Katarina Murto jatkokaudelle OAJ:n puheenjohtajana – ”Meillä on aina ratkaisuehdotuksia”
6.5.2026 11:48:38 EEST | Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry | Uutinen
OAJ:n valtuusto valitsi Katarina Murron jatkamaan järjestön puheenjohtajana. Murto pitää tärkeänä, että OAJ pysyy maailman ja yhteiskunnan muutoksissa mukana. Suomelle kohtalonkysymys on hänestä se, saadaanko oppimis-, osaamis- ja koulutustaso käännettyä nousuun. Siksi Suomi tarvitsee kasvutakuun.

Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n valtuusto aloitti tänään nelivuotisen kautensa. Ensimmäisen kokouksensa aluksi uusi valtuusto valitsi Katarina Murron jatkamaan järjestön puheenjohtajana.
– Olen erittäin kiitollinen saamastani luottamuksesta ja hyvin sitoutunut toimimaan OAJ:n puheenjohtajana. Jäsenten etu on minulle tärkein voimavara ja peruste tehdä tätä työtä. On suuri vahvuus, että OAJ kokoaa yhteen koko koulutusketjun. Jäsentemme tekemän työn varassa on koko Suomen tulevaisuus, Katarina Murto sanoo.
Kasvu on taattava haasteiden keskellä
Suomen poliittista keskustelua hallitsee huoli velkaantumisesta. OAJ on esittänyt velkajarrun rinnalle kasvutakuuta.
Kasvutakuu olisi puolueiden yhdessä laatima pitkäjänteinen suunnitelma rahoituksesta, resursseista ja keinoista, joilla koulutus- ja osaamistaso saadaan nousuun ja Suomi takaisin koulutuksen kärkimaaksi.
– Koulutus on tutkitusti kannattava sijoitus, ja inhimillinen pääoma on pienen kansan tärkein valttikortti. Ikäluokkien pienentymisestä vapautuvat rahat pitää säilyttää koulutusjärjestelmässä, ja sijoittaa ne opetukseen sekä oppimistulosten ja koulutustason nostamiseen. Vain siten Suomi voi pärjätä edessä olevien muutosten keskellä ja taittaa velkaantumisen, Murto sanoo.
Muutokset voivat korostaa ammattijärjestöjen roolia
Myös ammattijärjestöiltä tarvitaan Murron mukaan kykyä uudistua maailman mukana. OAJ aikoo hänen mukaansa panostaa alkavalla nelivuotiskaudella entistä vahvemmin edunvalvontaan ja vaikuttamistyöhön.
– Nykyhallituksen monet työelämäheikennykset voivat jopa korostaa ammattijärjestöjen roolia työntekijöiden turvana ja puolustajana. Se edellyttää kuitenkin pysymistä mukana ympärillämme tapahtuvissa muutoksissa. Haluan yhä vahvistaa OAJ:n asemaa neuvottelijana, lisätä jäsenyyden houkuttelevuutta ja tuoda proaktiivisesti jäsentemme ääntä esiin heitä koskevissa keskusteluissa ja päätöksissä, Murto sanoo.
Hän haluaa myös, että OAJ on jatkossakin vastuullinen, rakentava ja rohkea yhteiskunnallinen keskustelija ja vaikuttaja.
– Tehtävämme on nostaa esiin epäkohtia, mutta meillä on aina myös ratkaisuehdotuksia ongelmiin.
Katarina Murto on
- Teatterikorkeakoulusta ja Helsingin yliopistosta valmistunut juristi, varatuomari ja tanssinopettaja.
- toiminut opetustehtävissä kymmenen vuoden ajan, viimeksi tanssitaiteen lehtorina Teatterikorkeakoulussa.
- työskennellyt opetusuransa jälkeen työmarkkinajärjestöissä esimerkiksi SAK:n työehtoasioiden päällikkönä, STTK:n johtajana ja Akavan työmarkkinajohtajana.
- toiminut OAJ:n puheenjohtajana keväästä 2022.
- Jukon puheenjohtaja, Akavan varapuheenjohtaja, Kevan hallituksen jäsen ja Työllisyysrahaston hallintoneuvoston jäsen.
Valtuuston kokouksessa tehdään myös muita henkilövalintoja, joista tullaan kertomaan OAJ:n verkkosivuilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katarina MurtoPuheenjohtajaOAJ
Puh:+358 50 568 9188katarina.murto@oaj.fiHeikki PölönenViestintäpäällikköOAJ
Puh:+358 400 673 837heikki.polonen@oaj.fiKuvat


Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
OAJ korjaa aiempaa uutistaan: oppivelvollisten saaman opetuksen määrästä ammatillisessa koulutuksessa ei ole tietoa26.6.2026 16:05:52 EEST | Tiedote
OAJ oikaisee aiempaa selvitystään, koska eHOKS-aineistoon perustuen ei voida tehdä luotettavia johtopäätöksiä toteutuneen opetuksen ja ohjauksen määrästä ammatillisessa koulutuksessa.
Puoluevaikuttajat harvinaisen yksimielisiä: koulutus on viimesijainen leikkauskohde17.6.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Puolueet pitävät koulutusta viimesijaisena leikkauskohteena ja haluavat sijoittaa ikäluokkien pienentymisestä vapautuvia rahoja koulutuksen laadun parantamiseen, kertoo Aula Researchin toteuttama puoluekysely. Puoluevaikuttajat pitävät tärkeänä mahdollistaa vientimallista poikkeamisen ja löytää aikuiskoulutustuen tilalle korvaavan mallin.
OAJ:n hallitus hylkäsi sovintoehdotuksen ammattikorkeakoulujen työehtosopimukseksi16.6.2026 16:15:43 EEST | Tiedote
OAJ:n hallitus käsitteli valtakunnansovittelijan antamaa sovintoehdotusta ja päätti hylätä ammattikorkeakoulujen työehtosopimuskiistaan annetun toisen sovintoehdotuksen yksimielisesti. Ehdotus oli rakennettu täysin työnantajan tavoitteiden pohjalta, ja palkkaratkaisu olisi ollut erityisen haitallinen opetushenkilöstölle.
OAJ: Toinen sovintoehdotus ammattikorkeakoulujen työriitaan14.6.2026 22:40:02 EEST | Tiedote
Valtakunnansovittelija Anu Sajavaara on antanut myöhään sunnuntai-iltana toisen sovintoehdotuksensa ammattikorkeakoulujen työehtosopimusta koskevaan työriitaan. Sopijaosapuolet Sivista, OAJ ja YTN antavat kukin omat vastauksensa ehdotukseen tiistaina.
OAJ ei hyväksy keskusjärjestöjen droonisuositusta – ”Neuvottelutulos jäi torsoksi, palkka on maksettava"12.6.2026 10:16:02 EEST | Tiedote
Keskusjärjestöt julkaisivat tänään työelämäsuosituksensa drooniuhkatilanteiden varalle. OAJ:n puheenjohtajan Katarina Murron mielestä neuvottelutulos jäi torsoksi. Suositus ei hänestä riitä, vaan palkka on maksettava, jos drooniuhka estää töiden tekemisen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme