Vasemmistoliitto

Hanna Sarkkinen: Vuoden päästä me äänestämme tähän maahan vasemmistolaisen jytkyn

1.5.2026 12:00:00 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote

Jaa

Vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen povasi ensi vuoden eduskuntavaaleihin vasemmistolaista jytkyä vappupuheessaan Oulun työväen vappujuhlassa. Eduskunnan jättävä Sarkkinen korosti yhteisen ajattelun ja tekemisen merkitystä, ja kritisoi politiikan yksilökeskeisyyttä.

Kansanedustaja Hanna Sarkkinen
Kuva: Elisa Salomäki

– Politiikassa ja liikkeissä ei ole kyse yksilöistä, vaan yhteisestä ajattelusta ja yhteisestä tekemisestä. Vuoden päästä me lähdemme liikkeelle, ja äänestämme tähän maahan vasemmistolaisen jytkyn, Sarkkinen sanoo.

Oikeistohallituksen päättämät työntekijöiden aseman heikennykset, sosiaaliturvaleikkaukset ja sote-leikkaukset ovat osuneet moneen työssäkäyvään ja pienituloiseen suomalaiseen. Sarkkisen mukaan hallituksella olisi syytä katsoa peiliin, kun julkisen talouden tilanne on vain heikentynyt. 

– Orpon oikeistohallitus on näyttönsä antanut, eikä jatkoon ole asiaa. Oikeiston vahtivuorolla valtion velkaantuminen kiihtyy ja työttömyyden Euroopan ennätykset paukkuvat, Sarkkinen sanoo. 

Sarkkinen muistutti Suomen talouden olevan pitkälti kotimarkkinoista riippuvainen, jolloin kotimarkkinan hyydyttäminen leikkauksilla heikentää myös julkista taloutta. Siksi julkisen talouden sopeuttaminen tulisi tehtävä hallitusti niin, ettei päädytä aiheuttamaan tuhoa kansantaloudelle.

– Tämän takia Vasemmistoliitto ei lähtenyt mukaan velkajarrusopuun. Ylimitoitetut sopeutukset voivat päätyä hyydyttämään taloutta, jolloin jättisopeutuksista huolimatta velka-aste sen kun kasvaa. Ja samalla voimme sanoa hyvästit hyvinvointivaltiolle. Eli lääkkeestä voi tulla pahempi kuin taudista, Sarkkinen sanoo.

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela: kapitalisteista on tullut laiskoja1.5.2026 13:30:00 EEST | Tiedote

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela arvosteli Petteri Orpon ja Riikka Purran hallitusta kovin sanoin vappupuheessaan ja sanoi, että hallitus on epäonnistunut kaikissa keskeisissä lupauksissaan. Hallituskauden aikana Suomessa on kasvanut työttömyys, asunnottomien määrä ja eriarvoisuus. Ainoa, mikä Suomessa ei kasva, on talous. Koskela puhui työväen vappujuhlassa Helsingissä.

Pia Lohikoski: Orpon ja Purran hallitus on tehnyt luokkapolitiikkaa – pian on suunnanmuutoksen aika1.5.2026 13:00:00 EEST | Tiedote

Vasemmiston Uudenmaan vaalipiirin kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikoski puhui vappuna Hyvinkäällä ja Kirkkonummella. Lohikosken mukaan Orpon ja Purran hallitus on rakentanut Suomeen eriarvoisuuden kierteen. Lohikoski korosti puheessaan, että vasemmiston vaihtoehto on turvallinen arki, vahvat julkiset palvelut ja työ, jolla tulee toimeen.

Veronika Honkasalo i Vasa: Vänstern vill bevara ett Finland där den offentliga servicen finns nära människorna och är tillgänglig1.5.2026 12:00:00 EEST | Tiedote

Vänsterförbundets riksdagsledamot Veronika Honkasalo talade på första maj i Vasa. Enligt Honkasalo för Orpos och Purras regering Finland i fel riktning genom att skära i den sociala tryggheten, den offentliga servicen och organisationernas arbete. Honkasalo förde fram stark kritik för att regeringens politik försvagar svenskspråkig service och slår hårt mot kvinnor.

Veronika Honkasalo Vaasassa: Vasemmisto haluaa säilyttää Suomen, jossa julkiset palvelut ovat lähellä ja saavutettavia1.5.2026 12:00:00 EEST | Tiedote

Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo puhui vappuna Vaasassa. Honkasalon mukaan Orpon ja Purran hallitus vie Suomea väärään suuntaan leikkaamalla sosiaaliturvasta, julkisista palveluista ja järjestöiltä. Honkasalo arvosteli erityisesti sitä, että hallituksen politiikka heikentää myös ruotsinkielisiä palveluita ja osuu raskaasti naisten asemaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye