustamme hallituksen esitystä muuttaa ydinenergialakia.

Antti Lindtman, SDP:n puheenjohtaja

Tytti Tuppurainen, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, SDP:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän puheenjohtaja

Johannes Koskinen, ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja

Mika Kari, puolustusvaliokunnan jäsen, SDP:n ulko- ja turvallisuuspoliittisen työryhmän puheenjohtaja

Yhteyshenkilöt

Antti LindtmanSDP:n puheenjohtaja, kansanedustaja

Yhteydenotot:
puoluejohdon erityisavustaja Mikko Valtonen, p. 040 867 8250, mikko.valtonen@sdp.fi

Tytti TuppurainenEduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja

Puh:09 432 3186

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Lapsiperheköyhyyden kasvu on pysäytettävä – lapsiin panostaminen on Suomen tärkein investointi10.4.2026 16:34:10 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa oli tänään vastaanottamassa laajan järjestö- ja asiantuntijajoukon vetoomusta lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi. Vetoomuksessa vaaditaan eduskuntaryhmiä kääntämään lapsiperheköyhyyden suunta ja varmistamaan, että talouspäätöksissä asetetaan lapsen etu etusijalle. Laine-Nousimaa korostaa, että pelkän huolen tunnistaminen ei riitä, jos samaan aikaan tehdään päätöksiä, jotka syventävät lapsiperheköyhyyttä.

SDP:n Niina Malm: Orpo puhuu puutaheinää suojaosista – ei tiedä, mistä puhuu10.4.2026 13:48:17 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja, varapuheenjohtaja Niina Malm tyrmää pääministeri Petteri Orpon väitteet työttömyysturvan suojaosien poistosta Ylen puheenjohtajatentissä. Orpo puhuu puutaheinää suojaosista eikä selvästi tiedä, mistä puhuu. Väite siitä, että osa-aikatyön vastaanottaminen olisi edelleen kannattavaa samalla tavalla, ei pidä paikkaansa. Hallitus on omilla päätöksillään heikentänyt työnteon kannustimia, Malm korostaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye