SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto: Seksuaalisten deepfake-väärennösten valmistaminen on kriminalisoitava

14.6.2026 09:51:45 EEST | SDP | Tiedote

Jaa

Seksuaaliset deepfake-väärennökset ovat nopeasti kasvava digitaalisen seksuaaliväkivallan muoto, joka kohdistuu erityisesti naisiin ja tyttöihin. Kyse ei ole vain yksittäisistä kuvista tai teknologisesta ilmiöstä, vaan vakavista itsemääräämisoikeuden loukkauksista, häirinnästä, kontrollista ja uusista väkivallan muodoista.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Pinja Perholehto vaatii, että Suomen lainsäädäntöä päivitetään vastaamaan teknologian kehitystä siten, että myös suostumuksettomien seksuaalisten deepfake-väärennösten valmistaminen tehdään rangaistavaksi.

– Digitaalinen väkivalta ei ole mikään sivujuonne tai marginaalinen ilmiö. Se on osa tämän päivän naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Lainsäädäntö ei saa jäädä teknologian kehityksen jälkeen, Perholehto sanoo.

Tällä hetkellä rikoslaissa rangaistavaa on oikeaa henkilöä esittävien suostumuksettomien seksuaalisten syväväärennösten levittäminen. Sen sijaan materiaalin valmistaminen tai hallussapito ei ole rangaistavaa.

Oikeusministeriön julkaisemassa EU:n naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumista koskevan direktiivin täytäntöönpanoa käsittelevässä työryhmämietinnössä todetaan, että direktiivi edellyttää kriminalisointia silloin, kun materiaalia levitetään tieto- ja viestintäteknologian avulla. Pelkkä materiaalin valmistaminen ei kuitenkaan kuulu direktiivin vähimmäisvaatimusten piiriin.

– Direktiivi asettaa jäsenmaille vähimmäistason. Mikään ei estä Suomea säätämästä kansallisesti vahvempaa suojaa. Meillä on jo nykyisinkin useita rikossäännöksiä, jotka tarjoavat laajempaa suojaa kuin EU edellyttää, Perholehto korostaa.

– Esimerkiksi laitonta uhkausta koskeva kansallinen sääntely on Suomessa direktiiviä kattavampi. Samalla tavalla voisimme säätää myös näiden deepfake-väärennösten valmistamisen rangaistavaksi. Kyse on myös poliittisesta tahdosta, Perholehto painottaa.

Perholehto nostaa esiin pääministeri Petteri Orpon torstain kyselytunnilla antaman lupauksen siitä, että kaikki mahdolliset keinot ilmiön torjumiseksi otetaan käyttöön.

– Pääministeri Orpo sanoi eduskunnan kyselytunnilla, että ”joka ainut keino”, jolla tätä vastenmielistä ilmiötä voidaan torjua, otetaan käyttöön. Pidän tätä arvokkaana ja tervetulleena viestinä, Perholehto sanoo.

– Orpon puheiden perusteella voidaan tulkita, että asian suhteen vallitsee yhteinen tahtotila yli hallitus-oppositiorajojen. Jos todella olemme yhtä mieltä siitä, että kaikki mahdollinen tehdään, on tämän koskettava myös verkkovälitteistä väkivaltaa ja kontrollia, Perholehto alleviivaa.

Perholehdon mukaan lainsäädännön tulee tunnistaa myös se, että digitaalinen väkivalta muuttuu jatkuvasti teknologian mukana.

– Uhrille vahinko syntyy usein jo siinä vaiheessa, kun hänen kasvoillaan tuotettua seksuaalista materiaalia valmistetaan ilman suostumusta. Teknologian mahdollistama väkivalta ei odota lainsäätäjää, eikä lainsäätäjänkään pidä jäädä odottamaan, Perholehto sanoo.

– Kysynkin pääministeriltä: kun hallitus on luvannut tehdä kaiken mahdollisen tämän ilmiön torjumiseksi, tulkitsemmeko oikein, että myös seksuaalisten deepfake-väärennösten valmistamisen rangaistavuudelle löytyy yhteinen tahtotila? Perholehto päättää.

Yhteyshenkilöt

SDP

Siltasaarenkatu 18-20 C

00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)

https://www.sdp.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n Näkkäläjärvi: Kokoomus puhuu järjestöjen arvostuksesta, mutta vie niiltä toimintaedellytykset12.9.2026 16:54:19 EEST | Tiedote

Kokoomuslaiset Paula Risikko ja Karoliina Partanen ovat närkästyneet tänään, kun SDP:n 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar kertoi suoraan mitä Orpon-Purran hallituksen politiikka on aiheuttanut tärkeää työtä tekeville suomalaisille järjestöille. Risikko puhuu kauniisti järjestöjen toiminnan vaikuttavuudesta ja Partanen järjestöjen tekemästä konkreettisesta työstä. – Tällaiset puheet ovat pahimmanlaatuista hurskastelua, kun todellisuudessa hallitus on vaalikauden aikana vienyt sote-järjestöjen rahoituksesta puolet pois, minkä seurauksena esimerkiksi Kehitysvammaliiton toiminta uhkaa loppua kokonaan. Kokoomuslaisten mainostama vaikuttavuustyö tarkoittaa arkitodellisuudessa vähemmän apua ihmisille, jotka sitä todella tarvitsisivat, SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi puuskahtaa. Orpon-Purran hallituksen leikkaukset johtavat Hyvinvointiala Halin ja SOSTE:n kyselyn mukaan siihen, että 80 % sosiaali- ja terveysalan järjestöistä joutuvat lopettamaan jonkin toimintamuodon tai toiminnon, 7

Lindtman ja Näkkäläjärvi seuraamaan Ruotsin vaaleja Tukholmaan 13.9.202611.9.2026 08:54:28 EEST | Tiedote

Ruotsissa järjestetään kunnallis-, alue- ja valtiopäivävaalit sunnuntaina 13.9.2026. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi matkustavat Tukholmaan seuraamaan Ruotsin vaaleja sekä tapaamaan pohjoismaisia kollegoitaan. Vierailu on osa puolueiden säännöllistä pohjoismaista yhteistyötä. Puoluesihteeri Näkkäläjärvi osallistuu lauantaina 12. syyskuuta myös Tanskan sosialidemokraattien puoluekokoukseen Aalborgissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye