Rannikolle on levinnyt Euroopassa huolta aiheuttava uusi vieraslaji
7.5.2026 09:00:00 EEST | Suomen ympäristökeskus | Tiedote
Itämeren vieraslajiseurannassa on havaittu uusi katkalaji, petokatka. Rauman satamasta havaittu laji on uhka etenkin murtovesien, mutta myös sisävesien selkärangattomille lajeille. Lisäksi seurannassa havaittiin suistokatkan uusi esiintymä Naantalista. Vieraslajeja leviää paitsi laivojen, myös huviveneiden matkassa.

Eurooppaan laajalle levinneitä petokatkoja (Dikerogammarus villosus), englanninkieliseltä nimeltään killer shrimp, on löytynyt vieraslajiseurannassa Rauman satamasta. Euroopassa paljon tutkittu laji aiheuttaa uhkaa etenkin murtovesien, mutta myös sisävesien selkärangattomille lajeille. Petokatka vähentää tai syrjäyttää alkuperäislajeja tehokkaalla saalistuksella ja kilpailulla ja vähentää näin vesiluonnon monimuotoisuutta.
Nyt Raumalta havaittu petokatka on levinnyt Mustanmeren ja Kaspianmeren alueelta 1990-luvulla rannikkovesiin Eurooppaan ja 2000-luvulla myös moniin sisävesiin. Lähimmät esiintymät ovat Latvian, Liettuan, Puolan ja Saksan rannikolta sekä Ruotsin ja Tanskan järvistä.
Kuivuutta erittäin hyvin kestävän petokatkan leviämistä voidaan estää käsittelemällä laivojen painolastivedet ja pesemällä alusten, myös pienveneiden pohjat, köydet ja muut vedessä olleet varusteet vesistöstä toiseen siirryttäessä. Samoin vähintään +50-asteisen veden on todettu riittävän katkojen eliminoimiseen.

Vuosaaren satamasta löytyi viime vuonna pohjoiselle Itämerelle uusi vieraslaji suistokatka (Melita nitida). Tänä vuonna se on havaittu myös Naantalin satamassa. Muualta pohjoisella Itämerellä suistokatkoista ei ole vielä havaintoja. Lähimmät havainnot ovat Puolan Gdanskinlahdelta ja Tanskansalmista. Pohjois-Amerikan murtovesilahdilta kotoisin oleva suistokatka on asettunut aiemmin 2000-luvulla Euroopan Atlantin puoleiselle rannikolle. Lajin haitallisuudesta ei ole toistaiseksi tutkimustietoa.
Vieraslajit leviävät myös huviveneiden mukana
Vieraslajit leviävät edelleen myös pienveneiden välityksellä. Esimerkiksi Suomen rannikolta vuonna 2016 ensi kerran havaittuja pienikokoisia saksisiiroja (Sinelobus vanhaareni) on sittemmin löytynyt runsaasti myös huviveneiden pohjista ja huvivenesatamista otetuista näytteistä. Saksisiiroja voi löytää jo tuhansia neliömetrillä.
Vieraslajien leviämisen estämiseksi on tärkeää, että jokainen vesillä liikkuja huolehtii veneen pohjan käsittelyistä ja pesuista asianmukaisesti.
”Veneenpohjamaalien markkinoilta löytyy runsaasti tehokkaita ekomaaleja, joiden on havaittu pitävän veneen pohjan puhtaana kiinnittyvistä eliöistä läpi veneilykauden. On tärkeää, että veneen pohjan pesussa irronneet eliöt otetaan talteen hävitettäviksi, etteivät ne pääse veneen mukana uusille alueille. Veneen pohjan voi myös pestä maalla, jolloin eliöt on helpompi saada pois vesistöistä”, sanoo tutkija Okko Outinen Suomen ympäristökeskuksesta.
Vieraslajien leviäminen on kiihtynyt
Suomen merialueille on saapunut viimeksi kuluneiden 30 vuoden aikana 20 uutta vieraslajia, eli yli puolet kaikista avomeri- ja rannikkoalueillamme havaituista vieraslajeista. Vieraslajien satamaseurantaa on 2020-luvulla lisätty, ja jokavuotisen seurannan avulla onkin löydetty uusia lajeja. Suurin osa niistä on pieniä selkärangattomia, kuten simpukoita, monisukasmatoja, katkoja ja muita sedimenttien seassa tai rantakasvillisuudessa eläviä äyriäisiä.

Monet vieraslajit ovat vakiintuneet uusilla asuinsijoillaan nopeasti. Esimerkiksi 2000-luvulla ensimmäistä kertaa havaitut tiikerikatka ja mustatäplätokko esiintyvät jo runsaina koko Suomen rannikkoalueella. Liejutaskurapu (Rhithropanopeus harrisii) on vallannut monenlaiset Saaristomeren ja Suomenlahden eliöyhteisöt, ja laji leviää tasaista vauhtia Suomenlahdella kohti itää ja Pohjanlahdella kohti pohjoista. Paksukuorisen, jopa nelisenttiseksi kasvavan rangiasimpukan (Rangia cuneata) kuoria on tänäkin keväänä ajautunut tuhansittain Porvoon, Loviisan, Pyhtään ja Haminan rannoille. Japaninkuuppaäyriäinen (Nippoleucon hinumensis) on asettunut nopeasti merenpohjan vakioasukkaaksi.
Osa vieraslajeista on pysynyt Suomen rannikolla melko paikallisena jo vuosikymmenien ajan. Niihin kuuluu esimerkiksi Suomenlahdelle asettunut vaeltajasimpukka (Dreissena polymorpha), joka on aiheuttanut Amerikan suurilla järvillä merkittäviä taloudellisia haittoja. Suurimmat vaeltajasimpukkamäärät löytyvät Itäiseltä Suomenlahdelta. Ikävä asia on, että olosuhteiden muuttuessa tällainenkin vakiintunut ja harmittomalta vaikuttava vieraslaji saattaa alkaa lisääntyä tehokkaammin ja muuttua haitalliseksi.
Kansalaishavainnot tärkeitä
Uusia lajeja löytyy vieraslajiseurannan lisäksi myös kansalaisten tekemien havaintojen avulla. Esimerkiksi putkisieraintokko (Proterorhinus spp.) havaittiin vuonna 2022 ensimmäistä kertaa kalastuskilpailun yhteydessä Helsingistä.
”Nykyään myös merkittävä osa liejutaskurapuhavainnoista tulee kansalaisilta. Kannustamme kaikkia rannoilla ja vesillä liikkujia havainnoimaan ja ilmoittamaan vieraslajihavainnoistaan ja uusista oudoista lajeista”, sanoo tutkimusprofessori Maiju Lehtiniemi Suomen ympäristökeskuksesta.
Lajihavainnot ilmoitetaan vieraslajit.fi-verkkosivuston kautta. Sivustolta löytyy myös tietoa ja kuvia vieraslajeista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tutkija Okko Outinen, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 915, s-posti: etunimi.sukunimi@syke.fi
Tutkimusprofessori Maiju Lehtiniemi, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 356, s-posti: etunimi.sukunimi@syke.fi
Tutkija Katriina Könönen (uudet lajit) s-posti: katriina.kononen@gmail.com
Viestintäasiantuntija Eija Järvinen, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 242, s-posti: etunimi.sukunimi@syke.fi
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Kuvat




Linkit
Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
0295 251 000
www.syke.fi
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Nostot medialle 2.–6.11.2026 | Maankäyttöpaineet Saamenmaalla ja miten muovin kiertotaloutta vauhditetaan seuraavalla hallituskaudella?29.10.2026 12:53:51 EET | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme mediakatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Gypsum could reduce agricultural phosphorus loading around the Baltic Sea region26.10.2026 09:00:00 EET | Press release
Gypsum treatment reduced phosphorus losses from agricultural soils in the GYPREG project trials conducted in different countries. The results support wider use of the method across the Baltic Sea region, but broader implementation requires local research, effective logistics, appropriate regulation and long-term funding.
Gips kunde minska jordbrukets fosforbelastning i stora delar av Östersjöområdet26.10.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Gipsbehandling minskade fosforläckaget från åkermark i GYPREG-projektets försök i olika länder. Resultaten stöder en bredare användning av metoden i Östersjöområdet, men ett bredare införande förutsätter lokal forskningskunskap, fungerande logistik, tydlig reglering och långsiktig finansiering.
Kipsi voisi vähentää maatalouden fosforikuormitusta laajasti Itämeren alueella26.10.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kipsikäsittely vähensi fosforin huuhtoutumista eri maiden peltomaista GYPREG-projektin kokeissa. Tulokset tukevat menetelmän laajempaa hyödyntämistä Itämeren alueella, mutta käyttöönotto edellyttää paikallista tutkimustietoa, toimivaa logistiikkaa, sääntelyä ja pysyvää rahoitusta.
Tutkimus: Energiakriisi lisäsi puunpolttoa ja arjen energiasäästöä omakotitaloissa26.10.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Lähes kaikki sähkölämmitteisten omakotitalojen asukkaat pyrkivät hillitsemään energiakustannuksia talven 2022–2023 energiakriisin aikana. Valtaosa turvautui nopeasti toteutettaviin säästötoimiin, mutta vain harvat investoivat pysyviin energiaratkaisuihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme