Lupa- ja valvontavirasto

Ruohonleikkuri voi viedä nuorelta varpaat

10.6.2026 07:52:48 EEST | Lupa- ja valvontavirasto | Tiedote

Jaa

Erilaisilla koneilla tehtävissä kiinteistönhoitotöissä on sattunut vakavia työtapaturmia. Kesäisin työtapaturmat ovat liittyneet erityisesti viher- ja puistoalueiden hoitoon. Tapaturmissa on käytetty käsin ohjattavia tai päältä ajettavia työkoneita apulaitteineen.

Työturvallisuuslain noudattamista valvova työsuojeluviranomainen muistuttaa, että työnantajan tulee suunnitella ja ohjeistaa työn turvallinen suorittaminen sekä valvoa riittävästi työn tekemistä ja työmenetelmiä. Havaittuihin puutteisiin ja vääriin työmenetelmiin tulee puuttua välittömästi.

Työantaja on vastuussa siitä, että työntekijöillä on käytettävissä tarpeelliset henkilökohtaiset suojavälineet sekä muu tarvittava suojavaatetus tai -varustus – ja siitä, että työtekijät myös käyttävät niitä.

Työssä saa käyttää vain sellaisia koneita ja työvälineitä, jotka ovat niitä koskevien vaatimusten mukaisia sekä sopivia kyseiseen työhön.

Huomioi erityisesti nuoret työntekijät

Työnantajan tulee huomioida erityisesti nuoret työntekijät, joiden osalta tietyt työt on katsottu vaarallisiksi. Nuorten kohdalla on erityisen tärkeää ohjeistaa toiminta häiriö- ja poikkeustilanteissa. Nuori työntekijä on kunkin työvaiheen tai työmenetelmän omaksumisen ajaksi sijoitettava työskentelemään kokeneen ja ammattitaitoisen henkilön opastuksen ja silmälläpidon alaisena.

Nuoren tekemästä vaarallisesta työstä on tehtävä ilmoitus työsuojeluviranomaiselle. Lakia nuorista työntekijöistä sovelletaan työhön, jota alle 18-vuotias henkilö tekee työ- tai virkasuhteessa.

Torju tapaturmat ennakolta

Keskeistä tapaturmien torjunnassa on ennaltaehkäisy. Työvälineiden vaarat pitää tunnistaa ja niiden terveydellinen merkitys tulee arvioida. Arviointi pitää tehdä järjestelmällisesti ja kattavasti siten, että siinä huomioidaan myös kaikki ennakoitavissa olevat poikkeus-, häiriö- ja erityistilanteet. Töitä saa tehdä vain kyseisen työvälineen käyttöön riittävän osaava ja perehdytystä saanut työntekijä.

Vakavia jopa kuolemaan johtaneita tapaturmia on aiheutunut esimerkiksi seuraavissa kiinteistöhuollon töissä:

  • Ruohon leikkaaminen päältäajettavalla ruohonleikkurilla: leikkuri on kaatunut työntekijän päälle.
  • Ruohon leikkaaminen työnnettävällä ruohonleikkurilla: liikkuvat terät ovat aiheuttaneet vammoja konetta puhdistettaessa sekä kun konetta on käytetty rinteessä tai muussa hankalassa maastossa.
  • Kävelytien hiekoittaminen ajoneuvoon kiinnitettävällä hiekoitinlaitteella: työntekijä on takertunut laitteen pyöriviin osiin.
  • Työskentely pensasleikkurilla: työntekijän sormet ovat joutuneet liikkuvien terien väliin.
  • Työskentely moottorisahalla: takapotku sekä sahattavan kohteen yllättävät liikkeet ja vapautuvat jännitykset ovat aiheuttaneet vammoja.
  • Työskentely raivaussahalla: laite on singonnut kiviä työntekijää kohti vahingoittaen häntä.

Työssä pitää muistaa mm. seuraavat asiat:

  • Henkilönsuojamia on käytettävä oikein.
  • Työvälineiden valmistajien antamia ohjeita on noudatettava.
  • Työvälineiden suojia ja suojalaitteita ei saa poistaa tai ohittaa työn helpottamiseksi.
  • Erilaisten häiriötilanteiden selvittäminen tulee perehdyttää ja ohjeistaa riittävästi.
  • Tarvittaessa tulee laatia kirjalliset ohjeet, josta työntekijä voi myöhemminkin kerrata ja tarkistaa annetun ohjeistuksen.
  • Annetun ohjeistuksen tulee perustua tehtyyn työn vaarojen selvitykseen ja arviointiin.

Yhteyshenkilöt

Ylitarkastaja Piia Koskinen, p. 029 5255217, etunimi.sukunimi[at]avi.fi
Lupa- ja valvontavirasto, työsuojeluosasto

Tietoja julkaisijasta

Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

Tyosuojelu.fi Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lupa- ja valvontavirasto

Virallinen uimakausi alkaa kesäkuussa – Suurin osa yleisistä uimarannoista laatuluokitukseltaan erinomaisia8.6.2026 12:41:00 EEST | Tiedote

Virallinen uimakausi alkaa eri puolilla Suomea eri aikaan, samalla käynnistyy yleisten uimarantojen vedenlaadun valvonta. Suomessa on yhteensä 292 yleistä uimarantaa kesällä 2026. Luku ei sisällä Ahvenanmaata. Suurin osa Suomen yleisistä uimarannoista on laatuluokitukseltaan erinomaisia. Viime vuoteen verrattuna uimarantojen määrässä on tapahtunut pieniä muutoksia. Lupa- ja valvontavirasto ohjaa ja valvoo kuntia, jotka vastaavat uimavesivalvonnasta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye