S-Pankki Oyj

S-Pankin selvitys: Perintöriitojen määrä laski toista vuotta putkeen – hyvä suunnittelu ehkäisee perheriitoja

28.4.2026 06:30:00 EEST | S-Pankki Oyj | Tiedote

Jaa

Perintöriitojen määrä Suomessa laski toista vuotta peräkkäin, mutta muutos on edelleen maltillinen. Samaan aikaan yhä useampi suomalainen saa perintöä ja yksittäisten perintöjen arvo kasvaa. S-Pankki Privaten selvityksen mukaan perintöriidat ovat sitkeä ilmiö, johon vaikuttavat varallisuuden kasvu ja puutteellinen ennakointi.

Perintöriitojen määrä jatkoi laskuaan vuonna 2025. Suomen käräjäoikeuksissa tuli vireille yhteensä 1 687 perintöasioihin liittyvää riita-asiaa, kun vuotta aiemmin tapauksia oli 1 695. Lasku on kuitenkin edelleen hyvin maltillista, eikä kokonaismäärässä ole nähty suuria muutoksia pitkällä aikavälillä. Tapausmäärissä korostuvat odotetusti suuret käräjäoikeudet Helsingissä (197 tapausta), Pirkanmaalla (164 tapausta) ja Itä-Uudellamaalla (137 tapausta).

”Perintöriitojen määrän lasku toista vuotta peräkkäin on myönteinen suunta. Isoa heittelyä perintöriitojen määrässä vuosittain ei kuitenkaan ole ja lasku on valitettavan hidasta”, kommentoi S-Pankin Family Office & Wealth Planning –palveluista vastaava johtaja Veera Kosonen.

S-Pankki on selvittänyt perintöriitojen määrää Suomessa vuodesta 2013 alkaen. Vuosien 2013 ja 2025 välillä perintöriitoja on ollut keskimäärin 1 664 vuodessa.

Alueelliset erot pieniä, kokonaiskuva pysyy vakaana

Vuonna 2025 oli enemmän perintöriitoja vuoteen 2024 verrattuna seuraavissa käräjäoikeuksissa: Ahvenanmaa, Helsinki, Itä-Uusimaa, Kanta-Häme, Lappi, Länsi-Uusimaa, Pohjois-Savo ja Satakunta. Perintöriitatapausten määrä laski vuoden takaiseen verrattuna erityisesti seuraavissa käräjäoikeuksissa: Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi, Pirkanmaa ja Päijät-Häme.

Vaikka perintöriitojen määrä on laskenut kahtena viime vuonna, taso on edelleen hieman pitkän aikavälin keskiarvoa korkeampi, mikä kertoo ilmiön pysyvyydestä. Vuonna 2023 perintöriidoissa nähtiin tarkastelujakson korkein lukema, 1 869 tapausta, minkä jälkeen määrät ovat kääntyneet lievään laskuun.

”Yksittäisiin vuosiin voi liittyä satunnaista vaihtelua, mutta kokonaiskuva on yllättävän vakaa. Tämä kertoo siitä, että perintöriidat ovat rakenteellinen ilmiö”, Kosonen sanoo.

Perintöverokeskustelu kiivastunut perintöjen määrän ja arvon kasvaessa

Perintöverotus on noussut tänäkin vuonna ajankohtaiseksi keskustelunaiheeksi Suomessa. Yhä useampi suomalainen saa perintöä, mutta samanaikaisesti ikäluokkien pienentyessä perintöjä on jakamassa pienempi määrä ihmisiä ja yksittäisten perintöjen arvo kasvaa. Samalla Suomen heikko taloustilanne on lisännyt painetta löytää uusia keinoja talouskasvun tukemiseksi. Perintöverotus on noussut esiin yhtenä mahdollisena keinona edistää varallisuuden siirtymistä ja käyttöä.

Vuonna 2026 voimaan tullut lakimuutos nosti verotettavan perinnön alarajan 30 000 euroon entisestä 20 000 eurosta. Samoin lahjaveron alarajaa nostettiin 7 500 euroon, kun aiemmin se oli 5 000 euroa.

”Vaikka perintöverotusta on kevennetty ja erityisesti pienempien perintöjen verotusta helpotettu, keskustelu ei ole katoamassa. Päinvastoin: kasvavat perintövarallisuudet ja tulevat sukupolvenvaihdokset pitävät verokeskustelun aktiivisena vielä pitkään, ja paine tarkastella verotusta kasvaa”, Kosonen arvioi.

Hyvä suunnitelma tuo turvaa ja estää riitoja

Perintöasioita kannattaa alkaa pohtimaan hyvissä ajoin. Riitojen taustalla on usein epäselvä tai vanhentunut testamentti, perillisten eriarvoiseksi koettu kohtelu tai se, ettei omaisuudesta ja sen jaosta ole keskusteltu etukäteen. Myös uusperheet, sijoitusvarallisuuden kasvu ja yritysomistus lisäävät tilanteiden monimutkaisuutta.

”Yksi yleisimmistä syistä perintöriidoille on se, että omaisuuden jakautumisesta tulee yllätys perillisille. Avoin, hyvissä ajoin käyty keskustelu ja selkeä dokumentaatio vähentävät merkittävästi ristiriitojen riskiä”, Kosonen kertoo.

Kososen mukaan varallisuus- ja perintösuunnittelu on entistä tärkeämpää myös siksi, että varallisuus on aiempaa monimuotoisempaa. Varallisuus- ja perintösuunnittelussa keskeistä on kokonaisuuden hahmottaminen: millainen on kunkin perhetilanne, mitä omaisuutta on ja missä muodossa, miten omaisuus siirtyy ja millaisia vaikutuksia ratkaisuilla on perillisiin ja verotukseen. Koska varallisuuden hallittu siirtyminen halutuille edunsaajille edellyttää monien asioiden huomioimista ja dokumentoimista, on suositeltavaa kääntyä oman tilanteen selvittämiseksi ja yksilöllisten ratkaisujen löytämiseksi asiantuntijoiden puoleen.

S-Pankin Perintöriitaselvitys:

  • Perintöriitojen määrä laski toista vuotta peräkkäin, mutta pysyy edelleen hieman pitkän aikavälin keskiarvon yläpuolella
  • Suomessa käsitellään yhä noin 1 700 perintöriitaa vuodessa
  • Suurimmat tapausmäärät keskittyvät suuriin käräjäoikeuksiin, kuten Helsinkiin ja Pirkanmaalle
  • Perintöjen arvo kasvaa ja jakautuu harvemmille perijöille
  • Ennakoiva suunnittelu, avoin keskustelu ja selkeä testamentti ovat tehokkaimmat keinot ehkäistä riitoja

Median yhteydenotot

S-Pankin viestintä

010 767 9300
viestinta@s-pankki.fi

Avainsanat

Linkit

S-Pankki

S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj

Euroopan keskuspankin korkokokouksen 30.4.2026 ennakko – vielä ei ole EKP:n koronnoston aika27.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

Euroopan keskuspankin (EKP) seuraava korkopäätös saadaan vapunaattona. Lähi-idän konfliktin aiheuttama energiahintojen nousu on tuonut koronnostot vahvasti pöydälle. Korkojen nostaminen vaatisi kuitenkin sitä, että energiahintojen nousu alkaa välittyä laaja-alaisesti myös muihin hintoihin. Tästä ei toistaiseksi ole niin vakuuttavia merkkejä, että EKP päättäisi nostaa korkojaan jo tulevassa kokouksessaan. S-Pankki arvioi hintapaineiden voimistuvan lähikuukausina, ja odottaa siten EKP:ltä edelleen koronnostoa kesäkuun kokouksessa.

S-Bankens undersökning: Finländare upplever främst sin vardag som trygg – den egna ekonomin är den viktigaste trygghetsfaktorn23.4.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande

S-Bankens senaste Vardagens trygghetsbarometer ger en bred bild av finländarnas känsla av trygghet i vardagen. Enkätundersökningen visar att ett ekonomiskt skydd framför allt utgör grunden för tryggheten. Ekonomisk och digital säkerhet är kärnan i bankens verksamhet och en del av trygghetsupplevelsen i vardagen. Vardagens trygghetsbarometer hjälper till att förstå finländarnas övergripande trygghetskänsla ur många synvinklar.

S-Pankin tutkimus: Suomalaiset kokevat arkensa pääosin turvalliseksi – oma talous tärkein turvatekijä23.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

S-Pankin tuore Arjen turvabarometri tarjoaa poikkeuksellisen kattavan näkymän suomalaisten arjen turvallisuuden tunteeseen. Kyselytutkimus osoittaa, että turvallisuuden perustana korostuu ennen kaikkea taloudellinen turva. Taloudellinen ja digitaalinen turvallisuus ovat pankin toiminnan ytimessä ja osa arjen turvallisuuden kokemusta. Arjen turvabarometri auttaa ymmärtämään suomalaisten kokonaisturvallisuuden tunnetta laajasti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye