Lakimuutos teki digipostista oletuksen – Suomi.fi-viestien käyttäjämäärä nousi hetkessä 3,5 miljoonaan
29.4.2026 07:02:00 EEST | Digi- ja väestötietovirasto | Tiedote
Suomi.fi-viestien käyttäjämäärä on kasvanut kahdessa viikossa yli 800 000 käyttäjällä. Tällä hetkellä Suomi.fi-viestit on käytössä jo 3,5 miljoonalla henkilöllä. Tämä johtuu huhtikuun puolivälissä voimaan tulleesta lakimuutoksesta. Sen myötä viranomaisten digipalvelujen käyttäjät on ohjattu ottamaan Suomi.fi-viestit käyttöön, kun he tunnistautuvat jonkin viranomaisen sähköiseen asiointipalveluun.

– Suomi.fi-viestien käyttäjämäärä on kasvanut huimasti kaikissa ikäryhmissä. Kasvuvaraa on silti edelleen, sillä yli neljä miljoonaa henkilöä käyttää viranomaisten sähköisiä asiointipalveluja ainakin kerran vuodessa. Jos he eivät vielä ole ottaneet Suomi.fi-viestejä käyttöönsä, heidät ohjataan ottamaan palvelu käyttöönsä, kun he seuraavan kerran tunnistautuvat jonkin viranomaisen sähköiseen asiointipalveluun, sanoo hankepäällikkö Annette Hotari Digi- ja väestötietovirastosta.
Suomi.fi-viestien käyttöönottoa on vauhdittanut huhtikuussa mm. veroehdotusten tarkistamisen määräajat, koska tällöin suuri osa suomalaisista asioi Verohallinnon sähköisessä asiointipalvelussa. Osalle seuraava asiointikerta jonkin viranomaisen kanssa saattaa kuitenkin olla ajankohtainen vasta myöhemmin tänä vuonna.
Paperipostiin voi aina palata takaisin
Viranomaispostin muuttuminen digitaaliseksi herättää paljon kysymyksiä. Digi- ja väestötietovirasto auttaa kansalaisia Suomi.fi-viestien käyttöön liittyvissä kysymyksissä sekä puhelimitse (p. 0295 000) että omissa palvelupaikoissaan.
– Lain voimaantulon jälkeen yhteydenottojen määrä asiakaspalvelussamme on ollut nelinkertainen aikaisempiin kuukausiin verrattuna. Olemme hoitaneet yhteydenotot hyvin ja asiakkaille on pystytty vastaamaan nopeasti. Tyypillisimmät kysymykset ovat liittyneet Suomi.fi-viestien käyttöönottoon ja mahdollisuuteen palata paperipostin vastaanottajaksi, kertoo Hotari.
Hotari muistuttaa, että Suomi.fi-viestit ei tule käyttöön niille, jotka eivät asioi viranomaisten sähköisissä asiointipalveluissa. He saavat viranomaisten kirjeet jatkossakin paperipostina. Asiasta ei tarvitse ilmoittaa Digi- ja väestötietovirastolle. Paperipostiin voi myös aina palata takaisin.
– Viranomaisten lähettämät kirjeet voi saada jatkossakin paperisena, vaikka asioisikin viranomaisten kanssa digitaalisesti. Voit vaihtaa Suomi.fi-viestien asetuksista kirjeiden toimitustavaksi paperipostin, kun olet ensin ottanut Suomi.fi-viestit käyttöön, ohjeistaa Hotari.
Lain voimaantulon jälkeen Suomi.fi-viestit käyttöönottaneista henkilöistä ainoastaan 8 % on palannut vastaanottamaan viranomaispostinsa paperipostina. Suomi.fi-viestien olemassaolon aikana, joulukuun 2017 jälkeen, yhteensä vain 2 % kaikista Suomi.fi-viestit käyttöönottaneista on palannut paperipostin vastaanottajaksi.
Myös huijarit yrittävät hyötyä muutoksesta
Suomi.fi-viestien nimissä on liikkunut säännöllisesti huijausviestejä, joilla pyritään kalastelemaan pankkitunnuksia. Vastaavia huijauksia on liikkeellä useiden muidenkin viranomaisten sekä yksityisten toimijoiden, kuten pankkien, vakuutusyhtiöiden ja operaattorien, nimissä. Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan Suomi.fin nimissä saapuvien huijausviestien määrässä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia lain voimaantulon jälkeen.
– Vastaavia huijausviestejä on ollut liikkeellä usean vuoden ajan, mutta nyt kun Suomi.fi-viestit on erityisen ajankohtainen palvelu, näihin huijauksiin tietysti kiinnitetään aikaisempaa enemmän huomioita. Valitettavasti rikolliset pyrkivät aina hyötymään sellaisesta aiheesta, joka on sillä hetkellä muutenkin ajankohtainen, kertoo Hotari.
Turvallisen käytön ohjeet ovat samat digipalvelusta riippumatta: älä koskaan klikkaa sähköpostitse tai tekstiviestitse saapuneita linkkejä, vaan siirry kyseiseen palveluun kirjoittamalla palvelun osoite aina itse selaimen osoiteriville. Suositeltavin tapa on käyttää mobiilisovellusta aina, kun sellainen on saatavilla. Silloin ei erehdy osoitteesta esimerkiksi kirjoitusvirheen vuoksi.
Hotari suositteleekin viranomaispostin lukemiseen Suomi.fi-mobiilisovellusta.
– Suomi.fi-mobiilisovellus on näppärin tapa lukea viranomaisilta saapunut posti. Siirry lukemaan uusi viesti aina joko Suomi.fi-mobiilisovelluksesta tai kirjautumalla osoitteessa suomi.fi/viestit. Koskaan ei pidä siirtyä lukemaan viestiä sähköpostitse tai tekstiviestitse saapuneiden linkkien kautta. Suomi.fi-viestit ei lähetä tekstiviestejä tai WhatsApp-viestejä. Sähköpostiin saapuu ilmoitus uudesta viestistä, mutta siinä ei tietoturvasyistä koskaan ole linkkiä, jota kehotetaan klikkaamaan, sanoo Hotari.
Näin käytät Suomi.fi-viestejä turvallisesti
- Siirry aina lukemaan uusi viesti joko Suomi.fi-mobiilisovelluksesta tai kirjautumalla osoitteessa suomi.fi/viestit. Älä klikkaa sähköpostitse tai tekstiviestitse saapuneita linkkejä.
- Suomi.fi-viestien sähköposti-ilmoituksissa ei ole linkkejä. Suomi.fi ei lähetä tekstiviestejä, WhatsApp-viestejä tai muita pikaviestejä. Sähköposti-ilmoitukset Suomi.fihin tulleista viesteistä tulevat noreply@suomi.fi -osoitteesta.
- Viranomaiset eivät koskaan vaadi toimimaan kiireessä, luovuttamaan tietoja tai klikkaamaan linkkejä paineen alla.
- Jos epäilet huijausta, voit varmistaa viestin aitouden kirjautumalla Suomi.fi-viesteihin osoitteessa suomi.fi/viestit tai avaamalla Suomi.fi-sovelluksen.
- Kirjoita osoite itse selaimen osoiteriville. Älä siirry palveluun hakukoneen tulosten kautta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annette Hotarijohtava asiantuntijaDigi- ja väestötietovirasto / Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata
Puh:0295535028annette.hotari@dvv.fiKuvat
Linkit
Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto palvelee ihmisiä elämän eri vaiheissa, edistää yhteiskunnan toimivuutta ja vakautta sekä turvaa luotettavien tietojen saatavuutta.
Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta.
Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.
Digi- ja väestötietoviraston tehtävänä on osaltaan näyttää suuntaa, uudistaa yhteiskuntaa ja tukea kansalaisten asiointia julkisen hallinnon kanssa. Tavoitteenamme on tehdä Suomesta entistä sujuvammin toimiva yhteiskunta. Tässä digitalisaatio on yksi keskeinen keino.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
Finland och Estland utökade det automatiska informationsutbytet mellan befolkningsregistren3.11.2026 06:10:00 EET | Pressmeddelande
Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata (MDB) och Estlands inrikesministerium har utökat det automatiska informationsutbytet mellan Finlands och Estlands befolkningsregister. Det innebär att ändringar i adressuppgifter för finska och estniska medborgare nu överförs automatiskt mellan ländernas befolkningsregister.
Suomi ja Viro laajensivat väestörekisterien automaattista tiedonvaihtoa3.11.2026 06:10:00 EET | Tiedote
Digi- ja väestötietovirasto (DVV) ja Viron sisäministeriö ovat laajentaneet Suomen ja Viron väestörekisterien välistä automaattista tiedonvaihtoa. Tämän myötä Suomen ja Viron kansalaisten osoitetietojen muutokset siirtyvät nyt automaattisesti maiden väestörekisterien välillä.
Finland and Estonia have expanded the automatic exchange of information between population registers3.11.2026 06:10:00 EET | Press release
The Digital and Population Data Services Agency and the Estonian Ministry of the Interior have expanded the automatic exchange of information between the Finnish and Estonian population registers. With this expansion, changes in the address information of Finnish and Estonian citizens are now automatically transferred between these countries’ population registers.
Nästan 400 organisationer övar på digitala störningssituationer i november30.10.2026 08:13:58 EET | Pressmeddelande
Allvarliga sårbarheter i informationssäkerheten har i betydande omfattning stört organisationerna och påmint dem om vikten av beredskap och övning. Under Taisto-övningen i november övar team från nästan 400 organisationer på att agera under digitala störningssituationer. Taisto-övningen ordnas av Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata.
Lähes 400 organisaatiota harjoittelee digitaalisten häiriötilanteiden varalta marraskuussa30.10.2026 08:13:58 EET | Tiedote
Vakavat tietoturvahaavoittuvuudet ovat häirinneet laajasti organisaatioiden toimintaa ja muistuttaneet varautumisen ja harjoittelun tärkeydestä. Marraskuun Taisto-harjoituksessa lähes 400 organisaation tiimit harjoittelevat toimintaa digitaalisten häiriötilanteiden aikana. Taisto-harjoituksen järjestää Digi- ja väestötietovirasto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

