Jyväskylän yliopisto

Uusiutuvan energian nopea kasvu kuormittaa luontoa – tutkijat ehdottavat tarkempaa sijainninohjausta

29.6.2026 07:05:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jaa

Suomessa nopeasti kasvanut tuuli- ja aurinkovoiman tuotanto vaikuttaa merkittävästi sekä ympäristöön että ihmisiin, osoittaa tuore Jyväskylän yliopiston Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin Wisdom Letters -julkaisusarjassa ilmestynyt vertaisarvioitu artikkeli. Vaikka yksittäisiä hankkeita tarkastellaan yksityiskohtaisesti, eivät nykyiset suunnittelu- ja arviointikäytännöt riitä niiden yhteisvaikutusten hallintaan. Politiikkasuosituksia sisältävän julkaisun ovat laatineet neljä tutkijaa Suomen ympäristökeskuksesta, Itä-Suomen yliopistosta ja Turun yliopistosta.

Nopeasti kasvanut uusiutuvan energian tuotanto tuo Suomessa vaikutuksia niin luontoon kuin ihmisiin.
Nopeasti kasvanut uusiutuvan energian tuotanto tuo Suomessa vaikutuksia niin luontoon kuin ihmisiin.

Tutkimuksen keskeinen havainto on, että hankkeiden yhteisvaikutuksia ei tarkastella riittävän kokonaisvaltaisesti. Tällä hetkellä mikään yksittäinen toimija ei hallitse tuuli- ja aurinkovoimahankkeiden kokonaiskuvaa, mikä vaikeuttaa aiheutettavien haittojen ennakointia ja hillitsemistä.

Voimaloiden sijoittelua ohjattava tarkemmin

Tutkijoiden haastattelemat maankäytön suunnittelun ja voimalaprojektien suunnittelun asiantuntijat pitävät ongelmallisena erityisesti sitä, että hankkeita tarkastellaan pääasiassa yksittäin. Hankekohtainen selvitystyö on kasvanut raskaaksi, ja samalla kokonaisvaikutusten ymmärrys jää puutteelliseksi.

Julkaisun kirjoittajat korostavat tarvetta siirtyä strategisempaan suunnitteluun. Keskeistä olisi ohjata tuuli- ja aurinkovoimahankkeiden sijainteja nykyistä kestävämmällä tavalla, perustuen ajantasaiseen tietoon luonnon tilasta.

”Nopea energiamurros on lisännyt strategisen alueidenkäytön suunnittelun tarpeita tavalla, jolle ei löydy vertailukohtaa menneiltä vuosikymmeniltä. Kyseessä on poikkeuksellinen suunnitteluhaaste, joka edellyttää ekologisesti perusteltua sijainninohjausta,” painottaa erikoistutkija Jonne Hytönen Suomen ympäristökeskuksesta.

Yksi keskeinen puute liittyy ekologiseen kytkeytyneisyyteen ja niin sanottuihin ekologisiin käytäviin. Näiden merkityksestä tuuli- ja aurinkovoiman suunnittelussa kaivataan lisää tutkimustietoa, joka olisi helposti hyödynnettävissä yrityksissä ja julkishallinnossa.

”Käytännön suunnittelua tukevan tiedon saatavuutta tulisi parantaa. Selkeästi julkaistu tieto ohjaisi asiantuntijatyötä ja helpottaisi suunnitteluratkaisujen tekemistä kestävällä tavalla,” toteaa yliopistotutkija Tuulia Puustinen Itä-Suomen yliopistosta.

Suosituksia lainsäädäntöön ja kaavoitukseen 

Julkaisussa esitetään 12 politiikkasuositusta energiasiirtymän ekologisten haittojen hillitsemiseksi. Suosituksissa korostuvat keinot, joilla voidaan ohjata hankkeiden sijaintien valikoitumista eri tavoin:

  • Maakuntakaavoituksen rooli tulisi säilyttää keskeisenä välineenä hankkeiden yhteisvaikutusten hallinnassa.
  • Kaavojen ekologisia vaatimuksia tulisi tiukentaa erityisesti ekologisen kytkeytyneisyyden turvaamiseksi.
  • Kansallisiin energiastrategioihin on kirjattava selkeä linjaus luontokadon torjumisesta.

Tutkimus pohjautuu laajaan asiantuntija-aineistoon

Tutkimus perustuu laajaan asiantuntija-aineistoon, jossa on hyödynnetty yli 50 suunnittelun asiantuntijan haastattelua eri puolilta Suomea sekä useiden tutkimushankkeiden tuloksia. Aineisto tarjoaa kattavan kuvan nykyisten suunnittelukäytäntöjen haasteista ja kehittämistarpeista.

Lisätietoa:

  • Wisdom Letters julkaisu ja suositukset: “Ekologinen energiasiirtymä: Suosituksia kestävämpään tuuli- ja aurinkovoiman suunnitteluun” löytyy osoitteesta: https://doi.org/10.17011/wl/16
  • Wisdom Letters on Jyväskylän yliopiston Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin vertaisarvioitu, avoin verkkojulkaisu, jossa julkaistaan korkeatasoiseen tieteelliseen tutkimukseen perustuvia artikkeleita erilaisissa kestävään kehitykseen, kestävyysmurrokseen ja planetaariseen hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä. Julkaisuissa esitetään toimintasuosituksia, joita voidaan hyödyntää päätöksenteossa ja sivistystyössä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Erikoistutkija Jonne Hytönen, +358 29 525 1230, jonne.hytonen@syke.fi
Yliopistotutkija Tuulia Puustinen, +358 50 565 0651, tuulia.puustinen@uef.fi

Kuvat

Nopeasti kasvanut uusiutuvan energian tuotanto tuo Suomessa vaikutuksia niin luontoon kuin ihmisiin.
Nopeasti kasvanut uusiutuvan energian tuotanto tuo Suomessa vaikutuksia niin luontoon kuin ihmisiin.
Lataa

Linkit

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Ketä enää kiinnostaa? Jyväskylän Kesässä kysytään, mihin journalismia ja viisautta tarvitaan muuttuvassa maailmassa25.6.2026 10:10:24 EEST | Tiedote

Jyväskylän Kesän keskusteluohjelma kokoaa 1.–5.7.2026 Jyväskylän yliopiston kampukselle tutkijoita, taiteilijoita, toimittajia ja muita asiantuntijoita pohtimaan viisauden merkitystä ajassamme. Ohjelmassa tarkastellaan muun muassa journalismin tulevaisuutta, viisauden ja typeryyden rajapintoja, vastuullisuutta, ihmisen kasvua sekä luontosuhdetta.

Monimuotoinen metsä on tulevaisuuden arvonluonnin alusta – tutkijat esittävät uutta suuntaa Suomen metsäsektorille25.6.2026 07:05:00 EEST | Tiedote

Luontokato, ilmastotavoitteet ja globaalit markkinamuutokset muuttavat metsäsektorin toimintaympäristöä. Uusimman Jyväskylän yliopiston Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin tuottaman Wisdom Letters -julkaisusarjan vertaisarvioidun julkaisun mukaan Suomen kannattaa vastata muutokseen rakentamalla metsistä monipuolinen arvonluonnin alusta, jossa taloudellinen menestys perustuu aiempaa vahvemmin luonnon monimuotoisuuteen, uusiin palveluihin ja korkean lisäarvon liiketoimintaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye