SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto: Haluaako hallitus seuraavaksi hiljentää järjestöjen kriittiset äänet yhteiskunnassa?

15.6.2026 14:18:20 EEST | SDP | Tiedote

Jaa

SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Pinja Perholehto vaatii hallitukselta välitöntä selvennystä STEA:n uusiin avustuskriteereihin liittyen.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen arvosteli julkisesti viestipalvelu X:ssä sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin STEA-hakukriteerejä koskevaa päätöstä ja totesi, ettei linjausta ole käsitelty yhdessä hallituksessa eikä sitä voida hyväksyä sellaisenaan. STEA:n julkaisemien uusien kriteerien mukaan jatkoavustuksia ei vuonna 2027 myönnettäisi järjestöille, joiden toiminta on keskittynyt yhteiskunnalliseen vaikuttamis- tai neuvontatyöhön.

– Mikäli linjaukset uusista kriteereistä pitävät paikkaansa, herää vakava huoli siitä, onko hallitus vaientamassa järjestöjen ääntä poliittisin perustein samaan aikaan, kun niiden rahoitusta on jo leikattu voimakkaasti, Perholehto sanoo.

– Tämän lisäksi järjestöjen, niiden työntekijöiden ja asiakkaiden näkökulmasta on täysin kohtuutonta, että hallituksen sisältä tuleva viestintä on näin ristiriitaista. Hallituksen on syytä päättää, tehdäänkö politiikkaa valtioneuvostossa vai X:ssä. Järjestöjen tulevaisuus ei voi riippua ministereiden someväittelystä, Perholehto sanoo.

– Hallituksen linja on levällään kuin Jokisen eväät. Hallituksen on nyt kerrottava selkeällä suomenkielellä kansalaisille, onko sen tavoitteena vaientaa järjestökentän kriittiset äänet ja ovatko julkaistut kriteerit hallituksen yhteinen linja vai eivät, Perholehto vaatii.

– Järjestöt tekevät korvaamatonta työtä ihmisten hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden eteen. Niillä on myös oikeus nostaa esiin epäkohtia ja vaatia muutoksia. Hallituksen on lopetettava ristiriitaiset viestit ja X-viestipalvelun kautta kansalaisille kommunikointi ja kerrottava selvästi, mikä sen kanta on, Perholehto summaa.

Yhteyshenkilöt

SDP

Siltasaarenkatu 18-20 C

00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)

https://www.sdp.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n Näkkäläjärvi: Vaalirahoituksen avoimuutta on lisättävä ja vaalirahoitusta koskevaa lainsäädäntöä on uudistettava22.7.2026 13:10:14 EEST | Tiedote

Viime viikkoina on käyty tärkeää keskustelua vaalirahoituksesta ja sen merkityksestä yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Ilman sitä, että Suomessa osa vaalirahoituksesta on julkista, tätä tärkeää yhteiskunnallista keskustelua ei olisi voitu käydä. Valitettavasti vaalirahoitus on julkista vain ilmoitusvelvollisten ehdokkaiden osalta ja Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan eduskuntavaaleissa 2023 jopa 56 % tukisuorituksista jäi hämärän peittoon. Johtopäätös tästä on selkeä. Vaalirahoituksen avoimuutta on lisättävä merkittävästi. Onko Orpon hallitus valmis siihen vai tyydytäänkö nykytilaan, jossa vaalirahoituksesta valtaosa jää piiloon? SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi kysyy.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye