Kela muistuttaa: toukokuussa työttömyystuet maksetaan kahdessa osassa
18.5.2026 13:28:28 EEST | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi).
Kela maksaa toukokuussa työttömyystuet asiakkaille kahdessa erässä. Toisessa erässä maksetaan työmarkkinatuki tai peruspäiväraha, joka on myönnetty huhtikuun loppuun asti. Toisessa erässä maksetaan yleistuki, joka on myönnetty toukokuun alusta alkaen. Asiakkaiden ei kannata huolestua, vaikka yleistuen maksu näkyy OmaKelassa muutaman päivän viiveellä.
Kelaan on tullut paljon puheluita asiakkailta, jotka ovat olleet huolissaan työttömyystuen maksusta tai määrästä.
Kela alkoi maksaa yleistukea työttömille 1.5.2026. Samalla työmarkkinatuki ja peruspäiväraha lakkautettiin. Muutos vaikuttaa työttömyystukien maksueriin toukokuussa.
Toukokuun työttömyystuet maksetaan asiakkaille kahdessa erässä. Toisessa erässä maksetaan työmarkkinatuki tai peruspäiväraha, joka on myönnetty 30.4.2026 asti. Toisessa erässä maksetaan yleistuki, joka on myönnetty 1.5.2026 alkaen.
Yleistuen maksutiedot näkyvät viiveellä OmaKelassa
Kun asiakas täyttää työttömyysajan ilmoituksen OmaKelassa, hänelle näkyvät ensin vain tiedot työmarkkinatuen tai peruspäivärahan maksusta. Asiakkaat ovat huolestuneet, koska näkyvä summa on ollut tavallista pienempi. Tiedot yleistuen maksusta tulevat näkyviin OmaKelaan vasta muutama päivä työttömyysajan ilmoituksen täyttämisen jälkeen.
Asiakkaat ovat ihmetelleet myös sitä, että työttömyysajan ilmoituksen saapumisvahvistuksessa näkyy tavallista pienempi summa.
– Teknisistä syistä saapumisvahvistuksessa näkyy nyt toukokuussa vain työmarkkinatuen ja peruspäivärahan osuus, ei yleistukea. Asiakkaiden ei tarvitse huolestua tästä, Kelan työttömyysetuuksien ratkaisukeskuksen päällikkö Sarita Alarotu sanoo.
Yleistuen määrä on sama kuin työmarkkinatuen ja peruspäivärahan
Ensimmäiset yleistuen maksuerät on maksettu asiakkaille 6. toukokuuta. Yleistuen perusmäärä on sama kuin aiemmin työmarkkinatuen ja peruspäivärahan eli 37,21 euroa päivässä (noin 800 euroa kuukaudessa).
Yleistuessa on kuitenkin tarveharkinta, joka voi vaikuttaa tuen määrään, jos hakijalla on muita kuin palkkatuloja. Tarveharkinta tarkoittaa, että yleistukeen vaikuttavat pääomatulot ja muut kuin palkkatulot, kuten omaishoidon tuki, osingot tai vuokratulot.
Yleistuki on Kelan uusi työttömyystuki, joka on korvannut peruspäivärahan ja työmarkkinatuen. Yleistukea maksetaan työttömille, joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan tai joiden ansiopäivärahakausi on päättynyt. Yleistukea saa noin 240 000 työtöntä.
Lisätietoa
Yhteyshenkilöt
Sarita Alaroturatkaisukeskuksen päällikköKela
Puh:020 635 6041sarita.alarotu@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Märklig svenska på FPA:s webbplats? Det beror på6.11.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Använder du webbläsarens automatiska översättning när du söker information på svenska på FPA:s webbplats? I så fall hittar du antagligen märkliga termer. Läs vidare om du vill veta var du hittar den officiella sajten på svenska.
Ny blankett gör det lättare för FPA att utreda kundens bostadssökning5.11.2026 10:30:00 EET | Pressmeddelande
Folkpensionsanstalten (FPA) har tagit i bruk en ny blankett i början av november. Med hjälp av denna blankett kan boenderådgivare sammanställa uppgifter om utkomststödskunders bostadssökning när FPA har uppmanat kunden att söka en förmånligare bostad. Boenderådgivaren fyller alltid i blanketten tillsammans med kunden och kunden lämnar sedan in den ifyllda blanketten till FPA.
Uusi lomake helpottaa asiakkaan asunnonhaun selvittämistä Kelalle5.11.2026 10:30:00 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Kela on ottanut marraskuun alussa käyttöön uuden lomakkeen, johon asumisneuvoja voi koota toimeentulotukiasiakkaan asunnonhakuun liittyvät tiedot silloin, kun Kela on ohjannut asiakasta etsimään edullisempaa asuntoa. Lomakkeen täyttää aina asumisneuvoja yhdessä asiakkaan kanssa, ja asiakas toimittaa valmiin lomakkeen Kelaan.
Ny avtalsperiod för FPA-taxi börjar den 1 januari 2027 – konkurrensutsättning och samordning av resor sparar tiotals miljoner euro5.11.2026 06:00:00 EET | Pressmeddelande
Den nya avtalsperioden för FPA-taxi börjar den 1 januari 2027. Samtidigt byts alla beställningsnummer för FPA-taxi ut. Konkurrensutsättningen och samordningen av resor väntas ge betydande besparingar i de totala kostnaderna för FPA-taxi. FPA kommer också att följa upp hur tjänsten fungerar mer systematiskt än tidigare.
Kela-taksien uusi sopimuskausi alkaa 1.1.2027 – kilpailutus ja matkojen yhdistely säästävät kymmeniä miljoonia euroja5.11.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Kela-taksien uusi sopimuskausi alkaa 1.1.2027, jolloin kaikki alueelliset taksien tilausnumerot vaihtuvat. Kilpailutuksen ja matkojen yhdistelyn odotetaan tuovan merkittäviä säästöjä Kela-taksien kokonaiskustannuksiin. Kela myös seuraa palvelun toimivuutta jatkossa entistä tiiviimmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme