Nuoret loihtivat upeita juhlamenuja Sapuska sankarit –kokkikisassa Pieksämäellä
21.4.2026 16:39:50 EEST | Osuuskauppa Suur-Savo | Tiedote
Yhteistyössä Pieksämäen Hiekanpään koulun kanssa Osuuskauppa Suur-Savo järjesti tänä keväänä Sapuska Sankarit -kokkikisan kahdeksasluokkalaisille valinnaisen kotitalouden oppilaille. Maanantaina 20.4. Pieksämäellä järjestetyssä finaalissa nähtiin upeita juhlamenuja, hienoja onnistumisia ja aitoa innostusta ruoanlaittoa kohtaan. Kokkikisan voittajajoukkue palkittiin kesätyöpaikoilla.

Sapuska Sankarit -yhteistyö käynnistyi Pieksämäellä alkuvuodesta, kun oppilaille esiteltiin ravintola-alan ammatteja, työtehtäviä ja koulutuspolkuja sekä ravintolatapakulttuuria. Yhteistyö huipentui jännittävään kokkikilpailuun, johon oppilaat valmistautuivat etukäteen suunnittelemalla ja harjoittelemalla kolmen ruokalajin menun kotitaloustunneillaan Osuuskauppa Suur-Savon 110-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.
Loppukilpailussa oppilaat valmistivat annoksensa tuomaristolle, joka arvioi menuja muun muassa makujen, kokonaisuuden ja esillepanon perusteella. Kilpailupäivä tarjosi nuorille arvokasta kokemusta työelämälähtöisestä tekemisestä aidossa kisatilanteessa.
Kilpailu oli erittäin tasainen ja joukkueet vakuuttivat tuomariston niin mauillaan kuin tarinallisuudellaan. Annokset veivät tuomariston muun muassa Kyyvedelle kalaan, mustikkametsään ja mansikkamaalle, ja tarinoissa korostuivat paikallisuus, savolaisuus, sitkeys, vastuullisuus sekä Osuuskauppa Suur-Savon juhlavuosi.
Tuomariston päätöksellä Sapuska Sankarit -kokkikisan voittajaksi valittiin Chicken Rolls -nimellä kilpaillut joukkue, johon kuuluivat Ilona Puukko, Milla Vahtermo, Mirabella Tissari, Minttu Mustonen ja Senni Hänninen. Voittajajoukkue valmisti tuomaristolle herkullisen juhlamenuun, joka sisälsi flatbreadiä savolaisittain, kanarullia parsakaalitäytteellä kera uuniperunoiden ja jogurttikastikkeen sekä mustikkapiirakkaa vadelmamelballa.
Kaikki kilpailuun osallistuneet oppilaat palkittiin tavarapalkinnoilla ja kunniakirjoilla. Lisäksi voittajajoukkueen oppilaat saavat mahdollisuuden kahden viikon mittaiseen Tutustu ja tienaa -kesätyöhön Osuuskauppa Suur-Savon ravintola- ja ABC-toimipaikoissa. Kesällä voittajia nähdään Pieksämäellä Ukko Bistro & Delissä sekä ABC Pieksämäellä.
– Sapuska Sankarit on innostava ja merkityksellinen yhteistyöprojekti, jonka avulla haluamme lisätä nuorten tietoisuutta ravintola-alasta ja sen koulutus- ja työmahdollisuuksista. On ollut upeaa seurata, kuinka motivoituneita ja taitavia nuoria kokkikisoissa on ollut mukana. On hienoa, että saimme kokkikisan laajennettua tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Pieksämäelle, iloitsee henkilöstön kehittämispäällikkö Sanna Hämäläinen Osuuskauppa Suur-Savolta.
Sapuska sankareiden tuomaristoon kuuluivat Hanna-Kaisa Nikkarinen Esedulta, Pieksämäen kaupunginjohtaja Emilia Savolainen, Pieksämäen lehden toimittaja Tara McLees, Hiekanpään koulun opettaja Teppana Karkola sekä ravintolapäällikkö Olli Koponen Osuuskauppa Suur-Savolta.
Lisätietoja:
Sanna Hämäläinen, henkilöstön kehittämispäällikkö, Osuuskauppa Suur-Savo p. 010 764 0082 sanna.hamalainen@sok.fi
Tuula Lyytikäinen, henkilöstöjohtaja, Osuuskauppa Suur-Savo p. 010 764 0009 tuula.lyytikainen@sok.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuula LyytikäinenhenkilöstöjohtajaOsuuskauppa Suur-Savo
HR-toiminnot
Kuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Suur-Savo
Liiga-ilta viidellä eurolla: S-Etukortilla etu Jukurit–Pelicans-otteluun 18.9.10.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo tarjoaa asiakasomistajilleen liput vain viidellä eurolla perjantaina 18.9. pelattavaan Jukurit–Pelicans-liigaotteluun. Tuntuva paikallinen etu tuo huippujääkiekon yhä useamman ulottuville ja osoittaa, miten osuustoiminta palauttaa hyötyä omistajilleen ja vahvistaa samalla oman alueen elinvoimaa.
ABC Tuukkalassa pilotoidaan uutta Fast Casual -konseptia1.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Mikkeliin Tuukkalan ABC:lle testiin tuleva Fast Casual -ruokakonsepti tarjoaa helposti lähestyttäviä, asiakkaiden toiveiden pohjalta uudistettuja annoksia. Konsepti on kokeilussa 1.9.-1.11.2026 neljässä ABC Ravintolassa eri puolilla Suomea, joista ABC Tuukkala on yksi.
Kätevät pikakassat käyttöön myös Juvan ja Kuortin ABC-asemille26.8.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo on tuonut asiakkailleen uuden, helpon ja asiointia nopeuttavan vaihtoehdon palveluiden maksamiseen ABC-asemilla Juvalla ja Kuortissa. Pikakassoilla voi tilata ja maksaa kaikkia ABC-aseman tuotteita.
Kosmetiikkaliike Rituals avaa ovensa Stellassa syyskuun alussa20.8.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Kansainvälisesti tunnetun lifestyle-brändi Ritualsin avajaisia vietetään Kauppakeskus Stellassa 3. syyskuuta. Uusi myymälä rakentuu parhaillaan Tähtitorin laidalle ja avajaistapahtumaa odotetaan Mikkelissä innolla.
Polttoaineiden myynti päättyy Sale Jäppilän ja Sale Hurissalon mittarikentillä syksyllä13.8.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo lopettaa Sale Jäppilän ja Sale Hurissalon yhteydessä sijaitsevien mittarikenttien polttoainemyynnin syksyllä 2026. Muutos ei vaikuta myymälöiden muihin palveluihin, ja tankkaaminen jatkuu normaalisti sulkemiseen saakka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



