KOVA ry

Tiedote: Anna-Kaisa Urpelainen KOVA ry:n viestintäasiantuntijaksi

10.6.2026 15:46:05 EEST | KOVA ry | Tiedote

Jaa

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n viestintäasiantuntijaksi on valittu medianomi (AMK) Anna-Kaisa Urpelainen. 

Urpelainen toimii viestintäasiantuntija Katriina Liuksen määräaikaisena vanhempainvapaasijaisena. Urpelainen aloitti tehtävässään 10. kesäkuuta 2026.

Urpelainen on työskennellyt aiemmin taloustoimittajana Talouselämässä ja Kauppalehdessä sekä ulkomaantoimittajana Ilta-Sanomissa.

Anna-Kaisa Urpelaisen tehtäviin KOVAn viestintäasiantuntijana kuuluvat muun muassa KOVAn sisäinen ja ulkoinen viestintä, mediasuhteet, viestinnän suunnittelu ja kehittäminen sekä KOVAn koulutusten toteuttaminen.

- On hienoa päästä osallistumaan yhteiskunnallisesti tärkeää työtä tekevän yhdistyksen toimintaan. Koen KOVAn tehtävän itselleni merkitykselliseksi, mikä on hyvä motivaattori tulevissa työtehtävissäni, kertoo Anna-Kaisa Urpelainen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. KOVAn jäsenet omistavat normaaleja vuokra-asuntoja, erityisryhmien vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja.

KOVAlla on 140 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä lähes 350 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, joissa asuu yli 500 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat noin 150 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat noin 85 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoista, noin 70 prosenttia kaikista rajoituksenalaista valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoista ja noin 85 prosenttia asumisoikeusasunnoista Suomessa.

KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta KOVA ry

KOVA: Suomen kohtuuhintaiset asuntotoimijat ovat Pohjoismaiden varautuneimpia30.4.2026 05:30:00 EEST | Tiedote

Suomen kohtuuhintaisen asumisen toimijat ovat Pohjoismaiden parhaiten varautuneita erilaisiin kriiseihin. Syksyllä 2025 toteutettu pohjoismainen varautumiskysely osoittaa, että Suomen valmiuden taso on muita Pohjoismaita korkeampi, ja Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n jäsenet toimivat vertailukohtana Pohjoismaiden kohtuuhintaiselle asuntosektorille. Suomessa kohtuuhintainen asuminen on kiinteä osa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta, mutta kehittämistyötä tarvitaan edelleen erityisesti valmiussuunnitelmien laadinnassa ja asukasviestinnässä.

KOVA: Kohtuuhintainen asuminen ei ole vapaarahoitteisen asumisen alhon syynä24.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

Tänään 24.4.2026 kevätkokoukseensa kokoontuneet Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n jäsenet kommentoivat viime aikoina käytyä asuntopoliittista keskustelua toteamalla, että kohtuuhintainen asuminen ei ole vapaarahoitteisen asumisen alhon syytä. Osa keskustelijoista on katsonut, että vapaarahoitteisen asuntokannan ongelmat, erityisesti tavanomaista matalammat käyttöasteet, vapaarahoitteisen asuntojen ylitarjonta, asuntojen hintojen lasku ja uuden asuntotuotannon vähäisyys johtuisivat kohtuuhintaisesta asumisesta ja asuntotuotannosta. Väitteet ovat vailla todellisuuspohjaa ja vaikuttavat populistisilta heitoilta, joilla syyllistä pyritään löytämään muualta kuin omasta toiminnasta.

KOVA esittää hallitukselle kasvutoimia kehysriiheen – tavoitteena uudis- ja korjausrakentamisen kasvu20.4.2026 09:57:17 EEST | Tiedote

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry ehdottaa kohtuuhintaisen asuntotuotannon lisäämistä sekä korjausrakentamisen tukemista pääministeri Petteri Orpon hallituksen kehysriiheen 21.-22.4.2026. Hallitus päättää kehysriihessä myös toivottavasti kasvutoimista talouden vauhdittamiseksi. KOVAn molemmat ehdotukset tarjoaisivat lisää töitä rakennusalalle sekä vauhdittaisivat kohtuuhintaista asuntotuotantoa ja tukisivat vihreää siirtymää kiinteistöalalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye