Mihin katosi kaksi kolmasosaa hankintalain todellisista kustannuksista?

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) esittelemissä vaikutusarvioissa hankintalain kertaluonteisiksi muutoskustannuksiksi arvioidaan noin 410 miljoonaa euroa. Tämä luku huomioi vain kunnille koituvat kustannukset. Hyvinvointialueet puolestaan ovat arvioineet omien kustannustensa nousevan satoihin miljooniin euroihin.

Näiden lisäksi valmistelussa ei käytännössä ole huomioitu lain aiheuttamia inhouse-yhtiöiden laajoja yhtiö- ja sopimusjärjestelyjä. Kyse on kymmenistä tuhansista hankintasopimuksista, kymmenistä omistusjärjestelyistä, hallinnollisista muutoksista ja uudelleenorganisoinneista, joiden kustannukset kohdistuvat lopulta samoille omistajille eli kunnille ja hyvinvointialueille.

Vähintään kaksi kolmasosaa uudistuksen todellisista kustannuksista on näin jäänyt vaikutusarvioiden ulkopuolelle.

Tästä huolimatta lain takaisinmaksuajaksi arvioidaan edelleen noin 8–14 vuotta. Jos kuitenkin ministeriön omissa laskelmissa on huomioitu vain noin kolmasosa todellisista kustannuksista, myös takaisinmaksuaika venyy vastaavasti vähintään kolminkertaiseksi.

Se tarkoittaisi käytännössä noin 24–42 vuoden takaisinmaksuaikaa, edellyttäen, että kaikki arvioidut säästöt toteutuisivat täysimääräisinä. Sekään ei ole varmaa.

Valtiovarainministeriön tapaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) on omissa lakilausunnoissaan suhtautunut erittäin varauksellisesti siihen, syntyykö esityksestä käytännössä lainkaan arvioituja säästöjä – saati, että hankintoja siirtyisi juurikaan lisää markkinaan. Myös valmistelun aikana on tuotu esiin, että säästöpotentiaali riippuu poikkeuksellisen monista epävarmoista oletuksista ja markkinatilanteista.

Kustos pitää erittäin ongelmallisena sitä, että julkisessa keskustelussa puhutaan edelleen lähes yksinomaan kuntien välittömistä kustannuksista, jolloin hyvinvointialueiden kustannukset ja in-house-yhtiöiden uudelleenjärjestelyjen vaikutukset jäävät huomioimatta.

Koko hankintalakimuutoksen taloudellinen perustelu rakentuu näin vaikutusarvioihin, joissa merkittävä osa todellisista kustannuksista puuttuu.

Kustos kysyykin, miksi näin keskeisiä kustannuksia ei ole sisällytetty kokonaisarvioon, vaikka niiden olemassaolo on valmistelijoiden tiedossa.

Julkisen talouden vaikeassa tilanteessa olisi perusteltua vaatia, että näin mittava uudistus arvioitaisiin kokonaiskustannuksineen avoimesti ja realistisesti ennen lopullisia päätöksiä.