Yrittäjägallup: Pk-yritysten taloustilanne koheni hieman – Lähi-itä sumentaa tulevaa
18.4.2026 07:25:00 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Pk-yritysten taloustilanne kohentui hieman maalis-huhtikuussa, mutta näkymät tulevasta ovat heikentyneet, osoittaa tuore Yrittäjägallup. - Lähi-idän sota, Trumpin sekavat puheet, energian hinnan nousu ja korkopolitiikan epäselvyys vaikuttavat pk-yritysten näkymiin, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Yrityksistä 46 prosenttia arvioi taloudellisen tilanteensa erittäin tai melko hyväksi. Vastaava luku oli 44 prosenttia helmikuussa.
Tilanne on paras vähintään kymmenen henkilöä työllistävissä yrityksissä ja heikoin yksinyrittäjillä. Naisyrittäjät arvioivat yrityksensä taloudellisen tilanteen miehiä heikommaksi. Toimialoista teollisuus raportoi eniten hyvistä tilanteista.
- Mitä pienempi yritys, sitä heikompi tilanne, Pentikäinen tiivistää.
Tulevaisuuden näkymät synkkenivät
Hieman alle kolmannes yrityksistä (30 %) arvioi taloudellisen tilanteensa paranevan seuraavan vuoden aikana. Heikkenemistä ennakoi 20 prosenttia. Arvio on palautunut suurin piirtein samalle tasolle kuin viime joulukuussa.
Näkymät ovat parhaat teollisuudessa ja 5–9 henkilöä työllistävissä. Alueelliset erot ovat pieniä.
- Myös kuluttajien luottamuksen kehitys on arvoitus. Moni yrittäjä odottaa, mihin tilanne kääntyy: nousevatko hinnat, voiko niitä viedä omiin hintoihin ja elpyykö kysyntä, johtaja, pääekonomisti Päivi Puonti Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät vaatii toimia kehysriiheen
Suomen Yrittäjät odottaa hallitukselta kehysriihessä yritysmyönteisiä päätöksiä.
- Maan talous ja työllisyys edellyttävät päätöksiä, jotka vahvistavat kasvua ja työllisyyttä, Puonti sanoo.
- Keskeistä on YEL-järjestelmän korjaaminen, maksuehtolain valvonnan aloittaminen ja asuinrakentamista vauhdittava paketti. Hallituksen pitäisi myös käynnistää seuraavaa vaalikautta ajatellen sairausajan palkanmaksun uudistamisen, Pentikäinen sanoo.
Yrittäjät esittää, että hallitus tuo eduskuntaan pian esityksen ammattidieselistä, koska se helpottaa Lähi-idän sodan nostamia polttoainekustannuksia yrityksissä, joihin kriisi on iskenyt lujimmin.
Yrittäjägallupin toteutti Verian Suomen Yrittäjien toimeksiannosta 1.–9.4.2026. Siihen vastasi 1 059 pk-yrityksen edustajaa. Tulosten luottamusväli on kokonaistulosten osalta 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutustu tuloksiin lisää tästä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiPäivi Puontijohtaja, pääekonomisti
Puh:050 534 3536paivi.puonti@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 26 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 47 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla24.7.2026 09:10:52 EEST | Tiedote
Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.
Yrittäjät: YEL‑uudistus ei ole perustumassa yrittäjän reaaliaikaisiin ansioihin – työtulolaskurin ongelmat on korjattava23.7.2026 09:02:00 EEST | Tiedote
Hallituksen esitysluonnoksen mukaan yrittäjä saisi jatkossa itse valita, perustaako eläkevakuutuksensa nykyiseen työtulomalliin vai todellisiin, veronalaisiin ansiotuloihin. Yrittäjän ansiotulona käytettäisiin viimeksi vahvistetun verotuksen ansiotulotietoa. Mallin ongelma on, että ansiotuloja vakuutettaessa työtulo perustuisi menneisiin tuloihin. ”Valinnanvapaus on oikea suunta, mutta ansiotulomalli ei perustu reaaliaikaisiin tuloihin vaan vanhaan verotustietoon. Lisäksi työtulolaskurin ongelmat on uudistuksessa ratkaistava”, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Yrityslähestymiskielto tarvitaan17.7.2026 07:33:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät pitää tervetulleena oikeusministeriön valmistelemaa lakiehdotusta yrityslähestymiskiellosta. Siinä Suomessa otettaisiin käyttöön tuomioistuimen määräämä pääsykielto. – Kaupan alan työntekijät, kauppiaat ja asiakkaat joutuvat kohtaamaan väkivaltaa, uhkauksia ja häirintää myymälöissä. Kaupan alan työnantajat tarvitsevat keinon suojata henkilökuntaansa toistuvalta ja vakavalta häirinnältä, Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen sanoo.
Yrittäjät: Alustatyötä on voitava tehdä myös yrittäjänä8.7.2026 20:43:49 EEST | Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriön kolmikantaisessa työryhmässä valmisteltu luonnos alustatyölaiksi on lähetetty lausuntokierrokselle tänään. Lailla pannaan täytäntöön EU:n alustatyödirektiivi. – Direktiivi ei tee alustatyöstä automaattisesti työsuhteista. Suomen Yrittäjille on tärkeää, että alustatyötä on mahdollista tehdä jatkossakin yrittäjänä, johtava asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Työnantajille esitetty laiminlyöntimaksu on monin tavoin ongelmallinen6.7.2026 11:41:57 EEST | Tiedote
Työnantajille esitetään uutta laiminlyöntimaksua tilanteisiin, joissa työaika-asiakirjoissa on puutteita. Esitys perustuu ministerivaliokunnan linjaukseen, jonka tarkoituksena on erityisesti työperäisen hyväksikäytön torjunta. Suomen Yrittäjät pitää esitysluonnosta osittain ongelmallisena. – Muutos alentaisi sanktiokynnystä myös tilanteissa, joissa työntekijöille ei ole aiheutunut minkäänlaista vahinkoa. Se myös kohtelisi yrityksiä epäyhdenvertaisesti, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme