Tutkimus: Epävarma maailmantilanne on lisännyt työkykyjohtamisen merkitystä
25.3.2026 09:08:49 EET | Ilmarinen | Tiedote
Työkyvyttömyys aiheuttaa vuosittain miljardiluokan kustannukset. Toimet sen ehkäisemiseksi korostuvat epävarmassa maailmantilanteessa. Vaikka taloudellinen tilanne on vaikea, haluavat yritykset edistää henkilöstön työkykyä. Tiedot selviävät Ilmarisen laajasta tutkimuksesta.

Lähes puolet (48 %) Ilmarisen tutkimukseen vastanneista yrityspäättäjistä arvioi, että epävarma maailmantilanne on lisännyt työkykyjohtamisen merkitystä. Vain 4 prosenttia vastaajista koki, että talouden epävarmuus on vähentänyt työkykyjohtamisen tärkeyttä.
– Tulos yllätti. Oletimme, että vaikeina taloudellisina aikoina yrityksissä ei rahkeet riitä työkykyasioiden miettimiseen. Asia koetaan kuitenkin jopa aiempaa tärkeämmäksi, Ilmarisen johtava asiantuntija, työelämäprofessori Heidi Furu sanoo.
– Kun maailma on sekaisin, pyritään vaikuttamaan siihen, mihin voidaan. Tärkeys näkyi myös siinä, että työkykyjohtamiseen varataan aiempaa enemmän esihenkilöiden ja henkilöstöhallinnon aikaa, Furu jatkaa.
Ilmarisen tutkimuksessa selvitettiin työkykyjohtamisen tilaa suomalaisyrityksissä sekä sitä, miten tilanne on muuttunut kolmessa vuodessa. Tutkimukseen vastasi yli 500 yrityspäättäjää 450 yrityksestä eri toimialoilta. Vastaavaa tutkimusta suomalaisten yritysten työkyvyn johtamisesta ei ole muualla toteutettu. Työkykyjohtaminen tarkoittaa kaikkia niitä toimia, joilla yrityksissä pyritään suunnitelmallisesti ennakoimaan ja hallitsemaan henkilöstön työkykyriskiä.
Osaajista halutaan pitää kiinni
Yrityksiä halutaan johtaa vastuullisesti, mikä näkyy tuloksissa. Tärkeimmät syyt johtaa työkykyä olivat vastuullisuus (42 %), osaavan työvoiman varmistaminen (30 %), taloudellinen kannattavuus (15 %) ja työturvallisuus (8 %).
– Osaajista on pulaa monilla aloilla korkeista työttömyysluvuista huolimatta. Tämä näkyi muun muassa siinä, että osaavan työvoiman varmistaminen oli yksi tärkeimmistä syistä johtaa työkykyä. Tuottavuuden kasvun avaimet ovat jo suomalaisyritysten käsissä, ja siihen tarvitaan tekijöitä, Furu sanoo.
Henkilöstön mukaanotto kannattaa
Työkykyjohtamisen käytännön toimet ovat juurruttaneet paikkansa suomalaisessa työelämässä. Työkykyjohtaminen ei kuitenkaan ole erityisen suunnitelmallista tai kytköksissä liiketoimintastrategiaan. Kolmannes yrityksistä ei ole asettanut mitään tavoitteita työkykyjohtamiselle. Vain puolet seuraa jollain tavalla tavoitteiden saavuttamista.
Hyvä uutinen on se, että henkilöstö on mukana työkykyjohtamisen suunnittelussa ja kehittämisessä aiempaa useammin. Osuus on noussut kolmessa vuodessa 53 prosentista 62 prosenttiin. Yritykset, joissa henkilöstö on mukana tekemisessä, pärjäsivät myös muita paremmin lähes kaikilla työkykyjohtamisen alueilla suunnittelusta seurantaan.
Työkykyjohtamisen tila 2026 -tutkimus tarjoaa erittäin kattavan vertailuaineiston
- Ilmarisen kyselytutkimus kartoitti työkykyjohtamisen tilaa keskisuurissa ja suurissa suomalaisyrityksissä.
- Tutkimus tehtiin marras-joulukuussa 2025, ja siihen vastasi 513 yrityspäättäjää 453 yrityksestä eri toimialoilta. Vastaajat olivat pääosin henkilöstö- ja liiketoimintajohtoa.
- Selvitimme, millä tasolla työkykyjohtaminen on yrityksissä: mitkä ovat vahvuudet ja kehityskohteet ja miten tilanne on muuttunut kolmessa vuodessa.
- Tutkimus tarjoaa tuoretta tutkimustietoa ja ainutlaatuisen vertailuaineiston yrityksille, jotka haluavat kehittää työkykyjohtamistaan.
- Edellisen kerran tutkimus toteutettiin vuonna 2023.
Lue lisää:
Lisätiedot:
- Heidi Furu, työelämäprofessori, johtava asiantuntija, Ilmarinen, p. 010 284 2562, heidi.furu@ilmarinen.fi
- Annukka Lalu, osastonjohtaja, viestintä, Ilmarinen, p. 050 563 4211, annukka.lalu@ilmarinen.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Ilmarinen on työeläkeyhtiö ihmistä varten. Huolehdimme 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta ja pidennämme työuria, jotta jokainen voi suhtautua huomiseen luottavaisena ja toiveikkaana. Me teemme töitä tänään, jotta asiakkaittemme toimeentulo on turvattu huomenna. Näin varaudumme hyvään huomiseen. Eläkevastuiden katteena on yli 60 miljardin euron sijoitusvarallisuus. Lisätietoja: www.ilmarinen.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän kasvu jatkuu15.5.2026 08:58:31 EEST | Tiedote
Työntekijämäärä nousi huhtikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä +0,3 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Plusmerkkinen tulos on toinen lähes kolmen vuoden negatiivisen kehityksen jälkeen.
Water is Ilmarinen’s most important natural resource exposure8.5.2026 08:46:02 EEST | Press release
Water-related ecosystem services are Ilmarinen’s most significant nature dependencies across its investments. Water is also the area where Ilmarinen’s investments have their greatest nature impacts.
Vesi on Ilmarisen sijoituksille tärkein luonnonvara8.5.2026 08:45:09 EEST | Tiedote
Veteen liittyvät ekosysteemipalvelut ovat merkittävimpiä Ilmarisen sijoitusten luontoriippuvuuksia. Veteen kohdistuvat myös Ilmarisen sijoitusten suurimmat luontovaikutukset.
Tutkimus: Eläkeläiset säästävät yhä enemmän tilille28.4.2026 10:08:50 EEST | Tiedote
Jopa puolet (51 %) eläkeläisistä ilmoittaa taloudellisen varautumisen keinokseen rahan säästämisen tilille. Tilisäästämisen suosio on noussut seitsemän viime vuoden aikana selvästi. Tiedot selviävät Ilmarisen tuoreesta kyselytutkimuksesta.
Ilmarinen’s early 2026: Customer acquisition at record level, solvency remained strong24.4.2026 13:07:55 EEST | Tiedote
Ilmarinen’s return on investment in January–March was –0.5 per cent. Solvency is strong and cost-effectiveness is at a good level. Customer acquisition in the early part of the year was going at record pace.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme