EMBARGO 1.5.2026 klo 12.30 Hallituksen velkatalkoot on maksanut työväki ja lasku vain kasvaa
30.4.2026 11:05:25 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Jessi Jokelainen arvostelee vappupuheessaan Kemissä kovin sanoin Orpon hallituksen politiikkaa. Jokelaisen mukaan hallitus on määrätietoisesti heikentänyt työntekijöiden, työttömien, pienituloisten ja tulevien sukupolvien asemaa.

– Ei voi olla niin, että velantaittamistalkoot tarkoittavat velan kasvattamista työväen selkänahasta, Jokelainen sanoo.
Jokelaisen mukaan hallituksen puheet ja teot ovat olleet räikeässä ristiriidassa.
– Suomen hallituksen takki on varsin upea kaksipuolinen takki. Kokoomus lupasi 100 000 uutta työpaikkaa, mutta poliittisilla päätöksillään hallitus on sen sijaan luonut lähes 100 000 uutta työtöntä, Jokelainen sanoo.
Jokelainen kritisoi hallitusta siitä, että se on poistanut työttömyysturvan suojaosat, tehnyt osa-aikatyöstä kannattamattomampaa, heikentänyt peruspalveluita ja keventänyt yhteisöveroa miljardilla eurolla, vaikka kevennyksen työllisyysvaikutuksista ei ole näyttöä.
– Hallitukselle kelpaa vain tietynlainen työläinen. Orpon hallitukselle osatyökykyisiä, erilaisissa perhetilanteissa eläviä tai monialaista työtä tekeviä ihmisiä ei tunnu olevan olemassakaan. Ihmisiä käsketään kokoaikatöihin samaan aikaan, kun niitä töitä ei ole tarjolla.
Vaikka viime vuosista on Jokelaisen mukaan puuttunut iloa, hän näkee tämän vapun erityisen valoisana.
– Tämä vappu on iloinen siksi, että se on Orpon hallituksen viimeinen. Seuraavalta hallitukselta on uskallettava vaatia politiikkaa tavallista ihmistä varten, eli sellaista politiikkaa, joka on tällä hallituskaudella jäänyt kokonaan näkemättä.
Yhteyshenkilöt
Jessi Jokelainenkansanedustaja
Puh:050 407 4240jessi.jokelainen@eduskunta.fiLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Kansanedustajat ja mepit: Ulkoministeri Valtosen on vaadittava Israelia vapauttamaan kaapattu suomalainen30.4.2026 09:49:52 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ja europarlamentaarikot vetoavat ulkoministeri Valtoseen, jotta Suomen ulkoministeriö selvittää Gazaan pyrkineen avustuslaivueen ja aktivistien tilanteen ja puuttuu asiaan. Mukana on myös suomalaisia.
Minja Koskela: Hallituksen talouspolitiikka on epäonnistunut — Orpon on erottava30.4.2026 09:16:56 EEST | Tiedote
Vasemmistoliitto on jättänyt yhdessä muun opposition kanssa välikysymyksen Orpon hallituksen talouspolitiikan epäonnistumisesta. Välikysymyksessä oppositiopuolueet kysyvät, onko hallitus valmis muuttamaan Euroopan epäonnistuneimman talouspolitiikan suuntaa.
Veronika Honkasalo: Oikeistohallitus pyrkii ajamaan alas julkista terveydenhuoltoa asiakasmaksukorotuksilla30.4.2026 09:05:21 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo katsoo Orpon hallituksen päättämien asiakasmaksukorotuksien olevan osa ideologista hanketta julkisen terveydenhuollon alasajamiseksi. Uusien kehysriihessä päätettyjen korotuksien myötä Orpon hallitus korottaa esimerkiksi terveyskeskusmaksuja yhteensä 74 prosentilla ja poliklinikkamaksuja 88 prosentilla.
Veronika Honkasalo: Orpon hallitus ei edes yritä näyttäytyä ilmastopoliittisesti uskottavana29.4.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo penää hallitukselta ilmastopolitiikkaa, joka veisi Suomea johdonmukaisesti kohti ilmastolain tavoitteita. Hän piti vasemmistoliiton ryhmäpuheen, kun eduskunta kävi keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman palautekeskustelun.
Johannes Yrttiaho: Vain ydinaseiden täyskielto laissa voi estää niiden tuomisen Suomeen – Toivon hallitukselta rehellisyyttä29.4.2026 15:39:22 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho vaatii, että ydinenergialain 4 § ja siihen sisältyvä ydinräjähteiden kielto tulee pitää nykyisellään: ”Ydinräjähteiden maahantuonti samoin kuin niiden valmistaminen, hallussapito ja räjäyttäminen Suomessa on kielletty.”
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme