S-Pankki Oyj

S Pankin High Yield -rahastolle jälleen Lipper-palkinto Pohjoismaiden parhaana

28.4.2026 10:00:00 EEST | S-Pankki Oyj | Tiedote

Jaa

S‑Pankki High Yield Eurooppa Korko -sijoitusrahasto on saanut jälleen arvostetun LSEG Lipper Fund Awards Nordics ‑palkinnon. Rahasto palkittiin Pohjoismaiden parhaana eurooppalaisiin high yield ‑lainoihin sijoittavana rahastona viiden vuoden tarkastelujaksolla. Kyseessä on jo viides Lipper‑tunnustus rahastolle.

Rahastosta vastaa S‑Pankin senior salkunhoitaja Pekka Siltala, jonka johdolla rahasto on menestynyt johdonmukaisesti erilaisissa markkinaympäristöissä.

”Lipper‑palkinto on yksi kansainvälisesti arvostetuimmista rahastotunnustuksista. On hienoa nähdä, että pitkäjänteinen tekeminen sekä tiukka riskienhallinta näkyvät tuloksissa myös muuttuvassa markkinatilanteessa”, Siltala sanoo.

S‑Pankki High Yield Eurooppa Korko ‑rahasto sijoittaa eurooppalaisiin korkeamman riskin yrityslainoihin. Luonteeltaan high yield ‑markkina on vaativa ja nopeatempoinen, ja salkunhoitajan työssä yhdistyvät yrityskohtaiseen analyysiin perustuvat sijoituspäätökset, makrotalouden seuranta sekä jatkuva markkinasignaalien tulkinta.

”High yield ‑markkinoilla pienilläkin muutoksilla esimerkiksi rahoitusoloissa tai yritysten tulosnäkymissä voi olla suuri vaikutus. Työ on mielenkiintoista juuri siksi, että se vaatii jatkuvaa hereillä oloa ja kykyä reagoida nopeasti”, Siltala kuvaa.

”Nykyisessä maailmantilanteessa High Yield ‑markkinoihin vaikuttavat muun muassa korkotaso, talouskasvun näkymät ja geopoliittinen epävarmuus.”

Rahasto rahoittamassa myös suomalaista taloutta

S-Pankki High Yield Eurooppa Korko Sijoitusrahasto sijoittaa eurooppalaisten yritysten ohella myös suomalaisten yhtiöiden liikkeeseen laskemiin yrityslainoihin. Näin rahaston kautta kanavoituu rahoitusta kotimaiseen yritystoimintaan, investointeihin ja työllisyyteen.

High yield ‑markkina on yrityksille tärkeä rahoituskanava erityisesti tilanteissa, joissa pankkirahoituksen saatavuus on rajallisempaa tai yritys on kasvun, investointien tai rakennemuutoksen vaiheessa. Rahaston sijoitukset tukevat suomalaista taloutta osana laajempaa eurooppalaista yritysrahoitusta ja täydentävät pankkikeskeistä rahoitusjärjestelmää markkinaehtoisella pääomalla.

”High yield ‑rahoituksella on merkittävä rooli elinkeinoelämän investointien ja kasvuhankkeiden mahdollistajana. Sijoittajien varat kanavoituvat konkreettisesti reaalitalouteen yritysten toiminnan ja kehityksen tukemiseksi”, Siltala toteaa.

LSEG Lipper Fund Awards -palkinnot perustuvat Lipper Leader for Consistent Return -luokitukseen, joka on riskikorjattu mittari, joka lasketaan 36, 60 ja 120 kuukauden ajalta. Lipper Leaders -rahastoluokitukset eivät ole eivätkä ole tarkoitettu sijoitusneuvonnaksi, ostosuositukseksi minkään toimijan yhdestäkään arvopaperista millään toimialueella. Lisätietoja: lipperfundawards.com.

Tässä materiaalissa esitetyt tiedot ovat luonteeltaan informatiivisia, eikä niitä tule pitää kehotuksena yksittäistä rahoitusvälinettä koskevien liiketoimien toteuttamiseen. Rahastoja hallinnoi S-Pankki Rahastoyhtiö Oy. S-Pankki Oyj välittää toimeksiantoja rahastoihin. Tutustu huolellisesti rahaston hinnastoon, rahastoesitteeseen ja avaintietoasiakirjaan sekä rahaston ehtoihin ennen sijoituspäätöksen tekemistä.

Median yhteydenotot

S-Pankin viestintä

010 767 9300
viestinta@s-pankki.fi

Tietoja julkaisijasta

S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj

Euroopan keskuspankin korkokokouksen 30.4.2026 ennakko – vielä ei ole EKP:n koronnoston aika27.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

Euroopan keskuspankin (EKP) seuraava korkopäätös saadaan vapunaattona. Lähi-idän konfliktin aiheuttama energiahintojen nousu on tuonut koronnostot vahvasti pöydälle. Korkojen nostaminen vaatisi kuitenkin sitä, että energiahintojen nousu alkaa välittyä laaja-alaisesti myös muihin hintoihin. Tästä ei toistaiseksi ole niin vakuuttavia merkkejä, että EKP päättäisi nostaa korkojaan jo tulevassa kokouksessaan. S-Pankki arvioi hintapaineiden voimistuvan lähikuukausina, ja odottaa siten EKP:ltä edelleen koronnostoa kesäkuun kokouksessa.

S-Bankens undersökning: Finländare upplever främst sin vardag som trygg – den egna ekonomin är den viktigaste trygghetsfaktorn23.4.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande

S-Bankens senaste Vardagens trygghetsbarometer ger en bred bild av finländarnas känsla av trygghet i vardagen. Enkätundersökningen visar att ett ekonomiskt skydd framför allt utgör grunden för tryggheten. Ekonomisk och digital säkerhet är kärnan i bankens verksamhet och en del av trygghetsupplevelsen i vardagen. Vardagens trygghetsbarometer hjälper till att förstå finländarnas övergripande trygghetskänsla ur många synvinklar.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye