Metsäsektorin oikeudenmukaisen kestävyysmurroksen tutkimukseen myönnettiin jatkorahoitus
22.6.2026 12:55:07 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) myönsi jälkimmäisen kauden rahoituksen kymmenelle oikeudenmukaista vihreää murrosta tutkivalle konsortiolle.

Jyväskylän yliopistossa rahoitusta sai professori Mikko Mönkkösen johtama hankekokonaisuus, jossa tutkitaan metsäsektorin oikeudenmukaista kestävyysmurrosta. Yksi hankkeista on vanhemman yliopistonlehtori Sirpa Tenhusen hanke, jossa tavoitteena on selvittää, mitkä sosiokulttuuriset tekijät ohjaavat metsänomistajien ja metsäammattilaisten näkemyksiä ja päätöksiä metsänhoidosta ja tunnistaa vipupisteitä, käytäntöjä ja paikkoja, joissa pienet muutokset voivat mahdollistaa laajamittaiset muutokset kohti kestävämpiä käytäntöjä.
JYU:n koordinoimaan kokonaisuuteen osallistuu tutkijoita myös Itä-Suomen yliopistosta ja Aalto-yliopistosta sekä Luonnonvarakeskuksesta.
- Metsät ovat tärkeä henkisen ja materiaalisen hyvinvoinnin lähde, mutta niiden sietokyky on koetuksella ilmastonmuutoksen ja luontokadon takia. Samaan aikaan metsäsektorin haaste on luoda kasvavaa taloudellista arvoa, Mönkkönen kuvailee.
Hankkeessa kehitetään yhdessä eri toimijoiden kanssa ratkaisuja metsäsektorin kestävyyshaasteisiin. Siinä hyödynnetään osallistavan ja laadullisen tutkimuksen, mallinnuksen ja laskennallisen optimoinnin menetelmiä sekä systeemianalyysiä luodessa keinoja sovittaa oikeudenmukaisella ja kestävällä tavalla yhteen luonnon monimuotoisuuden turvaamisen ja ilmastonmuutoksen hillinnän sekä taloudellisen hyvinvoinnin tavoitteita.
Oikeudenmukaista vihreää murrosta tutkivat konsortiot aloittivat toimintansa lokakuussa 2023. Nyt myönnetty jälkimmäinen rahoituskausi kestää syyskuuhun 2029 asti. Rahoitusta myönnettiin kahdessa ohjelmassa yhteensä 24,3 miljoonaa euroa, keskimäärin 2,4 miljoonaa euroa konsortiota kohti. Jyväskylän yliopistoon rahaa myönnettiin nyt yhteensä noin 1,2 miljoonaa euroa.
Lisätietoja:
Professori Mikko Mönkkönen, mikko.monkkonen@jyu.fi
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Ruutuaika ei ole lapselle aina haitaksi – yhteys parempaan tiedonkäsittelyyn nuoruudessa11.8.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistojen tutkimuksessa lapsuudesta alkaen suurempi ruutuaika oli yhteydessä parempaan tiedonkäsittelyyn nuoruudessa. Tutkijan mukaan ruutuaikaan ei tulisi suhtautua yksiselitteisesti haitallisena. Tärkeintä on löytää tasapaino liikunnan ja aktiivista ajattelua tukevan ruutuajan välillä.
Väitös: Viherpesu voi jättää pitkäaikaisen jäljen kuluttajien brändimielikuviin10.8.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
KTM Mitra Salimi tutki Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin väitöskirjassaan, miten kuluttajat ja verkkoyhteisöt reagoivat viherpesuun ja brändien vastuuttomuuteen. Tutkimuksen mukaan kuluttajat antoivat ympäristörikkomuksia vähemmän anteeksi kuin sosiaalisia rikkomuksia. Tutkimus korostaa yritysten läpinäkyvän ja näyttöön perustuvan vastuullisuusviestinnän merkitystä.
Tieteen historia avautuu Jyväskylän kansainvälisessä kesäkoulussa28.7.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän kansainvälisen kesäkoulun ohjelmaan sisältyy kaikille avoin yleisöluento, jonka aiheena on uuden fysiikan synnyn yhteydet Weimarin tasavallan kulttuurielämään. Luennoitsijana toimii professori Ismo Koponen Helsingin yliopistosta.
Tutkimus: Löyly lisää saunan kuormittavuutta – kosteus nostaa sykettä ja kehon lämpötilaa13.7.2026 09:45:00 EEST | Tiedote
Juuri julkaistu tutkimus osoittaa, että saunan ilmankosteus vaikuttaa merkittävästi elimistön kuormittumiseen lämpötilan lisäksi. Mitä kosteampi sauna on, sitä voimakkaammin syke ja kehon lämpötila nousevat.
Arvostetaanko viisautta enää? Jyväskylän Kesän keskusteluohjelma etsi vastauksia median murroksesta kasvatukseen10.7.2026 12:57:46 EEST | Tiedote
Jyväskylän Kesän vuoden 2026 keskusteluohjelma tarkasteli yhtä vanhimmista ja samalla ajankohtaisimmista ihanteista: viisautta. Viiden päivän aikana keskusteluissa kysyttiin, miltä viisaus näyttää aikana, jolloin huomiosta kilpaillaan ennennäkemättömällä voimalla, tekoäly muuttaa ajatteluamme ja yhteiskunnallinen keskustelu hakee uusia muotojaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme