Mauri Kunnas innostui salibandystä – piirsi MM-kisoille kettu-maskotin
11.5.2026 12:27:36 EEST | Suomen Salibandyliitto ry | Tiedote
Salibandyn MM-kotikisat 2026 ja 2027 saavat oman virallisen kisamaskottinsa. Maskotin on piirtänyt kirjailija ja kuvittaja Mauri Kunnas. Hän on yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista ja rakastetuimmista lastenkirjailijoista.

Kunnaksen teoksia on myyty yli kymmenen miljoonaa kappaleita ympäri maailman ja hänen yksityiskohtaiset kuvituksensa ovat viihdyttäneet eri-ikäisiä lukijoita jo vuosikymmenten ajan. Kunnaksen tunnetuimpiin teoksiin kuuluvat muun muassa Koiramäki-sarja sekä vuonna 1983 ilmestynyt legendaarinen Suuri urheilukirja.
– Kettu on oivallinen tyyppi. Itsenäinen ja katu-uskottava. Hyvä piirtää. Toki huomioin tässä myös kunnolliset välineet, oikean peliasennon – ja hikinauhatkin, Mauri Kunnas kertoo hymyillen.
Kunnas kertoo innostuneensa aiheesta myös lajin matalan kynnyksen ja lapsille sopivan luonteen vuoksi.
– Olen aina pitänyt salibandystä. Se on vähän joka lapselle sopivaa hommaa. Ei vaadi loputtomia satsauksia. Sopii suomalaisille, kun talvisessa kylmässä maassa pelataan sisällä, Kunnas avaa.
Maskotin suunnittelu oli vuoropuhelua Kunnaksen, MM-kisaorganisaation ja Salibandyliiton kesken. Yhteistyössä mietittiin ketun vaatetus, varustus ja väritys sekä tietysti se, mikä eläin olisi osuva maskotiksi.
Salibandyliiton visuaalinen tuottaja Juha Ollikainen kertoo, että yhteistyö Kunnaksen kanssa oli poikkeuksellisen inspiroivaa.
– Oli hienoa päästä rakentamaan yhteistyötä Mauri Kunnaksen kanssa. Hänen kädenjälkensä on tunnistettava. Hahmoon haluttiin tuoda vahvasti mukaan salibandyn asennetta ja MM-kisojen teemoja, Ollikainen sanoo.
Virallinen maskotti on osa kisojen Free of Limits -maailmaa, jossa salibandy kuuluu kaikille.
– Halusimme juuri Mauri Kunnaksen luomaan eläinhahmon, joka tuo iloa ja energiaa kaikenikäisille. Kettu-maskotti tulee näkymään vahvasti erityisesti lasten, nuorten ja perheiden parissa, mutta samalla koko kisayhteisön yhteisenä tunnistettavana hahmona, kertoo kisojen pääsihteeri Kati Voutilainen.
Maskotille tulossa nimikilpailu
Kisavuoden aikana maskotti näkyy muun muassa kesän tapahtumakiertueella, kouluvierailuilla ja kisaviestinnässä. Sen on myös päätetty jäävän jatkossakin ilahduttamaan salibandytapahtumia myös MM-kisojen jälkeen.
Tänä vuonna myös kaikki Salibandyliiton alla Säbäkipinä-pelejä pelanneet juniorit saavat kauden päätteeksi mitalit, joita maskotin kuva koristaa.
Kettuhahmon innoittamia fanituotteita tulee myyntiin 12.–13.6.2026 alkaen, kun Suomen maajoukkue kohtaa Tshekin Tampereella ja Eerikkilässä.
Maskotin nimikilpailu käynnistyy lähiaikoina. Sen tarkemmasta ajankohdasta ja ohjeista tiedotetaan Salibandyliiton ja MM-kisojen Free of Limits -verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavilla.
5.–13.12.2026 Tampereella pelattavat miesten MM-kisat tuovat yhteen maailman parhaat salibandymaat. Alkupelit pelataan Hakametsän jäähallissa ja Kauppi Sports Centerissa, ja ratkaisuottelut huipentuvat Nokia Arenalla.
Liput kisoihin ovat myynnissä lippu.fi:ssä.
Yhteyshenkilöt
Jussi OjalaViestintäjohtaja
Puh:040 777 4831jussi.ojala@salibandy.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry
Salibandymiehille nolla pistettä EFT:stä – Suomen johto suli tappioksi Tshekille6.9.2026 18:27:55 EEST | Tiedote
Suomen miehet jäivät Chomutovin EFT-turnauksessa nollille, kun Tshekki nousi päätösottelussa kahden maalin takaa 3–2-voittoon sinivalkoisista.
Nuorten salibandymaajoukkueet dramaattisiin voittoihin Ruotsista5.9.2026 21:15:30 EEST | Tiedote
Nuorten maajoukkueet vastasivat tänään Suomen salibandyn ilonaiheista, kun sekä U19-naiset että U19-miehet löivät Ruotsin kaksoismaaotteluiden ensimmäisissä osissa Täbyssä. U19-miesten 6–5-voittomaali syntyi ottelun viimeisellä sekunnilla ja U19-naisten 5–4-voitto-osuma puolitoista minuuttia ennen loppusummeria.
Salibandymiehet putosivat Ruotsin kyydistä, naisillekin toinen tappio5.9.2026 16:25:50 EEST | Tiedote
Suomi hävisi toisenkin ottelunsa miesten EFT-turnauksessa Tshekin Chomutovissa, kun Ruotsi oli parempi peräti lukemin 8-2. Tappio oli Suomelle Ruotsia vastaan suurinumeroisin sitten syyskuun 2017, jolloin Ruotsi voitti 12-6. Suomen naiset puolestaan hävisivät Gümligenissä Tshekille 3-8.
Salibandymaajoukkueet taipuivat johtoasemasta Sveitsille4.9.2026 23:08:28 EEST | Tiedote
Sekä Suomen miehet Chomutovissa että naiset Gümligenissä aloittivat EFT-turnauksensa tappiolla Sveitsille ehdittyään johtaa otteluitaan. Miesten 3–1-johto suli 3–4-tappioksi, ja toisessa erässä 2-1 johtaneet naiset hävisivät lopulta 2-6.
Salibandymaajoukkueiden superviikonloppu edessä - Suomi pelaa 10 maaottelua1.9.2026 14:10:21 EEST | Tiedote
Tulevana viikonvaihteena vietetään huippusalibandyn maaotteluviikonloppua. Tositoimissa ovat niin Suomen miesten, naisten kuin U19-miesten ja U19-naisten maajoukkueet. Luvassa on perjantaista sunnuntaihin yhteensä 10 Suomen maaottelua, ja ne kaikki näkyvät suorina SalibandyTV:ssä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

