Vihreiden Hopsu ja Holopainen: Kokoomus hivuttaa korkeakoulutukseen maksullisuutta
17.6.2026 11:34:24 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Opetus- ja kulttuuriministeriö esittää korkeakoulutettujen määrän kasvattamista 60 prosenttiin ikäluokasta sekä ammattikorkeakoulujen tutkintonimikkeiden uudistamista. Vihreiden kansanedustajat Inka Hopsu sekä Mari Holopainen korostavat tutkintojen laadun merkitystä, maksutonta koulutusta sekä opiskelijoiden toimeentuloa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön uusissa korkeakoulutuksen ja tutkimuksen tavoitteissa 2040-luvulle esitetään korkeakoulutettujen määrän kasvattamista 60 prosenttiin ikäluokasta.
– Suomi on jäänyt pahasti OECD-verrokeistaan jälkeen korkeakoulutettujen määrässä mitattuna. Tavoite korkeakoulututkinnosta 60 prosentille ikäluokasta on erittäin kannatettava, mutta pelkän määrän tarkastelun rinnalla huomiota pitää kiinnittää myös laatuun ja korkeakoulujen resursseihin. Suomalaisten korkeakoulujen pitää pärjätä myös kansainvälisessä kilpailussa, vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu toteaa.
Uusissa tavoitteissa luvataan, että yhteiskunta antaa jokaiselle suomalaiselle lupauksen maksuttomasta korkeakoulututkinnosta.
– Tiedeministeripuolue kokoomuksen uudessa tavoiteohjelmassa on tavoitteena maksut toisen samantasoisen korkeakoulututkinnon suorittamiseen. Kokoomuslaisen ministerin valmistelema OKM:n tuore visio jättää nyt oven auki lukukausimaksujen käyttöönotolle toisen tutkinnon kohdalla. Tämä on niin iso periaatteellinen kysymys, että asiasta pitäisi käydä avointa julkista keskustelua. Vihreiden mielestä korkeakoulutuksen tulee säilyä maksuttomana, vihreiden kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Mari Holopainen korostaa.
Hopsu osallistui OKM:n tavoitteita käsitelleeseen parlamentaariseen seurantaryhmään, jossa hän piti esillä muun muassa korkeakoulujen perusrahoituksen merkitystä.
– Yliopistojen ja etenkin ammattikorkeakoulujen opiskelijakohtainen rahoitus on 2000-luvulla huolestuttavasti heikentynyt. Kun korkeakoulujen aloituspaikkoja lisätään, tulisi rahoituksen lisääntyä samassa suhteessa. Vihreät on esittänyt korkeakoulujen rahoituksen vahvistamista myös pääomittamisen avulla, Hopsu sanoo.
OKM:n asettamista tavoitteista puuttuu opiskelijoiden toimeentulon korjaaminen.
– Yli puolet opiskelijoista elää köyhyysrajan alapuolella ja opiskelijoiden lainataakka on vuosi vuodelta kasvanut ennätyslukemiin. Opiskelija ei voi keskittyä täysillä opintoihinsa, jos hän ei tiedä mistä hän raapii kasaan rahan seuraavaan lounaaseen tai vuokranmaksuun, Holopainen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari HolopainenKansanedustaja
Puh:0505143452Inka HopsuVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:09 432 3054inka.hopsu@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Fatim Diarra jättää lakialoitteen älylasien käytön rajoittamisesta kouluissa13.8.2026 10:12:18 EEST | Tiedote
Älylasien nopean kehityksen seurauksena älylasien hinta on pudonnut ja käyttö yleistynyt. Älylasit voivat olla tulevina vuosina kasvava ongelma kouluissa vilpin ja salakuvaamisen vuoksi. Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra jättää lakialoitteen älylasien käytön rajoittamisesta kouluissa.
Vihreiden Hyrkkö vaatii VM:ltä ryhtiliikettä verotuksen uudistamiseen ja syyttää kokoomusta poliittisesta teatterista12.8.2026 16:10:52 EEST | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja ja vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö patistaa muita puolueita ja valtiovarainministeriötä rohkeampiin veroratkaisuihin.
Vihreiden Fatim Diarra: Ero huonosti käyttäytyvien lasten ja perussuomalaisten välillä on siinä, mitä huonosta käytöksestä seuraa12.8.2026 13:55:03 EEST | Tiedote
Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas kirjoitti alkuviikolla Facebookissa "afkaani-muslimista" ministerinä, minkä on tulkittu viittaavan Sdp:n Nasima Razmyariin. Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarran mukaan kyse ei ole yksittäistapauksesta, vaan osa perussuomalaisten toistuvaa toimintatapaa.
Vihreiden Fatim Diarra jättää lakialoitteen hylkeiden viihdemetsästyksen rajoittamiseksi Helsingin edustan ulkoluodoilla11.8.2026 13:35:11 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra jättää eduskunnan palattua istuntotauolta lakialoitteen hylkeiden metsästyksen rajoittamisesta Helsingin edustan ulkoluodoilla. Alueilla on toistuvasti havaittu viihdekäyttöön rinnastuvaa hylkeiden ampumista, jota harjoitetaan muun muassa vesijeteillä liikkuen.
Vihreiden Hanna Holopainen: Onko hallituksen suurin panostus kouluihin osoittautumassa pannukakuksi?7.8.2026 15:08:36 EEST | Tiedote
Hallitus on toteuttanut oppimisen tuen uudistuksen, jonka oli tarkoitus vahvistaa lasten ja nuorten kouluissa saamaa tukea. Nyt näyttää siltä, että jopa puolessa kunnista on vaikeuksia tarjota lasten ja nuorten tarpeiden mukaista tukea ja osassa kuntia jopa lakkautetaan erityisluokkia. Vihreiden kansanedustaja Hanna Holopainen vaatii, että hallitus ryhtyy korjaaviin toimenpiteisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme