Rantajamit tuo Aurlahteen kesän ykköstähdet ja koko perheen Nuorisopäivän
29.6.2026 14:00:00 EEST | Suur-Seudun Osuuskauppa SSO | Tiedote
Aurlahden kesäillat täyttyvät taas iloisista festarikävijöistä, kun perinteiset Rantajamit järjestetään 2.–4.7. Lohjan keskustan tuntumassa. Kauniissa järvimiljöössä järjestettävä festivaali on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä kesän suosituimmista tapahtumista läntisellä Uudellamaalla. Tänäkään vuonna artistikattaus ei petä, vaan luvassa on jälleen Suomen ykköstähtiä torstaista lauantaihin.

Paluun Rantajamien ohjelmaan tekee asiakkaiden kovasti toivoma Nuorisopäivä. Tänä vuonna lauantaiaamupäivä on varattu koko perheen yhteiselle hauskanpidolle, kun tähtiartistit Hugo ja Sara Bee esiintyvät ikärajattomassa päivätapahtumassa.
– Saimme runsaasti asiakastoiveita siitä, että Rantajameille voisi tulla koko perheen voimin. On ilo saada toteuttaa nämä toiveet ja mahdollistaa nuoremmillekin Jamittajille iloinen ja menevä festarikokemus, kertoo projektipäällikkö Elina Pakkanen tyytyväisenä.
Kolme päivää tähtiesiintyjiä ja kesäistä festaritunnelmaa
Torstaina päälavalla Jamiyleisöä viihdyttävät muun muassa Viivi ja Kuumaa, perjantaina taas nautitaan esimerkiksi Popedasta ja Haloo Helsingistä, ja lauantaina muun muassa Karri Koira sekä Nylon Beat nostavat yleisön kädet ilmaan. Lisäksi joka päivä rantalavalla esiintyvät DJ:t pitävät tunnelman korkealla lämpimissä kesäilloissa.
Ohjelma: (koko ohjelma: rantajamit.fi)
Torstai 2.7.
-
klo 16.30 Ellimei
-
klo 18.30 ANI
-
klo 21 VIIVI
-
klo 23 KUUMAA
Perjantai 3.7.
-
klo 16.30 Samuli Putro
-
klo 18.30 Portion Boys
-
klo 20.45 Popeda
-
klo 22.45 Haloo Helsinki!
Lauantai 4.7.
Nuorisopäivä: klo 12 Hugo, klo 13.45 Sara Bee
-
klo 16.30 Sara Bee
-
klo 18.15 Ressu Redford
-
klo 21 Karri Koira
-
klo 23 Nylon Beat
– Odotan ennen kaikkea leppoisaa Jamitunnelmaa, joka ei petä koskaan. Rantajamit ovat monen suosikkifestarit siksi, että siellä saa nauttia hyvistä esiintyjistä ilman suurten festarien ruuhkaa ja härdelliä. Ja hei, jos haluaa välttää jonottamisenJamialueen porteilla, kannattaa saapua paikalle ruuhka-ajan klo 18–20 ulkopuolella, vinkkaa Pakkanen.
Huippuartistien lisäksi Jamikansasta pitävät huolta muun muassa lukuisat ruokakojut runsaine herkkuineen. Rantajamien alue on avoinna tapahtumapäivinä klo 16–00.30, Nuorisopäivän tapahtumassa 4.7. klo 11.30–15. Ilmaiset festaribussit kuljettavat Jamittajia pois festarialueelta Muijalan, Virkkalan ja Gunnarlan suuntaan joka päivä tapahtuman päätyttyä. Lisätietoja löydät nettisivuilta rantajamit.fi.
Lippuja myy lippu.fi
Lisätietoja: projektipäällikkö Elina Pakkanen p. 044 770 5400
Avainsanat
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on läntisellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kahdeksan kunnan alueella toimiva, paikallisten ihmisten omistama kasvava alueosuuskauppa. SSO:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja yli 72 000 asiakasomistajalleen. SSO:n tavoitteena on pysyä kehityksen kärjessä kaikilla toimialoillaan: market- ja tavaratalokaupassa, liikennekaupassa, matkailu- ja ravitsemiskaupassa sekä autokaupassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
SSO:n uusi tapahtumatila Rikala Events taipuu moneen menoon17.6.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Saloon Original Sokos Hotel Rikalan yhteyteen kesäkuussa avattu tapahtumatila Rikala Events on yhdistelmä ketteryyttä, helppoutta ja viihtyisyyttä. Tilassa voi järjestää tapahtumia pienistä perhejuhlista lähes 600 hengen tilaisuuksiin, ja kaikki tarvittavat palvelut ruoasta majoitukseen löytyvät saman katon alta.
ABC Lohjan uudistus on valmis – sujuvaa asiointia vuorokauden ympäri12.6.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
ABC Lohjan tammikuussa alkaneet uudistustyöt ovat valmistuneet. Yksi Suomen vilkkaimmista liikenneasemista tarjoaa nyt asiakkailleen entistä viihtyisämmän ja toimivamman pysähdyspaikan.
Kyläkauppapäivä aloittaa kesän ja tuo iloiset kohtaamiset Sale-myymälöihin SSO:n alueella11.6.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Perinteistä Kyläkauppapäivää vietetään lauantaina 13.6. Päivä korostaa myymälöiden merkitystä – ei pelkästään ostospaikkana vaan koko kylän keskuksena, jossa kohdataan ja vaihdetaan kuulumiset ostosten lomassa. SSO:n Sale-myymälät sekä S-market Otalampi ja Karkkila ovat tänä vuonna mukana Kyläkauppapäivässä.
Prisma Halikon mittava uudistus on valmis10.6.2026 11:17:27 EEST | Tiedote
Kevään aikana toteutettu Prisma Halikon laaja konseptipäivitys on saatu päätökseen, ja moderni, monipuolinen ja sujuvan palvelun hypermarket palvelee asiakkaita totutusti vuorokauden ympäri nyt uudistettuna. Muun muassa Ruokatori, kassa-alue, infopiste sekä päivittäistavaraosasto päivitettiin, ja käyttötavaraosaston esillepanoja selkeytettiin. Kaiken keskiössä oli asiointikokemuksen parantaminen.
Robokuljetus laajenee Sale Paukkulaan – Sympaattiset kuljetusrobotit palvelevat jo yhdeksässä SSO:n toimipaikassa9.6.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Tiistaista 9.6. alkaen Sale Paukkulan asiakkaat voivat hyödyntää kätevää robokuljetusta tilatessaan ostoksia S-kaupat.fi -palvelun kautta. Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n alueella kuljetusrobotit ahkeroivat jo viidessä Sale-yksikössä (Hermanni, Paukkula, Hiidensalmi, Perttilä, Nummela) sekä neljässä S-marketissa (Tynninharju, Karkkila, Tupuri, Somero). Robokuljetuksen lisäksi useissa Sale-toimipaikoissa on tarjolla ruoan kotiinkuljetukseen nopea tunnin toimitus -vaihtoehto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme