Mari Holopainen: Kätilökoulutuksen tulisi antaa ylempi korkeakoulututkinto
28.4.2026 15:31:26 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Hallitus uudistaa ammattikorkeakoululakia kätilökoulutuksen osalta. Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa kätilökoulutus antaa ylemmän korkeakoulututkinnon. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen vaatii samankaltaista ratkaisua myös Suomeen.

Orpon hallituksen esityksessä uudistaa ammattikorkeakoululakia kätilökoulutusta ei ole ehdotettu järjestettävän ylempänä ammattikorkeakoulututkintona. Myös Suomen Kätilöliitto on yhdessä Tehyn kanssa esittänyt useaan otteeseen kätilökoulutuksen rakenteeksi ylempää ammattikorkeakoulututkintoa (YAMK).
– Kätilökoulutuksen korottaminen ylemmäksi ammattikorkeakoulututkinnoksi vastaisi paremmin kätilökoulutuksen laajuutta. Kyse on vaativasta asiantuntijatyöstä, jossa omaksutaan uusia käytäntöjä ja päivitetään omaa osaamista myös työuran aikana, vihreiden kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Mari Holopainen toteaa.
Vihreät, keskusta, sosiaalidemokraatit ja vasemmisto jättivät 28.4. sivistysvaliokunnan kokouksessa vastalauseen esittäen ylempää korkeakoulututkintoa kätilökoulutuksesta.
Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa kätilökoulutus antaa ylemmän korkeakoulututkinnon.
– On vaikea keksiä keskeisempää tehtävää yhteiskunnan kannalta kuin kätilön työ. Siinä kannetaan valtavaa vastuuta sekä lapsen että synnyttäjän selviytymisestä ja hyvinvoinnista. Olisi tärkeää, että tämä merkitys näkyisi myös koulutukselle ja ammatille annetussa arvossa. On myös erikoista, että Suomen ratkaisut tässä asiassa poikkeaisivat länsinaapureistamme, Holopainen korostaa.
Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon mallia kätilökoulutuksen uudistamiseksi on ehdotettu aiemmin myös kansallisten selvitystöiden perusteella.
– Onko hallitus todella kääntänyt valmistelun yhteydessä jokaisen kiven sen suhteen, miten kätilön koulutus voitaisiin toteuttaa sujuvalla tavalla ylempänä ammattikorkeakoulututkintona? Vaikuttaa pikemminkin siltä, että tämä vaihtoehto on tietoisesti sivuutettu valmistelussa, jolloin mahdollisuuksien sijaan korostuvat koulutusjärjestelmän uudistamisen ongelmat, Holopainen toteaa.
Kätilökoulutuksen kannalta olisi tärkeää, että myös jo työuralla olevat sairaanhoitajat pystyisivät sujuvasti suorittamaan ne ilman toimeentulovaikeuksia.
– Vihreät on esittänyt uudistettua aikuiskoulutustukea, joka on vanhaa tukea tarkemmin kohdennettu työvoimapula-aloille, vihreän siirtymän vauhdittamiseen ja työn tuottavuutta parantavaan oman osaamisensa kehittämiseen, Holopainen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari HolopainenKansanedustaja
Puh:0505143452Ville-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Tynkkynen pääministeri Orpolle: keinoja väkivaltaa vastaan löytyy – ja vihreät tarjoavat yhteistyötä niiden edistämisessä12.6.2026 15:19:09 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen kiittää pääministeri Orpoa selvistä kannanotoista naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Puheiden lisäksi tarvitaan nyt tekoja – ja juhannusviikolla vihreät tarjoavat Orpolle nipun keinoja.
Vihreiden Mari Holopainen vaatii: Äidinkielen, matematiikan ja yleissivistävän opetuksen määrä ammatillisessa koulutuksessa on vähintään tuplattava11.6.2026 15:57:00 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen vaatii hallitukselta toimia opetuksen määrän lisäämiseksi ja yleissivistävien opintojen vahvistamiseksi.
Vihreiden Hyrköltä rohkea esitys muunkielisten lasten kielitaidon vahvistamiseen11.6.2026 11:22:14 EEST | Tiedote
Kansanedustaja ja vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö ehdottaa lasten vahvempaa ohjaamista tai jopa velvoittamista varhaiskasvatukseen ratkaisuksi kielitaidon eriytymiseen.
Vihreiden Hopsu kritisoi ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon Lähi-Idän konfliktin liian suppeaa käsittelyä: Suomen pitää edetä Palestiinan tunnustamisessa10.6.2026 13:32:42 EEST | Tiedote
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta päätti ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon keskustelun tänään. Vihreiden kansanedustaja ja valiokuntavastaava Inka Hopsun mukaan ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko ei riittävässä määrin esitä Suomen selkeää kantaa moniin ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksiin.
Vihreiden Tynkkynen: ydinenergialaki pitää uudistaa uhraamatta kansalaisten oikeuksia osallistua10.6.2026 13:25:40 EEST | Tiedote
Vihreät tukevat ydinenergialain kokonaisuudistusta, jolla ohjaus päivitetään tähän päivään. Vihreiden Oras Tynkkynen jätti talousvaliokunnassa kuitenkin vastalauseen, jolla pyritään torppaamaan hallituksen aikeet heikentää kansalaisten osallistumista ja tiedonsaantia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme