Työn ja talouden tutkimus LABORE

Ennustearvio: Taloudessa kasvun oraita

11.6.2026 15:55:24 EEST | Työn ja talouden tutkimus LABORE | Tiedote

Jaa

Työn ja talouden tutkimus LABORE julkisti kevään talousennusteensa huhtikuun 2. päivänä. Sen mukaan talous kasvaa kuluvana vuonna 0,9 prosenttia ja kiihtyy ensi vuonna 1,2 prosenttiin. Kuluvan vuoden ennusteen toteutumista tukevat alkuvuoden myönteiset kasvuluvut. Tulevan vuoden ennuste on edelleen uskottava, jos vienti ja kotimainen kysyntä vahvistuvat loppuvuonna. Ennustearvio on jälkitarkastelu Laboren viimeisimmästä talousennusteesta noin kolme kuukautta sen julkaisun jälkeen. Ennustetta verrataan viimeisimpiin kansantalouden neljännesvuositietoihin.

KUva: Getty Images.

Suomen talous kasvoi lupaavasti vuodenvaihteen molemmin puolin. Kasvua kertyi vuoden 2025 viimeisellä neljänneksellä 0,3 prosenttia ja vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä 0,9 prosenttia edellisneljännekseen verrattuna. Useimmat päätoimialat kasvoivat alkuvuonna julkisia palveluita lukuun ottamatta. Erityisesti yksityiset palvelualat kasvoivat, mikä näkyi myös yksityisen kulutuksen vahvistumisena.

Ulkomaankaupan kehitys viittaa selkeään käänteeseen, sillä tavaravienti ja -tuonti ovat olleet tasaisessa kasvussa alkuvuoden aikana. Alkuvuoden vahvoja investointilukuja selittivät kuitenkin puolustusvoimien hävittäjähankinnat, jotka kirjautuvat myös tuonniksi. Tästä syystä bkt-kasvu antaa alkuvuoden talouskehityksestä hieman todellisuutta optimistisemman kuvan.

Yksityisen kysynnän kasvun jatkuminen riippuu työmarkkinatilanteesta ja korkoympäristöstä. Työttömyys on jatkanut nousuaan, ja tammi-huhtikuussa työttömien määrä nousi keskimäärin yli 300 tuhanteen. Inflaatio on kehittynyt kevään ennusteen suuntaisesti, ja energian kallistuminen on kiihdyttänyt kokonaisinflaatiota. Rahapolitiikan kannalta tilanne on hankala, sillä keskuspankin työkalut ovat tylpät tarjontahäiriöiden aiheuttaman inflaation edessä. Kiristyvä rahapolitiikka nakertaa kuitenkin talouskasvua suurella todennäköisyydellä.

Suomen talous on saanut alkuvuodesta kaivattua vetoapua viennistä, yksityisestä kulutuksesta ja palvelualoilta. Kasvuluvut ovat lupaavia, mutta niitä ei pidä tulkita liian vahvaksi todisteeksi pysyvästä käänteestä. Osa kasvusta liittyy tilapäisiin tekijöihin, ja työmarkkinoiden heikkous jarruttaa yhä kotitalouksien kulutusaikeita, 

toteaa ennustepäällikkö Juho Koistinen.

Kasvun jatkuminen edellyttää viennin ja kotitalouksien luottamuksen vahvistumista.

Suomella on nyt mahdollisuus päästä euroalueen ja Ruotsin kasvuvauhtiin, mikä olisi hyvä saavutus viime vuosien vaisun kehityksen jälkeen. Kansainvälisen talouden epävarmuus, korkojen nousu ja energiamarkkinoiden häiriöt voivat silti nopeasti syödä alkuvuoden etumatkaa,

Koistinen jatkaa.

Laboren kevään ennustearvio.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Labore eli Työn ja talouden tutkimus LABORE (ent. Palkansaajien tutkimuslaitos) on vuonna 1971 perustettu itsenäinen tutkimuslaitos, jossa keskitytään yhteiskunnallisesti merkittävään ja tieteen kansainväliset laatukriteerit täyttävään soveltavaan taloustieteelliseen tutkimukseen. Tutkimuksen painopistealueisiin kuuluvat työn taloustiede, julkistaloustiede sekä makrotaloustiede ja toimialan taloustiede. Lisäksi teemme suhdanne-ennusteita ja toimialakatsauksia sekä julkaisemme Talous & Yhteiskunta -lehteä ja podcasteja.

Vahvuuksiamme ovat tutkijoiden korkea tieteellinen osaaminen sekä tiivis yhteistyö kotimaisten ja ulkomaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Tutkijoillamme on tärkeä asiantuntijarooli eri yhteyksissä ja he osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Labore (punainen tekstilogo)

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työn ja talouden tutkimus LABORE

On arvovalinta pitää toinen silmä kiinni11.6.2026 09:57:45 EEST | Blogi

Koulutuspoliittisessa keskustelussa vaaditaan aiheellisesti arvojen ja taustaoletusten tekemistä näkyviksi. Sama vaatimus koskee kuitenkin myös päätöstä olla tuottamatta vertailukelpoista tietoa koulutuksen vaikutuksista. Kuvailevaa ja laadullista tietoa tarvitaan, mutta se ei yksin kerro, mikä toimii, miksi ja millä kustannuksilla. Mittaaminen on arvovalinta – mutta niin on myös toisen silmän pitäminen kiinni.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye