Itsemurhaa yrittäneille henkilöille on saatavilla enemmän tukea Pohjanmaan hyvinvointialueella
18.3.2026 08:59:00 EET | Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Itsemurhaa yrittäneitä henkilöitä auttavat koulutetut Linity-menetelmäosaajat. Linity perustuu tutkittuun tietoon itsemurhan riskiä lisäävistä tekijöistä sekä terapeuttisista keinoista, joiden avulla itsemurhia voidaan ehkäistä. Pohjanmaan hyvinvointialueelle koulutetaan kuusi uutta Linity-menetelmäosaajaa.

Koulutus alkoi joulukuussa 2025 teoriatunneilla ja jatkuu tänä vuonna asiakastyön ja työnohjauksen muodossa. Jokainen koulutettava hoitaa viisi asiakasta ennen valmistumistaan.
– Nyt koulutetaan kuutta uutta menetelmäosaajaa minun lisäkseni. He toimivat psykososiaalisissa keskuksissa Pietarsaaressa, Vaasassa ja Närpiössä. Itsemurhaa yrittäneitä henkilöitä ohjataan Linity-menetelmäosaajille esimerkiksi päivystyksestä, sosiaali- ja terveyskeskuksista sekä opiskelijahuollosta. Ja asiakas voi myös itse olla suoraan yhteydessä meihin, kertoo psykiatrian poliklinikan vt. osastonhoitaja Maija Vuori.
Linity-malli auttaa itsemurhaa yrittänyttä ja hänen läheisiään
Itsemurhaa yrittäneelle henkilölle tarjotaan apua käyttämällä Sveitsissä kehitettyä Linity-mallia. Linity on lyhenne sanoista lyhytinterventio itsemurhaa yrittäneelle, englanniksi ASSIP Attempted Suicide Short Intervention Programme. Mallin avulla pyritään käsittelemään tapahtunutta itsemurhayritystä sekä ennaltaehkäisemään uusia itsemurhayrityksiä.
– Linity-tapaamiset järjestetään mahdollisimman pian itsemurhayrityksen jälkeen, uuden itsemurhayrityksen estämiseksi. Linity-malli voi sopia myös silloin, kun itsemurhayrityksestä on kulunut jo pidempi aika. Linity-menetelmäosaaja arvioi asiakkaan tarpeen mukaan, voiko Linity-mallia hyödyntää vielä siinä vaiheessa, selventää psykiatrian poliklinikan lähihoitaja Mira-Maria Kotamäki.
Linity-malliin kuuluu 3-4 tapaamista ja kirjeseuranta
- Ensimmäisellä tapaamisella asiakas kertoo omin sanoin itsemurhakriisin etenemisestä ja siihen vaikuttaneista asioista elämäntarinassaan. Tapaaminen kuvataan videolle.
- Toisella tapaamisella asiakas ja Linity-menetelmäosaaja katsovat videotallenteen ja selvittävät yhdessä itsemurhayritykseen johtaneita tekijöitä.
- Kolmannella tapaamisella käydään yhdessä läpi Linity-menetelmäosaajan tekemä tiivistelmä asiakkaan itsemurhayritykseen johtaneista taustatekijöistä ja itsemurhakriisin etenemisestä. Tämän jälkeen asiakkaalle tehdään henkilökohtainen turvasuunnitelma. Turvasuunnitelmaan etsitään asiakkaalle vaihtoehtoisia toimintatapoja itsemurhaan johtavan käyttäytymisen estämiseksi.
- Asiakkaalla on mahdollisuus myös neljänteen tapaamiseen, johon hän voi kutsua mukaan läheisiään.
Tapaamisten lisäksi Linity-malliin sisältyy kirjeseuranta. Linity-menetelmäosaaja lähettää asiakkaalle kotiin kirjeitä ensimmäisen vuoden aikana noin kolmen kuukauden välein ja sitä seuraavan vuoden aikana puolen vuoden välein. Asiakkaalla on mahdollisuus koko seurannan ajan olla yhteydessä omaan Linity-menetelmäosaajaansa. Kirjeseuranta ei kuitenkaan velvoita asiakasta vastaamaan kirjeisiin.
Linity-tapaamisiin ei tarvita lähetettä. Tapaamiset ovat maksuttomia ja toimivat muun hoidon tukena. Linity-malli ei sovellu asiakkaille, joilla on psykoosisairaus, vakava päihdeongelma tai muistisairaus.
– Meidän koulutettavat ammattilaisemme ovat suomen- ja ruotsinkielisiä, joten asiakkaan äidinkielen on oltava suomi tai ruotsi, jotta voimme käyttää Linity-mallia, valaisee Vuori.
– Jos Linity-malli ei asiakkaalle sovi tai hän ei siihen ole halukas, asiakas jatkaa jo aikaisemmin olemassa olevaa hoitokontaktiaan tai sitten hänet ohjataan psykososiaalisiin tai erikoissairaanhoidon palveluihin hänen tarpeensa mukaan, selvittää sairaanhoitaja Stina-Lena Britwin.
Asiakas voi ottaa suoraan yhteyttä Linity-menetelmäosaajiin
Asiakas voi ottaa suoraan yhteyttä alla oleviin Linity-menetelmäosaajiin laittamalla heille tekstiviestin:
- Mira-Maria Kotamäki, Vaasa, puh. 040 193 3729 (suomenkieliset asiakkaat)
- Stina-Lena Britwin, Vaasa, puh. 040 357 5966 (ruotsinkieliset asiakkaat)
- Rolf Bärsund, Pietarsaari, puh. 050 465 3673 (ruotsinkieliset asiakkaat)
- David Sandström, Pietarsaari, puh. 040 805 1216 (ruotsinkieliset asiakkaat)
- Marjut Rajamäki, Kristiinankaupunki, puh 040 648 6080 (suomenkieliset asiakkaat)
- Camilla Sten, Närpiö, puh. 040 552 7223 (ruotsinkieliset asiakkaat)
Lisätietoja psykososiaalisten keskusten toiminnasta ja yhteystiedot löydät verkkosivuiltamme: www.pohjanmaanhyvinvointi.fi/psykososiaaliset-keskukset
Yhteyshenkilöt
Psykiatrian poliklinikan vt. osastonhoitaja Maija Vuori, puh. 040 648 4034, maija.vuori@ovph.fi
Psykiatrian poliklinikan lähihoitaja Mira-Maria Kotamäki, puh. 040 193 3729, mira-maria.kotamaki@ovph.fi
Psykososiaalisen keskuksen sairaanhoitaja Stina-Lena Britwin, puh. 040 357 5966, stina-lena.britwin@ovph.fi
Kommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Österbottens välfärdsområde kan nu erbjuda mer stöd till personer som försökt begå självmord18.3.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Personer som försökt begå självmord får hjälp av utbildade experter inom Linity-metoden. Linity baserar sig på vetenskapligt beprövade studier av faktorer som ökar risken för självmord samt terapeutiska metoder med vilka självmord kan förebyggas. För Österbottens välfärdsområde utbildas sex nya experter inom Linity-metoden.
Österbottens välfärdsområde kräver att beslutet om välfärdsområdenas finansiering för år 2026 ska omprövas17.3.2026 13:01:31 EET | Pressmeddelande
Vid fördelningen av finansieringen har välfärdsområdets faktiska servicebehov inte tagits i beaktande. Dessutom snedvrids fördelningen av finansieringen på grund av olika system och dokumentationssätt. Begäran om omprövning behandlades i välfärdsområdesstyrelsen 17.3.2026.
Pohjanmaan hyvinvointialue vaatii oikaisua vuoden 2026 rahoituspäätökseen17.3.2026 13:00:42 EET | Tiedote
Rahoituksen jaossa ei ole otettu huomioon Pohjanmaan todellista palvelutarvetta. Myös erot eri alueiden järjestelmissä ja kirjaamiskäytännöissä vääristävät rahoituksen jakoa. Oikaisuvaatimus käsiteltiin aluehallituksessa 17.3.2026.
Kom och diskutera med oss10.3.2026 08:56:33 EET | Pressmeddelande
Österbottens välfärdsområde ordnar tre invånarpaneler under våren. Vi vill höra invånarnas tankar och utvecklingsidéer.
Tule keskustelemaan kanssamme10.3.2026 08:56:29 EET | Tiedote
Pohjanmaan hyvinvointialue järjestää keväällä kolme asukaspaneelia. Haluamme kuulla alueemme asukkaiden ajatuksia ja kehitysideoita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme