Uusi rakentamislaki epäonnistui helpottamaan rakentamista – kuntien rakennusvalvonnat pulassa
1.6.2026 13:14:18 EEST | Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund | Tiedote
Rakentamislain voimaantulo 1.1.2025 on muuttanut kuntien rakennusvalvonnan työtä aiempaa vaativammaksi, vaikka uudistuksen tavoitteena oli sujuvoittaa rakentamista.
Kuntaliitto julkisti 1.6.2026 selvityksen rakennusvalvonnan nykytilasta ja uuden lainsäädännön vaikutuksista kuntien rakennusvalvontatyöhön. Selvityksen pohjana on kysely, johon saatiin vastauksia 253 kunnasta eli 87 prosentista Manner-Suomen kunnista.
Kuntien rakennusvalvontaviranomaisten vastauksista selviää, että uudistus on lisännyt epäselvyyttä, osaamispaineita, kustannuksia ja hallinnollista työtä. Rakentamislaki koetaan vaikeaselkoiseksi ja tulkinnanvaraiseksi.
– Kunnille on jäänyt merkittävä vastuu muodostaa omia tulkintojaan varsin epäselvässä tilanteessa: lakiin on tehty ensimmäinen korjaussarja jo ennen sen voimaantuloa, muutoksia on tehty enemmänkin lain lyhyen voimassaolon aikana, asetuksia on puuttunut ja oikeuskäytäntö on vasta muotoutumassa. Tämä on lisännyt kuntien välisiä tulkintaeroja ja heikentänyt yhdenmukaisuutta, valottaa kehittämispäällikkö Paula Mäenpää.
Lupakynnyksen muutos on vähentänyt odotetusti pienten rakennushankkeiden lupamääriä, mutta samalla rakennusvalvonnan työ on muuttunut vaativammaksi. Neuvonnan tarve on kasvanut, lupakäsittely on muuttunut vaikeammaksi ja raskasta jälkivalvontaa on tunnistettu aiempaa enemmän.
Selvityksen mukaan rakennusvalvonnan kustannukset ovat nousseet ja maksutuotot laskeneet. Digitalisaatio on yksi uudistuksen näkyvimmistä osista, ja kustannusten nousu näkyy erityisen voimakkaasti ICT-menoissa. Myös osaamistarve on kasvanut: vastauksissa korostuvat tietomalliosaamisen ohella juridiikkaan, ilmasto- ja vähähiilisyysvaatimuksiin sekä LVI-osaamiseen liittyvät tarpeet.
Rakentamislain tuomat lisäkustannukset, digivelvoitteet ja osaamisvaatimukset tuovat haasteita suurelle määrälle kuntia. Erityisen haastava uudistus on pienille kunnille.
Kuntien huolia on kuunneltu rakennusvalvontauudistuksessa
Ympäristöministeriön valmistelema rakennusvalvontauudistus toteutunee tällä hallituskaudella muun muassa siten, että rakennuttajavalvontaa kehitetään. Vaatimusta nykyistä suuremmista rakennusvalvontayksiköistä ei olla toteuttamassa.
– Kuntien tilannekuvan perusteella nyt ei ole sellaisen rakennusvalvontauudistuksen aika, jossa määriteltäisiin rakennusvalvontojen suuruutta. Sen sijaan nykyisiä menettelyjä ja keinovalikoimaa pitäisi kehittää. On syytä selvittää tarkemmin kuntien välisiä yhteistyömahdollisuuksia, yksityisen sektorin palvelujen hyödyntämistä sekä rakennuttajavalvonnan kehittämistä. On hienoa, että näitä Kuntaliiton esittämiä ajatuksia on nyt huomioitu, Paula Mäenpää korostaa.
Rakennusvalvonnat kannattavat kevennettyjä, tapauskohtaisia yhteistoimintasopimuksia, joiden avulla toiselta kunnalta voisi saada apua yksittäisen vaativan hankkeen lupakäsittelyyn, työmaa-aikaiseen valvontaan tai erityisosaamista vaativaan arviointiin.
Vastaajat korostavat paikallistuntemuksen merkitystä. Rakennusvalvontaa ei nähdä vain teknisenä lupamenettelynä vaan paikallisena viranomaispalveluna, jossa alueen olosuhteiden, kaavoituksen, rakennuskannan, toimintatapojen ja asiakaspalvelun tuntemuksella on merkitystä.
Kuntaliiton mukaan rakennusvalvontauudistuksessa ei saa heikentää paikallista palvelua tai kunnallista itsehallintoa. Rakennusvalvonta on merkittävä osa kuntien yhdyskuntakehityksen prosessia kaavoituksesta infrastruktuurin rakentamiseen ja tontinluovutukseen sekä luvittamiseen. Paikallisesti sujuva prosessi ilman uusia rajapintoja tukee kunnan elinvoimaa ja kasvua.
– Rakennusvalvonnat kaipaavat nyt sääntelyn selkeyttämistä, valtakunnallisesti yhtenäisempää ohjeistusta, realistisempaa suhtautumista kuntien erilaisiin valmiuksiin sekä sellaisten yhteistyömallien vahvistamista, jotka tukevat sekä osaamista että paikallista toimivuutta, Mäenpää summaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kehittämispäällikkö Paula Mäenpää, 050 472 2053, paula.maenpaa@kuntaliitto.fi
Asiantuntija Sofia Bagge, 050 523 5207, sofia.bagge@kuntaliitto.fi
Liitteet
Linkit
Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään. Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kommunförbundet flyttar från Kommunernas hus till Fabiansgatan år 202726.6.2026 11:21:19 EEST | Pressmeddelande
Kommunförbundet lämnar det anrika Kommunernas hus bakom sig för gott och flyttar sina lokaler till Helsingfors centrum till adressen Fabiansgatan 21 (Unionsgatan 20–22). Till samma lokaler flyttar även KL-Kustannus Oy och FCG Koulutus ja konsultointi under 2027.
Kuntaliitto muuttaa Kuntatalolta Fabianinkadulle vuonna 202726.6.2026 11:15:00 EEST | Tiedote
Kuntaliitto jättää perinteikkään Kuntatalon pysyvästi taakseen ja muuttaa toimitilansa Helsingin keskustaan osoitteeseen Fabianinkatu 21 (Unioninkatu 20-22). Samoihin toimitiloihin muuttavat vuoden 2027 aikana myös KL-Kustannus sekä FCG:n Koulutus ja konsultointi -liiketoiminnat.
Utredning: När avstånden växer rör sig tjänsterna – kommunerna utvecklar nya sätt att nå invånarna26.6.2026 00:01:00 EEST | Pressmeddelande
En utredning som Kommunförbundet har gjort visar att mobila tjänster i många kommuner har blivit ett etablerat sätt att svara på långa avstånd, en åldrande befolkning och minskad kollektivtrafik. Det blir allt vanligare att med bokbussar, seniorbilar, rullande servicepunkter, mobila ungdomslokaler och många andra uppfinningsrika metoder ta tjänster till platser där folk lever sina liv.
Selvitys: Kun välimatkat kasvavat, palvelut liikkuvat – kunnat kehittävät uusia tapoja tavoittaa asukkaat26.6.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Kuntaliiton selvitys osoittaa, että liikkuvat palvelut ovat yhä tärkeämpi osa kuntien toimintatapaa turvata hyvinvointia ja palveluiden saavutettavuutta pitkien välimatkojen Suomessa. Kirjastoautot, senioripakut, yhteisöbussit, liikkuvat nuorisotilat ja monet muut kekseliäät keinot tuovat palveluja yhä useammin sinne, missä ihmiset arkeaan elävät. – Monessa kunnassa liikkuvien palveluiden tavoitteena ei ole vain palvelun tarjoaminen, vaan myös yksinäisyyden vähentäminen, yhteisöllisyyden vahvistaminen ja uusien kohtaamisten mahdollistaminen, Kuntaliiton hyvinvointiasioiden johtaja Maria Salenius kertoo.
Hälften av kommunerna har problem med tomma social- och hälsovårdsfastigheter24.6.2026 08:58:52 EEST | Pressmeddelande
Tomma social- och hälsovårdsfastigheter orsakar ekonomiska utmaningar för 48 procent av kommunerna, visar en utredning som gjorts vid Kommunförbundet. En femtedel av de tillfrågade uppgav att tomma fastigheter medför betydande ekonomiska utmaningar. Kommunförbundet genomförde en enkät i kommunerna på fastlandet om situationen för de kommunägda social- och hälsovårdsfastigheterna. Enkäten besvarades av 157 kommuner.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme